Kolmosta odotellessa

24.10.12

Oskarista minä tykkäsin. Se oli iso, vaalea ja se tuoksui hyvälle. Tuli kuitenkin aika, kun minusta alkoi tuntua, että Oskari vaati minulta liikaa. En jaksanut huoltaa suhdettamme, ja Oskari lähti Muhoksen ja Kajaanin kautta Kiinaan.
   Tiina-Mari oli kuitenkin ensimmäiseni. Se oli luumunpunainen ja hieman kimalteleva, leopardikuvioihin puettu, vaikka olikin kolme vuotta nuorempi kuin minä. Virallisesti Tiina-Mari oli suhteessa isääni, mutta hän asui kanssani. Yhteistä taivalta kesti nelisen vuotta, kunnes Tiina-Mari lähti aloitteestani sukulaismiehen matkaan.
   Nykyisin minulla ei omaa autoa, saati että
taloudessamme olisi ylipäänsä nelirenkaista menopeliä. Aiempia kielikuvia käyttäen voisi todeta, että minulla on vakituinen suhde aivan kotitaloni vierestä likelle työpaikkaani kulkevien bussien kanssa. Tapaamme joka arkiaamu ja ilta, monesti myös viikonloppuisin.
   Jos aiemmat suhteeni ovat olleet enemmänkin hupia, perustuen ajatukseen ”kestää niin kauan kuin kestää”, bussilinjalla ja minulla on vakaalle pohjalle rakentunut suhde. Molemmat antavat ja saavat, ja kumpikin tietää, että toiseen voi luottaa. Nautin puolituntisista jotka vietämme joka päivä yhdessä. Saan uppoutua omiin ajatuksiini maisemia katsoen tai lueskella kirjaa ihan rauhassa. Toivon, että sen reitti säilyisi ikuisesti samana ja suhteemme yhtä vakaana.
   Kuulen melkein joka viikko toteamuksia ja vinkkejä siitä, mihin voin jättää autoni jonnekin mennessäni tai tullessani. Aikuisen, työssäkäyvän ihmisen statukseen liitetään termi autoileva melkeinpä automaattisesti. Onneksi maailma ei oikeasti ole niin mustavalkoinen!
   Autottoman elämä on monella tapaa paljon helpompaa: ei renkaiden vaihtoja ja ostoja, vuosihuoltoja, huokeiden tankkauspaikkojen etsintää, katsastuskierroksia, lukkojen sulatusta ja penkkien imurointia. Vaikka juuri tuo viimeinen, ja oman auton puunaaminen muutenkin, oli parhaita juttuja auton omistamisessa. Mutta pelkästä puunaamisen ilosta ei autonomistajaksi kannata ryhtyä!
   Muistelen kuitenkin monesti aikoja Tiina-Marin ja Oskarin kanssa, ja sitä vapautta, joka suhteisiimme liittyi. Saatoimme ottaa ja lähteä tuosta vaan sinne, minne nokka osoittaa.
   Tulevaisuudessa olen valmis uuteen autosuhteeseen, mutta harkiten. Haluan odottaa sitä oikeaa, sillä auto on minulle kumppani. Siihen asti odottelen kolmosta – aamuin ja illoin.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 35/2012