Oulun prosentilla ensi vuoteen

14.11.12

Oulun seurakuntayhtymän kirkollisveroprosentti on ensi vuonna 1,25. Päätös merkitsee sitä, että ensi vuoden alusta seurakuntayhtymään liittyvien Haukiputaan, Oulunsalon ja Kiimingin seurakuntien veroprosentti laskee. Prosentin laskeminen Oulun tasolle vähentää kirkollisverotuloja arviolta noin 1,2 miljoonaa euroa.
   Nykyisin tuloveroprosentit ovat Oulussa 1,25, Haukiputaalla ja Kiimingissä 1,5 sekä Oulunsalossa 1,45.
Kiimingin seurakunnan kirkkovaltuustoedustaja Arto Kouri ehdotti Oulun yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa maanantaina, että veroprosentti olisi ensi vuonna 1,3. Esitys ei saanut kannatusta.

Prosentin nosto
kynnyskysymys jäsenyydessä?

Vaikka liittyvissä seurakunnissa olisi todennäköisesti vanhasta tottumuksesta sulatettu korkeampikin kirkollisveroprosentti kuin 1,25, Oulujoen kirkkoherra Jouni Riipinen arvioi, että kaupungissa ollaan maaseutua varovaisempia kiristämään verotusta.
   – Pelkona on, että ihmiset reagoisivat nostoon kirkosta eroamisilla. Tätä varotaan kaupungeissa varmasti enemmän kuin maaseudun seurakunnissa. Olemme keskustelleet aiheesta liittyvien seurakuntien edustajien kanssa talousarviota laatiessamme, Riipinen kertoo.
   Hän ymmärtää huolen rahojen riittämisestä Oulun nykyisellä kirkollisveroprosentilla.
   – Veroprosentti arvioidaan joka vuosi uudelleen. Selviytyminen nykyisellä verotuksella on tarkastelussa koko ajan, Riipinen toteaa.
Kirkollisveroprosentin koko maan keskiarvo on ollut jo usean vuoden ajan 1,3 prosenttia.

Muhoksella pieni
korotus prosentissa

Muhoksen seurakunnassa kirkollisveroprosentti sen sijaan nousee ensi vuonna. Prosentti on ollut peräti kolmisenkymmentä vuotta 1,5, mutta ensi vuonna se on 1,6.
   Talouspäällikkö Riitta Kukkohovi-Colpaert kertoo, että nostotarve oli selvä, sillä toimintaa ei olisi pystytty säilyttämään nykyisellään ilman korotusta.
   – Valittavana olisi siis toiminnan karsiminen tai veroprosentin nosto, Kukkohovi-Colpaert kiteyttää.
   Hänen mukaansa korotuksen syynä eivät ole esimerkiksi suuret investoinnit, mutta muun muassa kirkon urkujen peruskorjaus ja huolto tulevat maksamaan seurakunnalle noin 80 000 euroa.
   – Veroprosentin nosto oli hyvin perusteltua ja sitä oli valmisteltu huolella. Kirkkovaltuustossa tuli jopa ehdotus vielä korkeammasta veroprosentista kuin 1,6, talouspäällikkö toteaa.
   Seurakuntaan ei ole kantautunut tietoa, että verotuksen hienoiseen kiristymiseen olisi Muhoksella reagoitu kirkosta eroamisilla.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 38/2012