Isä, tytär, perhe, työ

3.10.12

–Karhua! Kaksivuotiaan Iinan ääni kajahtaa autossa.
   Iina ja isä, Tomi Hurskainen ovat menossa Kuusamon suurpetokeskukseen tutustumaan karhuihin, ilveksiin ja kettuihin.
   Oululaisen kolmihenkisen perheen viikonloppumatka Kuusamoon on täydessä käynnissä. Johanna-äiti on poimimassa luonnon antimia, ja Tomi viettää Iinan kanssa aikaa kahdestaan. Suurpetokeskuksessa pääsee tutustumaan luonnon eläimiin lähietäisyydeltä. Lipunoston jälkeen tutustumiskierros voi alkaa.
   – Matkaan! Iina komentaa.

Yrittäjän arki
Tomi työskentelee yksityisyrittäjänä pelialan yrityksessä. Kiireitä on, niin kuin monella muullakin yrittäjällä. Tomi ja Johanna ovat molemmat työssäkäyviä vanhempia. Vaikka Väestöliiton vuoden 2011 Perhebarometrin mukaan kiireen kokeminen alle kouluikäisten lasten vanhemmilla on vähentynyt tasaisesti 2000-luvulla, jatkuvasti sitä kokee silti noin 30 prosenttia iseistä. Äitien kiireet ovat vähentyneet kymmenessä vuodessa hieman enemmän.
   – Perustoimenkuvassa pyrkimys olisi pitää normaali viikkotuntimäärä, mutta esimerkiksi viimeisen puolen vuoden aikana on ollut viikossa vähintään kolme päivää, jolloin työaika on noin 10–12 tuntia päivässä. Neljänkymmenen tunnin viikkotyömäärä olisi nykyaikana sellainen ”tavoiteltava tila”, Tomi naurahtaa.
   Normaali työviikko on nykyään paljon harvinaisempi käsite kuin 1980-luvulla. Työajat sekä lyhenevät että pitenevät. Miehillä entistä yleisempää on pitkä, yli 40-tuntinen työviikko. Nykyään kolmasosa yrittäjäisistä paiskii yli 45-tuntista viikkoa.
   – Viikonloppuisin joutuu kiireisinä aikoina käymään vähintään toisena päivänä tekemässä puolikkaan päivän.

Aikaa
Iinalle

Tomi ei koe, että työtunnit vievät aikaa pois lapselta. Näin on myös tilastoissa: eniten aikaa lasten kanssa viettävät normaalia 37–40 tunnin työviikkoa tekevät isät, yli 40-tuntista vähiten. Tämän jälkeen lasten kanssa vietetty aika ei kuitenkaan vähene, vaikka työtunnit lisääntyvätkin.
   – Välillä tietenkin tiettyinä päivinä on sellaista, että esimerkiksi kotona ollessa on jokin sähköposti odottamassa lähettämistä, yritän kirjoittaa ja Iina mekkaloi ja sabotoi ja sähköposti menee löpinöiksi. Ei se ihan aina särötöntä ole, Tomi hörähtää ja lisää:
   – Kyllähän se on selvä, että välillä on hankalaa, mutta ei niin radikaalisti, että se olisi vaikuttanut esimerkiksi päätöksentekoon tai vastaavaan.
   Aikaa perheelle ja lapselle kurotaan kiinni kiireistenkin aikojen keskellä. Yksityisyrittäjänä jotkin asiat myös helpottavat lapsenhoidon kanssa.
   – Yksi syy yksityisyrittäjyyteen oli myös se, että on itsensä pomo. Jos tulee ”force majeure” eli pakkotilanne Iinan kanssa, ei tarvitse kysellä keneltäkään. Vapaapäiviä voi pitää silloin kun haluaa, jos se on suinkin mahdollista. Onneksi Iina on ollut terve lapsi, Tomi toteaa huojentuneena.
   – Ei laiteta sormia ketun aitauksen sisäpuolelle, kettu voi luulla niitä nakeiksi, suurpetokeskuksen työntekijä Miia Oikarainen varoittaa.
   – Nakkia! Toistaa Iina.
   Tomi pitää huolen, ettei Iina hiivi liian lähelle aitausta.

Tekemistä
ja touhuamista

– Katso Iina, tulee iso karhu, Tomi osoittaa sormella Juuso-karhua.
   – Baloo, vastaa Iina.
   Karhut ovat jo tuttuja piirretyistä, mutta nyt ollaan parin metrin päässä oikeasta metsän pedosta.
   – Juuso on Euroopan suurin ja laiskin karhu, kertoo Miia Oikarainen Juuson vain makoillessa paikallaan. Katsojia naurattaa.
   Karhuja katsellessa on innostus molemminpuolista. Yhteistä aikaa vietetään kyllä, mutta kahdenkeskiset reissut ovat harvinaisempia. Iinan kanssa käydään ulkoilemassa, mökillä ja kyläilemässä.
Iinan kanssa oleminen on Tomille todellista työstä irtautumista. Viikonloput lapsen kanssa kahdestaan palauttavat siteitä, jotka saattavat heiketä kovien työviikkojen aikana.
   – Joskus Johanna on viikonlopun pois ja itse saattaa olla aika kuitti. Silloin tulee äkkiä turhautunut olo ja senkin takia on hyvä lähteä Iinan kanssa johonkin, tekemään jotain. Kun on lapsen kanssa tekemisissä koko päivän kaaren, jakamattoman huomion antaen, sitä huomaa paljon enemmän asioita ja nyansseja.
   Tomin sanoin ”perushommat, leikkiminen ja sekoilu” täyttävät tunnit töistä paluun ja nukkumaanmenon välillä. Lukeminen ja leikkiminen vievät isien lasten kanssa vietetystä ajasta noin kolmasosan.

Isä
ja äiti

Lasten kanssa lukemiseen ja leikkimiseen meneekin suomalaisten alle kouluikäisten lasten vanhemmilla yhtä paljon aikaa. Sukupuolten työnjako lasten hoidossa on tasaantunut kahdessakymmenessä vuodessa, mutta naiset vievät tilastojen mukaan niukan voiton lapseen käytetyssä yhteisajassa.
   – Tuntuu luontevammalta olla vapaa-aikana yhdessä perheen kanssa. Jonkin verran pyritään kuitenkin tekemään sitä, että Johanna puuhailee omiaan ja me mennään Iinan kanssa vaikka puistoon. Ja toisinpäin. ”Ommaa aikaa”, vaikka työt ovatkin koko ajan lähellä, Tomi kertoo.
   Varsinkin pienten lasten isät ovat lisänneet osallistumistaan lastenhoitoon. Kymmenen vuotta sitten isien keskimääräinen lastenhoitoaika vuorokaudessa oli 50 minuuttia. Nykyään luku on 80 minuuttia.
   Vanhan Aleksi-ilveksen kaihiset silmät kiinnostavat. Ilvestä katsellessa tulee Iinalle jo nälkä, ja eväitä syödään eläintä katsellen.
   – Ilvekset kunnioittavat vanhempia. Poluilla kulkevat ilvekset väistävät vanhempaansa, Oikarainen kertoo.

Mummot
ja papat

Tomi ja Johanna ovat onnellisessa asemassa, koska molempien omat vanhemmat auttavat lapsen hoidossa. Molempien käydessä töissä ei tarvitse aina rakentaa minuuttiaikatauluja. Vaikka Iina lähteekin tutustumaan päiväkodin maailmaan ja ”hakemaan kosketusta muihin mukuloihin”, on isovanhempien apu helpottanut ajankäyttöä.
   – Ei tietenkään heillekään voi viedä ja tuoda lasta miten sattuu, mutta selkeästi se helpottaa aikataulujen kanssa. Mummoloissa on myös se hyvä puoli, että ei ole huomiosta puute, Tomi naurahtaa.
   Pääosin suomalaisten alle kouluikäiset lapset ovat kunnallisessa päiväkodissa. Alle kymmenen prosenttia lapsista on isovanhemmilla tai muilla sukulaisilla hoidossa. Satunnaisissa lastenhoitotarpeissa ongelmat ratkaistaan liki puolessa tapauksista isovanhempien avulla.

Hyvät ja
huonot rutiinit

– Joskus on hyvä lähteä Iinan kanssa kotoa johonkin ihan muualle. Muuten tulee juututtua ikään kuin samaan kuvioon. Kotona on välillä ajatus puoliksi muualla ja työt ovat melko lähellä. Arki on joskus sellaista ympäripyöreää touhuamista, Tomi toteaa.
   Vaikka ylitöitä tehdään, on perheellä selkeät rutiinit. Ylityöt pyritään nekin tekemään tiettynä aikana niin, että ajankäyttö ei ole turhan repaleista.
   – Kuitenkin, jos pystyy pitämään tietynlaisen selkeän rytmin, pystyy maksimoimaan yhdessäoloajan. Oma työaika, Johannan työaika ja Iinan unirytmit määrittävät ajankäyttöä, Tomi summaa.
   Suomalaisille perheille vapaa-aikaa on viime vuosikymmeninä tullut lisää, mutta isät ja äidit eivät ole siitä pahemmin päässeet nauttimaan. Lastenhoitoon ja kotitöihin käytetty aika on suurin lapsiperheen vapaa-ajan viejä.
   – Tuossa on meillä myös isä ja tytär, Vyöti ja Nätti, kertoo Oikarainen. ”Isikarhu” ja ”äitikarhu” lisätään kasvavaan sanavarastoon.
   Reetta-karhun nukkuminen naurattaa Iinaa.
   – Heräsi, huudahtaa Iina, kun Reetta kömpii pystyasentoon.

Tulevaisuus
   – Sellainen voisi olla mukavaa, kun pahin työtilanne rauhoittuu, että voisi ottaa keskeltä viikkoa päivän silloin tällöin vapaaksi. Iina ei menisikään hoitoon ja vietettäisiin sellainen oma päivä. Rikkoisi ikään kuin vähän sitä perusrullausta. Mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Viikonloput ovat toki mukavimpia, kun on mahdollisuus perheenä irtautua kotikuvioista.
   Tomi tiedostaa, että kaksivuotiaan kanssa yhdessä olemisella luodaan pohjaa tulevalle vanhemmuudelle, jossa vanhemmat eivät näyttele niin suurta roolia koulunkäynnin, harrastusten ja kavereiden tullessa kuvioihin mukaan.
   – Voisi ajatella, että paras aika kasvattaa sitä keskinäistä juttua on nimenomaan nyt.

RIKU SEILONEN

Lähteet: Paajanen, P. 2007. Perhebarometri 2007: Mikä on minun perheeni? Suomalaisten käsityksiä perheestä vuosilta 1997 ja 2007. Helsinki: Väestöliitto.
Miettinen, A. ja Rotkirch, A. 2011. Perhebarometri 2011: Yhteistä aikaa etsimässä. Lapsiperheiden ajankäyttö 2000-luvulla. Helsinki:
VL-markkinointi.

Artikkeli on osa lehteä 32/2012