Lastensuojeluilmoitusten tilastointi kuntoon

3.10.12

Oulun hiippakuntasihteeri, Seurakuntien Lapsityön Keskuksen puheenjohtaja Pekka Asikainen, tilastoidaanko kirkossa, esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyössä, lastensuojeluilmoitusten määriä?
– Kirkossa ei mielestäni johdonmukaisesti kirjata tilastoihin lastensuojeluilmoituksia. Olisi hyvä, jos ilmoitukset kirjattaisiin vähintäänkin paikallisesti, mutta myös kokonaiskirkon tasolla tiedettäisiin, missä mennään.

Mikä on oma arviosi, kuinka tavanomaista tai harvinaista on se, että seurakunnan lapsi- tai nuorisotyöntekijä joutuu tekemään lastensuojeluilmoituksen?
– Kirkkohallituksen asettaman varhaisen puuttumisen, Kirkon VARPU-työryhmän teettämän tutkimuksen mukaan lastensuojeluilmoituksia tehtiin aika tavalla tasaisesti vertailtaessa seurakuntien eri työntekijäryhmiä keskenään.
– Lapsi- ja nuorisotyöntekijät eivät poikenneet muista kirkon työntekijäryhmistä. Poikkeuksena olivat diakoniatyöntekijät, jotka tekivät eniten lastensuojeluilmoituksia. Selitys tähän lienee se, että diakoniassa kohdataan muita enemmän perheitä, joissa on vakavia lastensuojeluun liittyviä ongelmia.

Onko valmius ilmoituksen tekemiseen lisääntynyt seurakunnan työntekijöiden parissa?
– Mielestäni seurakunnan työntekijöillä on tällä hetkellä asiassa hyvät valmiudet. Toimivat yhteydet paikallisiin sosiaaliviranomaisiin ovat auttaneet seurakunnan työntekijää, kun on herännyt kysymyksiä lastensuojeluun liittyvissä ongelmissa. Mikäli tarvetta on, suhtaudun lisäkoulutuksen järjestämiseen aiheesta myönteisesti. Lasten ehjän kasvun turvaaminen ja perheiden hyvinvoinnin tukeminen on kirkon työntekijöillä yksi tärkeimmistä asioista.

Mikä on arviosi, jätetäänkö seurakunnissa tekemättä lastensuojeluilmoituksia silloin, kun siihen olisi riittävät perusteet?
– En usko, että jätetään, jos ilmoitukseen on aihetta. Sehän olisi laitonta.
– Ennen lastensuojeluilmoituksen tekemistä jokainen meistä voi tehdä paljon lähimmäisinä, naapureina, sukulaisina ja ystävinä. Suomalaisesta yhteiskunnasta tulee hyvää vauhtia viranomaisyhteiskunta, jos suljemme silmämme ja ajattelemme, että viranomaiset hoitakoot hommansa. Kun huoli tuttavaperheen jaksamisesta tai lasten hyvinvoinnista herää, silloin voisi aikuisena rakentavalla tavalla ottaa asian puheeksi.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 32/2012