Valmiit seppeleet myydään ja tuotto käytetään lähetystyön hyväksi.

Seppeletalkoot veivät mukanaan

31.10.12

Oululainen Terttu Välikangas on ollut mukana Kaukovainion lähetyspiirin toiminnassa jo reilut toistakymmentä vuotta.
   – Irja ja Arvo Eirola olivat lähetteinä Namibiassa, ja Suomeen palattuaan perustivat lähetyspiirin. He aloittivat myös Kaukovainion havuseppeletalkoot, Välikangas sanoo.
   Hän kertoo jääneensä heti ensimmäisellä kerralla koukkuun seppeleiden tekemiseen.
   – Otin jopa töistä lomapäiviä, jotta pääsin tekemään seppeleitä, hän naurahtaa.
   Seppeletalkoista on sittemmin muodostunut jokavuotinen perinne.
   – Tarvikkeiden hakeminen metsästä on kuin retkellä oltaisi. Otetaan kahvitkin mukaan. Käsillä tekeminen on mukavaa, ja siinä samalla voi vaihtaa kuulumisia muiden kanssa.
   Valmiit seppeleet myydään, ja tuotto menee Suomen Lähetysseuralle, joka Välikankaan mukaan tietää jo odottaa vuosittain pyhäinpäivän tienoilla saatavaa avustusta.
   Vaikka seppeletalkoiden tuotto menee tietylle kohteelle, tehdään seurakunnassa monenlaisia töitä myös kaikkien lähetysjärjestöjen yhteiseksi hyväksi.

Nuoria toivotaan
mukaan toimintaan

Eirolat ovat muuttaneet pois Oulusta, mutta heidän työtään lähetyspiirin parissa on jatkettu yhteisvoimin. Välikangas kertoo, että Elvi ja Jaakko Lounela ovat pitäneet luentoja muun muassa eri lähetysjärjestöjen synnystä ja lähettien työstä.
   – Lisäksi vetäjinä on minun lisäkseni Rauno Laitila ja Arja Lämsä, joiden kanssa olemme jakaneet vuorot. Kun vetäjinä on myös miehiä, on muidenkin miesten helpompi tulla piiriin mukaan, Välikangas sanoo.
   Kaukovainiolla pidetään kerran kuussa myös lähetysiltoja, jotta uudet asiasta kiinnostunet rohkenisivat lähteä mukaan.
   – Piiri-sana voi kuulostaa liian sulkeutuneelta ryhmältä, jolloin sinne ei välttämättä tohdi uudet ihmiset tulla, Välikangas pohtii.
   Hän toivoisi, että myös nuoret innostuisivat mukaan lähetyspiirin toimintaan.
   – Nuoret ovat hyvin tietoisia maailman tilasta sähköisen viestinnän kautta, mutta monet muuttavat työn perässä muualle, arvelee Välikangas syyksi sille, ettei piirissä juurikaan käy nuoria.

Päämäärä
yhdistää

Välikangas on mukana myös Karjasillan seurakunnan lähetystyön johtokunnassa.
   – Se on hyvä ja haasteellinen tehtävä toimia lähetyksen hyväksi täällä kotimaassa, hän toteaa.
   Hänen mielestään parasta on se, että saa auttaa heikommassa asemassa olevia ihmisiä.
   – Teollisuusmaiden ihmisillä on vastuu kehitysmaiden auttamisesta. Tärkeintä ei ole käännytystyö, vaan ensin täytyy poistaa nälkä ja terveysvaarat. Sitä kautta myös Sanan kuulemisen valmius kasvaa, Välikangas toteaa.
   Hän korostaa, että työtä tulee tehdä ihmisiä kuunnellen ja kunnioittaen.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 36/2012