Laestadius-seminaari Oulussa

1.10.12

Oulussa järjestetään Lars Levi Laestadiuksen perinnöstä ja perillisistä kertova seminaari 4.–5.10. Hiippakuntasihteeri Pekka Asikaisen mukaan seminaari on jatkoa viime vuonna Torniossa ja Pariisissa pidetyille seminaareille, jotka järjestettiin Laestadiuksen kuoleman 150-vuotismuistoksi.
   Seminaarissa keskitytään Laestadiuksen kuoleman jälkeiseen aikaan, jolloin lestadiolaisuus monine haaroineen kehittyi.
   Versaillesin yliopiston professori Jan Borm esitelmöi Ranskan kuninkaan tutkimusretkikunnista. Lisäksi seminaarissa perehdytään lestadiolaisen liikkeen vaikutukseen saamelaiskulttuuriin. Lopuksi pohditaan miten lestadiolaisuus kehittyy jatkossa.
   Pekka Asikainen kertoo, että nyt järjestettävä seminaari päättää Laestadiuksen teemavuoden 2011. Asikaisen mukaan seminaari on osittain temaattisesti päällekkäinen Tornion seminaarin kanssa, mutta näkökulmat ovat uudet. Osa puhujista on samoja kuin Torniossakin, mutta he tuovat esiin uutta tutkimustietoa, joka on karttunut Tornion seminaarin jälkeen.
   Asikaisen mukaan Torniossa vieraili lähinnä Torniojokilaakson ja muun pohjoisen Suomen väkeä. Viimeiseen seminaariin saapunee Oulun seudulla asuvia.
   – Kannattaa tulla, Asikainen kehaisee.
   Torniossa keskityttiin Laestadiukseen persoonaan. Pariisissa perehdyttiin hänen tehtäväänsä Ranskan Ludvig Filip I:n lähettämissä La Recherche -retkikunnissa. Nämä tieteelliset retkikunnat perehtyivät Lapin oloihin 1838–39.
   Retkikuntien oppaana toimi Laestadius, joka omilla tieteellisillä aineistoillaan täydensi ranskalaisten Lapissa tekemiä tutkimustöitä.
   Kaikille avoin seminaari pidetään Pyhän Tuomaan kirkossa, Mielikintie 3. Järjestäjätahoina ovat Oulun hiippakunta, Oulun ev.lut. seurakunnat ja Pohjoinen kulttuuri-instituutti. Seminaarin luennoitsijoina on joukko alan huippuasiantuntijoita professori Juha Pentikäisen johdolla.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 31/2012