Niin sairaan totta – ja samalla lohdullista

17.10.12

”Vaikka tietysti sinä olet niitä
jotka selviävät
ne jotka kuolevat ovat joitain muita
ajattelet niin kuin lapsi
vilpittömästi ajattelet niin”

Alle nelikymppinen perheenäiti Sanna sai kuulla sairastavansa syöpää, lymfoomaa.
   – Sain siihen lääkärikielellä ilmaistuna keskiraskaat sytostaattihoidot, hän kertoo.
   Sanna käsitteli asiaa kirjoittamalla, purki tuntojaan runojen muodossa.
   – Runoja alkoi vain pulpahdella minusta, kun sain tietää diagnoosin. Tekstini käsittelevät sairastumisen nostattamia ajatuksia, syöpähoitoja ja sairaalakäyntejä, perhe-elämää, rakkautta ja parantumisajatuksia.
   Hän kertoo kirjoittaneensa runoja paranemisesta, vaikkei vielä tiennyt, mitä tuleman piti.
   – Ehkä runoni ovat olleet minulle itselleni tsemppaustekstejä, hyvän mielen tuottajia ja vaikean asian käsittelyä ajattelemisen ja kirjoittamisen kautta.

Vertaistukea
netin välityksellä

Sanna julkaisi runoja blogissaan.
   – Erään blogiani kommentoineen ihmisen sanat ”aivan vapisuttaa, kun noita lukee, ne raapii niin tutusti” jäivät mieleeni, ja jostain pälkähti päähäni, että ehkä näistä teksteistä voisi olla vertaistueksi muille syöpäpotilaille laajemminkin.
   Sanna kertoo ajatelleensa, et­teivät kaikki, joille teksteistä voisi olla lohtua, eksy hänen blogiaan lukemaan. Niinpä hän keksi, että teksteistä voisi rakentaa esityksen.
   – Hoksasin, että minullahan on lähellä tuttu, joka osaa esiintyä ja on pitkään harrastanut lausumista. Kysyin ystäväperheemme Hietalan Ullalta, ryhtyisikö hän hommaan, ja hän ryhtyi.
   Hietala puolestaan kysyi pitkän linjan runoihmistä Hellevi Pirttisaloa ohjaajaksi ja Marko Ylisirkkaa kitaraa soittamaan.
   – Pyysin Helleviä ohjaajaksi, koska olemme tehneet yhteistyötä monen vuoden ajan lausujina ja tiesin, että hänen tapansa ohjata sopii minulle.
   – Marko puolestaan on soittanut kitaraa ja ollut musiikin parissa vuosia. Hän sai tosi nopeasti runojen sanomasta kiinni ja löysi esitykseen hyvin sopivan musiikin, Hietala kertoo.
   Runojen välissä kuullan Kolmas Nainen -yhtyeen Lautalla, Led Zeppelinin Stairway to Heaven sekä Lynyrd Skynyrdin Free Bird.
   – Kun luin Sannan tekstin läpi, tulivat melkein heti nämä kappaleet mieleen. Sopivan harmonisia ja istuivat mielestäni tunnelmaan, Ylisirkka sanoo.

Osuva nimi
puolivahingossa

Sanna itse esivalitsi runot, joista Hietala valitsi esitykseen tulevat tekstit ja laittoi ne tarinallisesti kiinnostavaan järjestykseen.
   Hellevi Pirttisalo kertoo keskittyneensä ohjaamisessa lähinnä esityksen kulkuun.
   – Pieniä teknisiä vinkkejä sekä musiikkia tekstien väliin. Siten kuulijoille tarjotaan hengähdystaukoja. Tekstit ovat niin hyviä, ettei esitys vaadi mitään kikkailua. Vain pientä asemointia, Pirttisalo toteaa.
   Esitys sai nimekseen Sairaan totta.
   – Keksin esityksen nimen puolivahingossa. Olin miettinyt sopivaa nimeä, mutta en millään saanut keksimällä keksittyä sopivaa.
   – Selailin tekstejäni, ja yhtäkkiä mieleeni loksahti: tässä se on, se oikea löytyi. Sairaan totta on suoraan yhdestä tekstistäni, Suihkulaulua-nimisestä runosta, joka on mukana myös esityksessä, Sanna kertoo.

”Kiukkukohtauksen sai tuulikaapissa tyttö enkä minä
pysyin niin rauhallisena että ilmestyi melkein sädekehä pään päälle
blob, olen muuten aika hyvä äiti
näin opetan lapselleni että kaikesta selvitään
ja hei, se on aivan sairaan totta
jos johonkin ei kuole, niin siitä selviää
se mikä ei tapa valmistaa sairaalakokemusten maisteriksi
ehkä ei paremmaksi ihmiseksi mutta tyypiksi joka tietää jotain”

Ei yksi yhteen
todellisuuden kanssa

– Vaikka esityksen nimi on Sairaan totta, eivät tekstit kerro yksi yhteen minun elämästäni tai ole suoraan totta.
   – Ne ovat tekstejä, jotka jokainen kuulija saa kuunnella omista lähtökohdistaan. Varmasti joku voi tulkita myös niin, että teksteissä on hengellistä sisältöä, Sanna sanoo.
   Hän toivoo, että esitys voisi antaa tsemppiä, voimia, toivoa ja ”elämä kannattelee” -ajatuksia ihmisille, jotka ovat kohdanneet vaikeuksia elämässään: esimerkiksi muille syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen – oikeastaan kenelle tahansa.
   – Minun näkökulmastani tuntuu, että esityksen teksteissä on mukana paljon toivoa, myönteisiä ajatuksia ja pilkettä silmäkulmassa, vaikka sinänsä käsitellään raskaitakin asioita, esimerkiksi kuolemanpelkoa, Sanna sanoo.
   Hellevi Pirttisalo lisää, että esitys ei sorru synkistelyyn, vaan asiat kerrotaan sellaisina kuin ne ovat.

”Jollain niistä tuhansista kerroista
makasin sikiöasennossa
ei saanut liikkua
olin pyytänyt kaikki mahdolliset mömmöt
puhua lärpätin kuin kone
olin tosi reipas
enkä saanut edes tarraa palkinnoksi”

Hoidot tehosivat ja Sanna on nyt parantunut.
   – Edelleen runoja sattuu silloin tällöin pulpahtamaan kynästäni, ei kuitenkaan enää kovin usein.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 34/2012