Aatoksia-kolumni

24.10.12

Aatoksia-kolumni

Suomalaista turvallisuutta

Vaikkei Suomesta tullutkaan turvallisuusneuvoston jäsentä, voimme tehdä paljon turvallisuutemme eteen. YK on arvioinut, että 25–50 prosenttia maailman kaikista naisista on joutunut puolisonsa väkivallan kohteeksi. On arvioitu, että joka toisella psyykkisesti sairastuneella on kokemusta erilaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai muusta väkivaltaisesta kaltoin kohtelusta.
   Väkivallalta halutaan silti yhä ummistaa silmät. Vain kaikkein räikeimmät tapaukset havahduttavat kansalaiset keskustelemaan edes vähäksi aikaa.
   Väkivalta, tai se mikä koetaan väkivallaksi, vaihtelee kokijan mukaan. Kauan jatkuneena väkivaltaan turtuu, eikä ihminen osaa enää mieltää vakavaakaan tilannetta vaaralliseksi. Väkivalta voi olla fyysistä, psyykkistä tai aineellista. Aineellinen väkivalta on esimerkiksi tavaroiden särkemistä tai rahalla kiristämistä. Väkivallan syynä on usein halu pitää muut perheenjäsenet vallassaan. Joskus uhan luomiseksi riittää pelkkä tekijän katse.
   Lapset voivat olla esimerkiksi naiselle tai miehelle syynä siihen, että hän jää väkivaltaiseen parisuhteeseen. Toisaalta lapset voivat olla myös syy irtautumiseen.
   Väkivaltaisissa kodeissa asuneet teini-ikäiset ovat kertoneet, etteivät viranomaiset ole aina uskoneet lasta. Lapsi kokee kuitenkin eniten väkivaltaa omassa kodissaan. Väkivallan kokeminen tai näkeminen on lapselle todennäköisempää omassa kodissa kuin koulussa tai leikkipuistossa.
   Väkivallasta ilmoitetaan nykyään aikaisempaa useammin poliisille. Suomessa on kuitenkin huomattavasti väkivaltamyönteisempi kulttuuri kuin muissa Euroopan maissa. Kolmannes suomalaisista ei pidä perheväkivaltaa rangaistavana tekona kaikissa tilanteissa. Muualla Euroopassa vastaava luku on 12 prosenttia. Lähes kaikki eurooppalaiset turvautuvat poliisin apuun suomalaisia herkemmin.
   Ensikotityössä vahvistetaan vauvaperheen myönteisiä voimavaroja, ehkäistään vaikeuksia ja tuetaan varhaista vuorovaikutusta. Myös turvakodin toiminnassa huomioidaan koko perhe: kokija, tekijä ja näkijä.
   Työ vaatii jatkuvaa kehittämisotetta ja eri ilmiöiden tarkkaa havainnointia. Työ ei ala tai lopu siihen, kun väkivaltaa kohdannut saapuu turvakotiin. Kokijaa on autettava voimaantumaan, tekijää ottamaan vastuu teoistaan ja lasta on suojeltava.
   Myös uudessa Oulussa tarvitaan turvakoti, jossa väkivallan uhri ja lapset voivat kaikessa rauhassa levähtää. Samassa paikassa on hyvä saada ammatillista apua ja kohtalotovereiden vertaistukea. Näin voimme estää sukupolvesta toiseen periytyvää väkivaltaista käyttäytymistä ja väkivaltaan alistumista.

TIMO PELTOVUORI

Artikkeli on osa lehteä 35/2012