Pääkirjoitus

3.10.12

Pääkirjoitus

Vielä lisää tukea

Perhesurmat ovat hätkäyttäneet suomalaista yhteiskuntaa perinpohjaisesti. Oulun ensi- ja turvakodin seminaarissa syyskuussa selvitettiin sisäasiainministeriön tutkimusta perhesurmien taustoista. Tutkimuksen mukaan vuosien 2003 ja 2012 välillä Suomessa tehtiin 35 perhe- ja lapsensurmaa. Niistä 24 oli äidin ja 11 isän tekemää. Tieto siitä, että valtaosa perhesurmista on juuri äitien tekemiä, saattoi yllättää monet.
   Ministeriön tutkimuksen mukaan naispuolisista surmaajista yli puolet on työttömiä kotiäitejä ja suurelta osin yksinhuoltajia.
   Olipa surmatöiden takana uupuneita äitejä tai isiä, seurakunnissa on kysyttävä – ja on varmaan jo pohdittukin – miten kirkko voisi tukea vanhempia aiempaakin paremmin.
   Oulussa seurakunnat ovat antaneet tiloja ja myös työntekijöitä yhden huoltajan perheiden olohuonetyyppiselle toiminnalle.
   Vastaavanlaisille tilaisuuksille olisi kysyntää enemmänkin, jos vain löytyisi maksuttomia kokoontumispaikkoja. Löytyisikö seurakuntien tiloista lisää vapaita aikoja äitien, ja myös isien, yhteen tulemiselle?
   Paineen alla oleville vanhemmille tien diakoniatyöntekijän luokse on oltava suora. Diakonia tukee ihmisiä monella tapaa. Kirkon työntekijän edessä ihminen saa olla juuri niin puhki kuin hän on. Diakoniasta löytyy rinnalla kulkija. Ongelmavyyhtiä on hyvä yhdessä purkaa pienemmiksi palasiksi.
   Diakoniaa on tehtävä tutuksi jo rippikoulussa. Diakoniatyöntekijät vierailevat nykyisin rippikouluissa, mutta heidän pitäisi olla ehdottomasti läsnä aiempaa enemmän rippikoululaisten ja heidän vanhempiensa keskellä.
   Jos ihminen on suunnattoman uupunut, hän ei jaksa lähteä hakemaan apua. Siksi sekä kunnan, seurakuntien että myös järjestöjen antama kaikenlainen käytännön tuki koteihin on ensiarvoisen merkityksellistä.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 32/2012