Aatoksia-kolumni

31.10.12

Aatoksia-kolumni

Pitkässä parlamentissa

Olin viimeisessä ”pitkässä parlamentissa”, kirkolliskokouksessa syksyllä 1973. Kirkkomme ylin päättävä elin kokoontui viiden vuoden välein. Täysistunnot ja valiokuntatyöskentelyt kestivät kuukauden. Tästä lähtien kirkolliskokous alkoi kokoontua joka vuosi keväällä ja syksyllä viikon verran.
   Olin edustajista nuorin, 28-vuotias. Opetusministeri Ulf Sundquist, joka vieraili kokouksessa, oli samanikäinen. Kirkkoneuvos Mauno Saloheimo, Kirkkohallituksen kokenut lakimies näki, että nuori mies orjailee. Hän neuvoi minua isällisesti.
   – Pian sopeudut tähän menoon. Pane merkille, että täällä on kolmenlaisia edustajia. On joukko niitä, jotka eivät avaa suutaan täysistunnoissa. Sitten on maallikkoedustajia, jotka käsittelevät teologisia kysymyksiä. Kolmanneksi on lauma pappeja, jotka puhuvat aina talousasioista.
   Kirkkoneuvos oli oikeassa.
   Pitkässä parlamentissa oli persoonallisuuksia. Kemijärveltä tuli insinööri Rafael Nykvist. Hän liitti asiaan kuin asiaan energian. Kun kirkolliskokous teki linja-autoretken seudun keskiaikaisiin kirkkoihin, arkkipiispa Martti Simojoki kysyi autoon noustuaan: Onko energia paikalla?
   Helsingin tuomiorovasti Ensio Kuula puhui usein. Hän riensi juoksujalkaa puhujan paikalle. Kun pappi käytti hyvän puheenvuoron, tuomiorovasti aloitti oman puheensa: Äskeinen puhuja puhui hyvin sen vuoksi, että olen ohjannut häntä käytännöllisissä harjoituksissa.
   Monet piispat jäivät mieleen. Mikkelin piispa Osmo Alaja poltti piippua johtaessaan yleistä valmistusvaliokuntaa. Kuopion piispa Olavi Kares ei hyväksynyt liturgista muotia alboineen ja stoolineen. Hän jyrisi täysistunnossa: Miltä se kuulostaa, rakkaat veljet, kun kysyn sakastissa papeilta, että minkäväriset henkselit sitä tänä pyhänä laitetaan selkään?
   Oulun piispa Hannes Leinonen osasi kirkkolain. Simojoki saattoi pyytää häneltä erikseen kommenttipuheenvuoron kiperässä paikassa. Leinonen ei ihastunut kaikkiin uudistuksiin, vähiten rippikoulu-uudistukseen. Hän kysäisi minulta tauon aikana: Ootko kuullu, että nyt on ruvettu opettamaan graafisesti, miten ihminen tulee autuaaksi?
   Turun vanhalla akatemialla paloivat valot myöhään. Kokous kävi lähetekeskustelua käsikirjauudistuksesta. Yleiseen esirukoukseen tuli jatkuvasti ehdotuksia. Kello oli jo yli puolen yön. Simojoki huomautti, että oleellinen on jo sanottu, joten olisi syytä välttää toistoja. Hän antoi vielä vuoron edustaja Lauri Taskilalle, Oulun hiippakunnan maallikkoedustajalle, joka tunnettiin leikillisistä sutkautuksista.
   Taskila asteli puhujapönttöön, josta näkyi ainoastaan lyhyen miehen pää. Pää lausui nuokkuvalle joukolle: Herra arkkipiispa. Kukaan ei ole tähän mennessä maininnut kahta erittäin tärkeää esirukouksen kohdetta, joita ei voi jättää pois: palokunta ja posti.
   Pää katosi. Koko salillinen räjähti nauramaan. Puhuja sai raikuvat aplodit. Kaikki tajusivat, että into ei ole aina kohtuullista.
   Jumalan siunausta kirkolliskokoukselle.

ERKKI PIRI

Artikkeli on osa lehteä 36/2012