Leo Tolstoi ja Oulun Kärpät

7.11.12

En ole kovin isänmaallinen ihminen, mutta se ei ole puute. Vapaassa maassa isänmaallisuudesta saa ajatella mitä haluaa, kunhan täyttää velvollisuutensa maata kohtaan.
   Jokin ripe isänmaallisuudesta minussakin on kuitenkin jäljellä, sillä pidän vaistomaisesti Suomen puolia oli sitten kyse nobelien jaosta, euroviisuista tai jääkiekosta. Välitän maastani, vaikka en rakasta sitä.
   Onko oman maan puolen pitäminen joutavanpäiväistä ja alkukantaista? Viime vuosisadan alussa Japani ja Venäjä kävivät sodan, jossa Venäjä otti turpiinsa. Kirjailija Leo Tolstoi kauhistui. Ei kuitenkaan Venäjän tappiota vaan sitä, että hän oli tahtomattaan tuntenut sympatiaa omaa maataan kohtaan. Tolstoin, universaalin ihmisen olisi pitänyt olla puolueeton ja myötämielinen molempien armeijoiden kärsimyksille.
   Isänmaallisuus oli Tolstoista hanurista. Hän saattoi olla osittain oikeassa.
   Isänmaallisuus on alkukantainen ilmiö, mutta niin on toisaalta seksikin. Alkukantaisuus ei ole välttämättä huono asia.
   Itse koen alkukantaisen Tolstoi-ilmiön kohdallani, kun Oulun Kärpät tai Leijonat pelaavat mestaruudesta. Minun, fiksun ihmisen pitäisi viis välittää, kuka kaukalossa parhaiten teutaroi ja nitistää vastustajansa. Mutta niin vain välitän. Paljon.
   Jo enoni sanoi lapsuudessani, että Pekalla ei ole kilpailuhermoja. Pakenin Lasse Virenin kultajuoksua tamperelaisen kujan sateeseen. Eno jäi vaimoineen ja lapsineen television ääreen. Lasse voitti. Minä kastuin.
   Kun Oulun Kärpillä oli muutama vuosi sitten ratkaisuottelun viimeiset minuutin meneillään, en uskaltanut kuunnella radiota, vaan lähdin kävelylle Tuiraan.
   En päässyt karkuun. Humalaisen miesjoukon hurraahuuto hönki viidennen kerroksen ikkunasta verhoja heiluttaen Merikoskenkadulle. Kärpät oli tehnyt voittomaalin. Palasin kotiin.
   Kun Suomi pelasi toisen kerran jääkiekon maailmanmestaruudesta, jänistin jälleen. En uskaltanut katsoa televisiota, joten panin sen kiinni. En päässyt karkuun: koko talo katsoi ottelua. Seinien läpi kuului, kun naapurit huusivat ja voihkivat maalien syntyessä.
   Otin esille apteekista ostamani kalliit, muovailtavat korvatulpat ja tukin korvani. Ottelun äänet vaikenivat.
   Muutaman tunnin kuluttua otin tulpat pois, koska laskelmieni mukaan ottelun täytyi olla ohitse. Avasin netin ja luin: 6–1.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 37/2012