Kirkon rakenteiden muutoksista päätetään pian

17.10.12

Kirkossa on jo vuosikymmeniä puhuttu, että sen rakenteille on pakko tehdä jotain. Nyt on takaseinä tullut vastaan. Pitkään harkitut suunnitelmat saavat päivänvalon parin viikon kuluessa.

Kirkkohallituksen työryhmissä on vuosien ajan mietitty, mihin asentoon seurakuntien rakenteet pitää virittää, kun maailma ympärillä on muuttunut. Kaikki mittarit osoittavat, että nykymallilla ei voida jatkaa.
   Asiaa pohtinut ohjausryhmä päätyi viime talvena esittämään uutta rovastikuntamallia. Sen rinnalla pohdittiin nykyisten rakenteiden kehittämistä sekä uutta hiippakuntamallia. Seurakunnilta, seurakuntayhtymiltä ja hiippakunnilta pyydettiin keväällä lausunnot ohjausryhmän loppuraportista.
   Tämä ennakoi, että työryhmän ehdotus ei sellaisenaan toteudu, vaan sitä vähintäänkin muokataan.
   – Olemme aidosti kiinnostuneita siitä, miten seurakunnat asian näkevät. Emmehän me muuten olisi lausuntoja pyytäneet, projektipäällikkö, pastori Terhi Jormakka Kirkkohallituksesta toteaa.
   Loppuraportissa vilahti myös lause, että jäsen voisi valita seurakuntansa rovastikunnan sisällä riippumatta kotiosoitteesta. Jormakka ei ota kantaa, onko ajatus mukana lopullisessa esityksessä.
   Esitys tulee päivänvaloon ensi viikolla 23. lokakuuta kirkkohallituksen täysistunnon jälkeen. Kirkolliskokous ottaa esitykseen kantaa kokouksessaan 5.–9. marraskuuta. Lopullista päätöstä odotetaan keväällä 2013. Sen jälkeen käynnistyy säädösvalmistelu, jonka eduskunta lopulta vahvistaa. Uusilla rakenteilla voidaan aloittaa vuodesta 2015 alkaen.

Mikä pakottaa
muutoksiin?

Seurakuntia odottaa väistämätön uusjako. Kyse on vain siitä, millainen uudistuksesta tulee. Kirkon muutospaineet ovat teologisia ja yhteiskunnallisia.
   Muutosten avulla halutaan ihmisten saavuttavan kirkon hengellisen sanoman nykyistä paremmin. Kirkon palveluita halutaan myös taata tasapuolisesti eri kolkissa maata. Se pakottaa lisäämään yhteistyötä.
   Muutoksiin pakottaa ennen kaikkea vuoden 2015 alussa odotettava kuntauudistus, koska lain mukaan seurakuntien rajojen on noudatettava kuntarajoja. Muutoksiin pakottavat myös seurakuntien talous, ikääntyminen ja jäsenkato.
   Yli sata seurakuntaa on viime vuosina tehnyt tappiota. Koska seurakuntia ei voi päästää konkurssiin, ainoa pelastus on uudet yhteenliittymät, joissa seurakunnat tasaavat ja takaavat yhdessä toistensa toimintaa.
   Kituvilla seurakunnilla on usein korkeampi veroaste kuin vaurailla seurakunnilla. Uusi tasaus voi laskea köyhien seurakuntien veroa ja nostaa rikkaampien veroastetta.
   Kirkkoneuvos Pekka Huokuna toivoo, että uusia seurakuntakokonaisuuksia voidaan käynnistää vuodesta 2015 alkaen – samaan aikaan, kun suuri kuntaremontti on odotettavissa.
   – Tarvitaan yhteisvastuullisuutta. Niiden, joilla on, pitää auttaa niitä, joilla ei ole, Huokuna sanoo.

Mitä on
suunniteltu?

Suunnittelijoiden pöydällä on ollut kolme toimintamallia. 1. Nykymalli, jossa kehitetään nykyisiä rakenteita ja seurataan kuntaliitosten rajoja, 2. uusi rovastikuntamalli sekä 3. uusi hiippakuntamalli.
   Lausunnon antaneista seurakunnista 56 prosenttia kannatti nykymallia tai sen kehittämistä. Rovastikuntamallia kannatti 38 prosenttia ja hiippakuntamallia 7 prosenttia.
   Rovastikuntamallissa kasvukeskusten ympärillä liitetään yhteen uusia seurakuntia niin, että rovastikunta vastaa kaikkien seurakuntien taloudesta ja hallinnosta. Rovastikuntaa johtaa lääninrovasti.
   Työntekijät ovat työsuhteessa rovastikuntaan, eivät seurakuntiin, ja seurakuntayhtymät puretaan. Työntekijöitä voidaan liikutella joustavasti rovastikunnan sisällä. Nykyisistä kirkkoherroista tulee alueiden johtavia pappeja.
   Hiippakuntamallissa liittyvien seurakuntien määrä on suurempi ja hallinto hieman mutkikkaampi.
   Uusien seurakuntarakenteiden sisäinen johtamismalli voidaan toteuttaa työaloittain tai alueellisesti.
   – Tulevaisuuden seurakuntatyö voi olla joustavaa ja suvaitsevaista, jossa ei ole vain yhtä toimintaprofiilia. Se voi olla yhtä aikaa vain olemisen tai toiminnan kirkko, se voi olla jäsen- tai asiakaskirkko, se voi olla sekä kansankirkko että uskovien yhteisö, Terhi Jormakka toteaa.

Luonnollisen
kehityksen malli?

Jormakka sanoo, että rakennemuutoksessa pohditaan myös seurakuntalaisen identiteettiä ja kirkon itseymmärrystä.
   – Nyt tulevat muutokset ovat jatkoa toteutuneelle kehitykselle. Viimeisen kymmenen vuoden aikana maastamme on hävinnyt noin 140 seurakuntaa. Tämän vuoden alussa seurakuntia oli 449.
   Kun kaupungistuminen Suomessa oli vilkkaimmillaan, suuria kaupunkiseurakuntia jaettiin uusiksi seurakunniksi. Nyt on menossa heiluriliike toiseen suuntaan. Kyseessä on luonnollisen kehityksen malli.
   Salon seudun seurakunnissa toteutettiin uutta rovastikuntaa muistuttava muutos kolmisen vuotta sitten, kun kymmenen seurakuntaa yhdistyi yhdeksi suureksi seurakunnaksi. Siellä uudistusta on pidetty hyvänä. Nyt yhteen liittyvät seurakunnat saattavat kokea uuden liitosmullistuksen vielä tällä vuosikymmenellä.
   Rakennemuutoksen yksi tulos saattaa olla, että seurakuntalaisten vastuu vapaaehtoistyöstä kasvaa.
   – Ennen kaikkea on kyse siitä, että seurakuntalaiset pääsevät myös tulevaisuudessa Sanan ja sakramenttien äärelle ja saavat muut kirkolliset palvelut, asuivatpa he missä päin Suomea tahansa, Pekka Huokuna tiivistää.

SAKARI SARKIMAA/
KOTIMAADESKI

Artikkeli on osa lehteä 34/2012