Rohkene kokeilla

31.10.12

Olen huomannut, että liian usein pelkään lähteä mukaan mihinkään uuteen. Tuntuu turvalliselta noudattaa vain samaa vanhaa kaavaa. Työpäivän jälkeen mennään kotiin, tehdään ruokaa, katsotaan vähän telkkaria ja sitten nukkumaan. Sama toistuu joka arkipäivä. Viikonloppuna tahtoisin vain olla kotona ja nukkua pitkään.
   Olen ajatellut, ettei minulla edes ole aikaa tehdä mitään niin sanotusti ylimääräistä.
   Pidän rutiineista, mutta pidemmän päälle ne alkavat puuduttaa. Vaihtelun vuoksi olenkin päättänyt, että tartun mahdollisimman moneen kiinnostavaan tilaisuuteen ja vastaan pyyntöihin ”kyllä” aina, kun se suinkin on mahdollista.
   Kummasti sitä aikaa vain on löytynyt, kun olen järjestänyt itselleni menoja – myös arki-iltaisin.
Ainakaan tähän mennessä en ole menettänyt sillä mitään. Päinvastoin.
   Viime sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa vaalilautakunnassa. Lupauduin mukaan tuttavan pyynnöstä, vaikka ajatus tuntui hieman pelottavalta. Ajattelin kuitenkin, että se olisi kokemus muiden joukossa.
   Postissa tuli kirje, jossa ilmoitettiin, että minut on nimetty vaalilautakuntani varapuheenjohtajaksi. ”Apua, miksi minut? Enhän edes tiedä, miten siellä toimitaan! Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?” mietin kauhuissani. Aloin jo katua sitä, että lähdin touhuun mukaan.
   Kaupungintalolla järjestetyssä koulutuksessa sain kuitenkin hyvät ja tarkat ohjeet vaalilautakunnassa toimimiseen. Huoli siitä, kuinka selviytyisin varapuheenjohtajan tehtävästä, alkoi väistyä. Seuraavan yön vietinkin sitten unissani vaalilautakunnassa äänestystä hoitaen.
   Kun varsinainen vaalipäivä koitti ja suuntasin Oulunlahden koululle, hälveni viimeinenkin huolen häivä; koko muu vaalilautakunta oli kokenutta porukkaa, joka tiesi, miten hommat hoidetaan.
   Sekä järjestelyt että äänestys sujuivat sutjakasti, eikä päivä tuntunut lainkaan niin pitkältä, kuin olin kuvitellut. Ääntenlasku oli ohi yhdeksän maissa, vaikka olin varautunut olemaan paikalla yömyöhään. Oli mukavaa olla osa tuota kyseistä tiimiä, sillä se toimi hyvin yhteen ja työ eteni mutkattomasti.
   Vaikka koko sunnuntai menikin Oulunlahden koululla, en joutunut katumaan päätöstäni. Itse asiassa olen oikein tyytyväinen, että lähdin mukaan. Sain uuden, positiivisen kokemuksen ja rohkeutta kokeilla lisää uusia asioita.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 36/2012