Lukunurkka: Yksinäinen kirkko kuvissa

3.10.12

Lukunurkka

Yksinäinen kirkko kuvissa

Haukiputaan seurakunnan tilaama A ja O – Toppeliuksen maalaukset Haukiputaan kirkossa -kirja on kuvateos Mikael Toppeliuksen kirkkomaalauksista. Toppelius (1734–1821) on yksi merkittävimmistä suomalaisista kirkkomaalareista, hän työnsä edustavat pohjalaista kirkkomaalausperinnettä.
   Kokonaisuutena Studio Ilpo Okkosen kustantama ja tuottama kirja on hyvä. Sitä on mukava lukea ja se sisältää paljon tietoa Toppeliuksen maalauksista. 250-vuotias komea kuvakirkko on teoksensa ansainnut.
Jorma Mikolan teksti liikkuu hienosti Toppeliuksen elämästä kirkon maalauksiin, sitoen maalaukset taidehistoriaan sekä kristinuskon ajatuksiin. Esimerkiksi 300-luvulla katakombeissa esiintyvä syntiinlankeemuskuva saapui Suomeen keskiajalla ja lopulta Haukiputaan kirkkoon.
   Mikolan artikkeli on helppolukuinen ja se antaa hyvän kokonaiskuvan Haukiputaan kirkon maaluksista. Artikkeliin olisi toivonut numeroidut viitteet kuviin. Tämä helpottaisi lukijan työtä kirjan parissa.
   Konservaattori Pentti Pietarilan artikkeli kertoo asiantuntevasti maalausten eri vaiheista pohjustuksesta lähtien. Artikkelista lukija saa tietoa konservoinnin prosessista. Artikkelista jäi kaipaamaan vain kuvia maalauksista ennen konservointia. Tämä olisi selventänyt konservointia prosessina ja sen tarpeellisuutta.
   Risto Känsälän artikkelin, Kirkonrakentaja Jaakko Suonperä ja Haukiputaan kirkko, ongelma on sen lyhyys. Artikkelissa on pyritty kertomaan Suonperän kasvaminen ja kehittyminen kirkonrakentajaksi sekä saarnatuolien veistäjäksi sekä pohtimaan Suonperän merkitystä pohjalaisena kirkonrakentajana – kaikki upotettuna neljään sivuun. Vähemmästäkin hengästyy.
   Käsissä kirja tuntuu miellyttävältä, samettiselta. Tarkoituksena lienee viitata Raamattuun tai virsikirjaan vanhahtavalla tyylillään. Ongelmaksi muodostuu materiaalin herkkyys kerätä likaa. Kannessa otsikon kaksi hyvin erilaista fonttia hämmentävät ja kannen kuvakaan ei ole kirjan kuvien parhaimmistoa. Kokonaisuutena tuntuma on kuitenkin positiivinen ja kirjaa on miellyttävä pitää käsissä.
   Juho Alatalon valokuvat kirjassa ovat pääosin laadukkaita, mutta monet kuvat ovat epätarkkoja tai rakeisia. Isossa koossa ongelma korostuu. Toki kirkon kaareva katto on haasteellinen kuvauskohde, erityisesti se vaikuttaa syväterävyyteen. Kuviin toivoisi myös kuvatekstit tai viittaukset tekstistä.
   Ulkokuvat kirkosta on otettu vain talvella, toivottavaa olisi, että mukana olisi myös kesällä otettuja kuvia. Kuvissa kirkko näyttää hieman yksinäiseltä, ihmisiä ei näy ainoassakaan kuvassa. Tai näkyy yhdessä – mutta kuva on otettu vuonna 1908. Haukiputaan kirkko maalauksineen on tietysti kirjan aiheena, mutta missä ovat seurakuntalaiset?

PETRI KULJU

Artikkeli on osa lehteä 32/2012