Tiukka talous uhkaa kanttoreita

19.9.12

Seurakuntalaiset saavat itse järjestää musiikkiesitykset häihin ja hautajaisiin, jos kirkossa karsitaan kanttorien määrää voimakkaasti nykyisestä.

Näin reippaasti kärjistää käytännöllisen teologian dosentti Tapio Lampinen Helsingin yliopistosta. Hän pelkää, että kanttoreita vähennetään kirkon talouden heiketessä. Lampinen kertoi huolensa kesäkuussa Suomen Kuvalehdessä.
   Lampinen uskoo, että leikkaukset eivät koskisi pappeja, diakoniatyöntekijöitä ja lasten parissa työskenteleviä, sillä media nostaisi äläkän. Siksi olisi helpompi vähentää kaikessa hiljaisuudessa kanttoreita.
   Rauhan Tervehdykselle Lampinen kertoo, että ammattikunnan karsiminen näkyisi seurakuntalaisille musiikin laadun heikentymisenä. Kirkkokansan toiveita ei voitaisi enää täyttää esimerkiksi häissä ja hautajaisissa.
   Ammattikunnan harveneminen näivettäisi musiikkielämää erityisesti pienillä paikkakunnilla, vaikka kirkko ei olekaan niissä enää ainoa musiikin tarjoaja. Kanttorit työskentelivät paikkakunnilla musiikkielämän moottoreina johtamalla kuoroja ja löytämällä lahjakkuuksia. Tämä pitää yhä jossain määrin paikkansa.
   Muutamat kirkolliskokousedustajat ja virkamiehet kirkon hallinnon eri tasoilta ovat Lampisen mukaan pohdiskelleet ajatusta kanttorien karsimisesta. Kirkon musiikkitoiminnan pitäisi uuden ajattelun mukaan myös nojata enemmän vapaaehtoisiin eikä niinkään kanttoreihin.
   – Päävastuun musiikista joutuisivat kantamaan papit, joilla ei ole tehtävään koulutusta, Lampinen huomauttaa.

Kaikki musiikki
ei sovi kirkkoon

Ammattitaitoinen kanttori voi Lampisen mukaan esittää seurakuntalaisille muotivirtausten musiikin vaihtoehdoksi klassisen perinteen tai gospelin musiikkia, jonka hän koulutuksensa perusteella hallitsee.
   Lampinen ei kuitenkaan torju tyystin keveämpää musiikkitarjontaa.
   – Huono Bach ei ole parempi kuin hyvä kevyempi musiikki.
   Jos toivottu musiikki ei esimerkiksi sovi vihkimiseen, sen voi säästää häätilaisuuteen. Kanttorilla on myös mahdollisuus joustaa.
   Kanttorin ei tarvitse osata kaikkea itse, hän voi valjastaa paikkakunnan popmuusikoita seurakunnan tapahtumiin.
   Osalla kanttoreista on kuitenkin Lampisen mukaan varsin kapea näkemys kirkkomusiikista. He kelpuuttavat kirkkoon etupäässä klassista musiikkia. Tämä on Lampisen mukaan leimallista Oulun hiippakunnalle.

Suomalaiskanttorien taso
maailman paras

Vs. työalasihteeri Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen kirkkohallituksesta edustaa kirkkotyönantajaa. Hän on itsekin koulutukseltaan kanttori.
   Harjunmaa-Hannikainen yhtyy osin Lampisen huoleen. Hänen mukaansa kanttoreita saatetaan vähentää luonnollisen poistuman kautta. Tämä voi tapahtua vaikkapa silloin, kun seurakuntia liitetään yhteen. Kun joku uuden seurakunnan kanttoreista jää eläkkeelle, hänen virkansa tarve arvioidaan ja saatetaan lakkauttaa.
   Harjunmaa-Hannikainen pitää epätodennäköisenä, että kanttoreita vähennettäisiin viemällä virka alta.
   Hän muistuttaa, että jumalanpalvelus pappeineen ja kanttoreineen on kirkon toiminnan ytimessä. Lisäksi kirkkolainsäädäntö määrää, että seurakunnassa on ainakin yksi kanttori. Tässä valossa Harjunmaa-Hannikainen uskookin, että kovin dramaattisiin leikkauksiin ei ryhdytä. Tilanteen kirkossa pitäisi muuttua huomattavasti, jotta sellaista tapahtuisi.
   Myös Harjunmaa-Hannikainen on kuullut puheenvuoroja, jossa vaaditaan kanttorien määrän leikkaamista. Puheenvuorojen käyttäjät eivät yleensä tunne kanttorin työtä syvällisesti eivätkä ymmärrä mistä kaikesta luovuttaisiin ammattimuusikoista luopumalla.
   Harjunmaa-Hannikaisen mukaan kanttoripula ei ole niin suuri kuin joskus aikaisemmin. Hän muistaa ajan, jolloin seurakunnissa oli jatkuvasti sata kanttorinvirkaa auki.
   Kanttoripulaa esiintyy paikoitellen. Kanttoriksi valmistuneet haluavat usein jatkaa opintojaan ja siksi hakeutuvat opiskelukaupunkien läheisyyteen. Jos seurakunnalla on hyvä maine työyhteisönä, se houkuttaa aina hakijoita myös pieniin seurakuntiin.
   Harjunmaa-Hannikainen kertoo, että monissa seurakunnissa työskentelee sijaisina epäpäteviä kanttoreita, kun päteviä ei ole saatu. Kanttorin virka on ns. säännelty ammatti, johon on tarkasti määritellyt kelpoisuusehdot. Siksi virkaan ei voida valita, ellei täytä kelpoisuusehtoja.
   Harjunmaa-Hannikainen toteaa, että monet epäpätevistä kanttoreita hoitavat työnsä hyvin.
   Pätevien kanttorien taso ja koulutus on Tapio Lampisen mukaan maailman paras. Suomessa on Lampisen mukaan ollut tapana palkata korkeatasoisen musiikkikoulutuksen saanut kanttori lähes joka kirkkoon, mikä on ainutlaatuista koko maailmassa. Muualla päätoimisia kanttoreita on tavallisesti vain hiippakuntien pääkirkoissa.
   A-kanttorit koulutetaan yliopistossa ja heidän palkkansa on parempi kuin ammattikorkeakouluissa oppinsa saaneilla B- ja C-kanttoreilla.

Kempele etsii huipputaitajaa

Kempeleen seurakuntaan haetaan A-kanttoria jumalanpalveluselämää edistämään.
   – Haluamme tiimiimme nimenomaan A-kanttorin, sillä jumalanpalvelus on seurakuntamme päätehtävä, sanoo kirkkoherra Pekka Rehumäki.
   Kaikkia kanttoreita tarvitaan, mutta A-kanttorit ovat muusikoista kaikkein koulutetuimpia, sillä he saavat oppinsa yliopistossa.
   Kempeleessä A-kanttorin tehtävä olisi lisätä jumalanpalveluksissa erityisesti kuoromusiikin osuutta. Kirkkoherra toivoo kuitenkin, että uusi kanttori lunastaisi paikkansa myös seurakuntalaisten palvelijana. Se on tärkeää häissä ja hautajaisissa, joissa kanttori auttaa musiikin lahjoillaan seurakuntalaisia ilmaisemaan niin iloa kuin suruakin.
   – Kanttorien tulee pappien tavoin olla helposti lähestyttäviä ihmisiä.
   Erinomaista kanttoria kaivataan Kempeleessä myös siksi, että Pyhän Kolminaisuuden kirkko on suosittu musiikin taltiointipaikka. Seurakunnassa toimii jo useita kuoroja, mutta kamarikuoroa on kaivattu. Kirkkoherra toivoo, että Kempeleeseen saataisiin todella taitava ammattilainen. Se saattaa olla vaikeaa, sillä rekrytointi keskisuuriinkin seurakuntiin on haasteellista.
Oulun läheisyys ja seurakunnan hyvä maine työnantajana kenties houkuttaa etsityn taitajan Kempeleeseen.
   – Rukousta tarvitaan, se on aina niin Herrassa, Rehumäki huokaa.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 30/2012