Aatoksia-kolumni

17.10.12

Aatoksia-kolumni

Kerro kiusaamisesta

Maanantain Helsingin Sanomien otsikko hätkäytti: Kaksi HUS:in sairaanhoitajaa poistettiin työpaikalta kiusaamisjupakan seurauksena.
   Työpaikkakiusaaminen on aikamme vakava vitsaus. Se on monimuotoinen ilmiö, joka voi saada alkunsa esimerkiksi konfliktista vuorovaikutussuhteessa tai muutoksista työoloissa, mutta myös ihan tyhjästä.
   Yhtäkkiä työyhteisössä on ilmiriita päällä, eikä kukaan oikein tiedä, mistä se tuli ja kuka sen aloitti. Silti kaikilla on ikävä olo, ja ilmapiiri on täynnä pelkoa ja kireyttä. Hartiat nousevat korviin jännityksestä ja henki salpautuu tiettyjen ihmisten lähestyessä. Jo automaatioksi muodostunut ajatus juolahtaa jälleen mieleen – ei kai taas?
   Työpaikkakiusaaminen voi olla aggressiivista ja suoraa, mutta myös hyvin huomaamatonta ja epäsuoraa. Kuitenkin ne henkilöt, joita kiusaaminen koskee, tuntevat sen päivittäin. Ja kiusaaminen koskee ihan oikeasti. Jotkut saattavat menettää työkykynsä, työpaikkansa tai jopa koko elämänsä kiusaamisen seurauksena.
   Eräs erikoiselta kuulostava, mutta todellinen kiusaamisen muoto on rakenteellinen kiusaaminen. Tällöin kiusaajaksi ei voida enää nimetä tiettyjä henkilöitä, vaan organisaatio, jonka kulttuurin osaksi kiusaamiskäyttäytyminen on hiljalleen tullut.
   Kiusaamisella ei ole kasvoja, vaan se on jokin suuri ja pelottava näkymätön massa, joka leijailee työpaikan käytävillä.
   Olipa kiusaamisen muoto mikä tahansa, siihen ei tarvitse alistua. Siitä olisi hyvä aina kertoa jollekin.
   Tekeillä olevan pro gradu -tutkielmani alustavien tulosten mukaan voimistuvat kiusaamisprosessit päättyivät usein niiden henkilöiden kohdalla, jotka olivat rohjenneet puolustautua ja puuttua kiusaamiseensa. He olivat käyttäneet myös erilaisia selviytymisstrategioita, joista taistelutahtoinen asenne oli yksi: Minua ei nujerreta, ei kerta kaikkiaan!
   Voimme myös pyytää Jumalaa avuksemme. Meille on annettu Puolustaja, joka on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun saakka.
   Jokainen ihminen on arvokas ja Jumalan kuvaksi luotu. Olemme kaikki suuria ihmeitä. Kukaan ei ole vähempiarvoinen kuin toinen, eikä kukaan ole ansainnut huonoa kohtelua.
   Mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille, kehotti Jeesus opetuslapsiaan.
   Aina emme tiedä, kuinka toimia vaikeissa vuorovaikutussuhteissa. Joskus saatamme satuttaa toisiamme, toisinaan tahtomattamme. Silloin yksi pieni lausahdus on kullanarvoinen, jopa taianomainen. Anna anteeksi.

SONJA JOKIRANTA

Artikkeli on osa lehteä 34/2012