Tuiran kamarikuoro esiintyy usein myös jumalanpalveluksissa.

Virta venhettä vie – säveliä Suomesta

26.9.12

Tuiran kamarikuoron Leino-konsertissa kuullaan runoilijan aikalaisten, Jean Sibeliuksen, Toivo Kuulan ja Selim Palmgrenin sävellyksiä, sekä uudempaa Heikki Sarmannon ja Ilkka Kuusiston musiikkia. Kantaesitykset saavat kuoroa johtavan Risto Laitisen Sopusointu-sarja ja Satu Korven Keskikesä.

Laitisen sarjan nimiruno Sopusointu kuvaa 1910-luvun konsensustunnelmia, toisen osan Suomen siveydessä iva lyö vielä syvemmälle.
   – Sarjani on poliittinen, yhteiskunnalliseen elämään liittyvä peilikuva Kuusiston sävellyksille Kyltyyri ja Tarhapöllö, jotka nekin on kirjoitettu vuosisadan alussa, Risto Laitinen kertoo.
   – Ne sopivat tähän päivään hirveän hyvin. Heikki Sarmannon sävellykset tulivat Auvo Sarmannon sovituksina mukaan, koska halusimme musiikillisesti mahdollisimman monipuolisen ohjelmiston.

Kainuusta
maailmalle

Eino Leino (alkuaan Lönnbohm) syntyi Paltamossa 6. heinäkuuta 1878 ja kuoli Tuusulassa 10. tammikuuta 1926. Leino oli paitsi runoilija, myös pakinoitsija, sanomalehtimies ja kirjailija. Hän oli valoisa ihminen, optimisti, joka osallistui aikansa aatevirtauksiin ja päivänpoliittisiin rientoihin.
   Melko haikeasti hän totesi: ”Minä lapsena vanhaksi vanhenin, en nuor’ ole koskaan ollut”.
   Eino Leinon synnyinkylän, Paltaniemen kyläkoulu oli Kainuun ensimmäinen. Näin alkoi tulevan runoilijan lukemisharrastus.
   Paltaniemen kuvakirkko 1700-luvulta kertoo Raamatun tarinoita. Täällä kohtaavat Leinon lapsuus ja Elias Lönnrotin Vanha Kalevala. Tervareitit sivuavat Paltaniemen rantoja. Veljeltään Kasimirilta, joka lahjoitti Einolle runoilijanimensä, tämä oppi ajan kirjallisista ja yhteiskunnallisista virtauksista.
   Käväisi Eino Oulussakin koulussa, siirtyäkseen sitten vanhimman veljen, Oskarin kutsusta Hämeenlinnaan. Leino kirjoitti ylioppilaaksi 1895. Opinnot Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä jäivät kesken, sillä kirjoitustyöt odottivat.

Traaginen
optimisti

Useiden nyt esitettävien sävellysten lyriikka on peräisin kolmatta kymmenettään käyvän runoilijan kynästä. Niissä tunnot syvenevät, kuten juurikin Toivo Kuulan sävellyksessä Virta venhettä vie.
   – Onhan se synkkä, mutta onko se synkkä? Sisäänpäin teos on toki kääntynyt, sillä menet elämän virrassa mukana, Risto Laitinen aprikoi.
   Leino kävi kamppailunsa niiden hauraiden, helposti särkyvien kauneusarvojen puolesta, jotka hän näki suomen kielessä, maassa ja kansassaan. Se hänen oli elettävä omakohtaisesti, oli toimittava. Selim Palmgrenin säveliksi pukemassa Yökehrääjässä ”impi itkevi vapauttaan”. Runo tarjoaa monta tunnelmaa ja monta tulkintaa.
   Vuonna 1909 Eino Leino kirjoitti: ”Kaksi suurta taistelua meillä on ollut, kansallinen ja perustuslaillinen. Kolmas ja syvällekäyvin kaikista on meillä edessä vielä, nimittäin radikaalinen ja yhteiskunnallinen kulttuuritaistelu, jos meidän mieli koskaan vapautua sisäisestä valheestamme.”
   Vaivasiko Leinoa niin sanotun todellisuudentajun puute? Hän siirtyi kulttuuripoliittisista teksteistä poliittisiin ja jäi lopulta eristyksiin. Tai hänet eristettiin.

Suomalaistunnelmia
Espanjan aurinkorannalle

Jean Sibeliuksen säveltämässä Maan virressä silmissä siintää maisema: ”Tuulessa kultaisten laihojen lainehet”.
   – Maa on kaikki: se antaa elon, se antaa kuoleman pelon, Laitinen riimittelee.
   ”Suomalainen maisemakortti” onkin Tuiran kamarikuoron Fuengirolaan, Espanjaan suuntautuvan tämänsyksyisen matkan teema.
   Kansallisromantiikan aikana maisema rakensi ihmisten minuutta ja kansallista identiteettiä isänmaan, kotiseudun ja historian ohella. J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin sisukkaissa sotilaissa kuvastui luonto. Myös Sakari Topeliuksen Maamme-kirjan kansanluonnekuvausten vilkkaat karjalaiset ja hitaat mutta luotettavat hämäläiset olivat karun, kauniin maan muovaamia.
   Elämänoptimismi ja kohtalon traagisuus kietoutuvat laulun lapsen Rauhattoman rukouksessa toisiinsa: ”Oi syntyös rauha mun rintaani kuin syntyi seimehen lapsi, sinä rauhani nuori ja naurusuu, sinä kukkani kultahapsi”. Sitten Leino huokaa: ”Olen väsynyt lauluni valheeseen. Herra, tee minut lapseksi jälleen!”

MARKUS HERVA

Lähteet:
Eino Leinon varhaisrunot 1887–1895. Toim. Esko Piippo. Mäntykustannus Oy, Jelgava Printing House 2012.
Eino Leino: Jumalien keinu.
Toim. Hannu Mäkelä. Kustannusyhtiö Otava, Keuruu 2006.
Erno Paasilinna: Osallistuja Eino Leino. Teoksessa Kansan palvelijoita: kootut kirjoitukset 1964–1984. Kustannusyhtiö Otava, Keuruu 1986.

Mitä, missä, milloin?

Virta venhettä vie – säveliä Suomesta Eino Leinon runoihin kuullaan keskiviikkona 3. lokakuuta kello 19 Aurora-salissa, osoitteessa Kasarmintie 13, Oulu.
   Oululainen valokuvaaja Ilpo Okkonen on laatinut sävel- ja sanataideteoksen taustaksi valokuvataideteoksen, visuaalisen maisemakortin.
   Konsertin ohjelmisto koostuu musiikista, joka on sävelletty Eino Leinon teksteihin. Kuoronjohtaja Risto Laitinen on sovittanut säestyksen Jean Sibeliuksen teokseen Maan virsi. Säestyskokoonpanossa esiintyvät Piia Knihtilä (piano), Antti Hosio (viulu), Jussi Paavola (alttoviulu), Samuli Turunen (klarinetti) ja Jari Laakso (fagotti).
   Konsertin 15/10 euroa maksaviin lippuihin sisältyy väliaikatarjoilu. Konsertin yhteydessä on mahdollisuus ostaa Tuiran kamarikuoron levyjä.

Artikkeli on osa lehteä 31/2012