Pääkirjoitus

10.10.12

Pääkirjoitus

Uusia lestadiolaisryhmiä

Lähes 200 ihmistä kokoontui viime viikolla Laestadiuksen perintö ja perilliset -seminaariin Oulussa. Tilaisuudessa valotettiin muun muassa pohjoisen herätysliikkeen perustajan persoonaa eri näkökulmista. Puheissa paneuduttiin myös liikkeen tulevaisuuteen ja jatkuvuuteen.
   Lestadiolaisen liikkeen yksi ikuisuusaihe ja erityinen kipupiste on se, kenen määräysvallassa on määritellä, kuka on lestadiolainen. Kysymys on tuttu muun muassa saamelaisuuden parista: Kuka on oikea saamelainen? Ihmisen oma identifikaatio, tunnistaminen, ei pelkästään riitä, vaan on olemassa erityinen saamelaismääritelmä.
   Laestadius-seminaarissa todettiin, että vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuu yhä ulossulkemisia. Kun ihminen syntyy lestadiolaiseen perheeseen, kasvaa vanhoillislestadiolaisuudessa, liikkeestä irrottautuminen on lähes järjettömältä tuntuva muutos. Miten voi olla erillään siitä ”ilmasta”, jota on aina hengittänyt? Suomestakin moni muuttaa kymmeniksi vuosiksi ulkomaille, mutta tietyt suomalaisuuden piirteet, arvot ja tavat, säilyvät yhä.
   Vanhoillislestadiolaisuudessa ulossulkemiset eivät toimi on- ja off-tyyliin. On mahdollista, että ulosjätetyn ystävä- ja perhepiiri pitävät ihmistä yhä liikkeeseen kuuluvana, mutta hän ei kelpaa enää esimerkiksi paikallisen rauhanyhdistyksen toimijaksi.
   Vanhoillislestadiolaisuuden jättävien nuorten määrästä liikkuu erilaisia arvioita. Useat poislähtevät ryhmittyvät uudelleen esimerkiksi verkossa: muun muassa Omat polut -verkkosivut sisältävät etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia.
   Syntyy siis uusia porukoita, joissa on ihmisiä, jotka eivät voi jättää lestadiolaisuutta itsestään kuin takkia naulaan.
   Tällainen ilmiö tuntuu hyvältä. Liikkeeseen kuulumattomille he ovat yhä lestadiolaisia, jos itse niin kokevat.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 33/2012