Pääkirjoitus

7.11.12

Pääkirjoitus

Lisää ääntä, kirkko!

Maanantaina alkaneen kirkolliskokouksen avauspuheenvuorossa arkkipiispa Kari Mäkinen pohti kirkon tulevaisuutta. Mäkisen mukaan jotkut näkevät kirkon matkalla yhteiskunnan marginaaliin ja uskonnon vetäytyvän yksityiselle alueelle.
   Kun seuraa viime aikojen tapahtumia suomalaisessa yhteiskunnassa, voi toivoa hartaasti, että kirkon marginalisoituminen ei toteudu. Suomalainen elämänmeno huutaa kristillisyyteen kuuluvia arvoja vallitseviksi ohjenuoriksi.
   Talvivaaran kaivoksen valtaisa vuoto on säikäyttänyt ihmisiä laajalti. Lähinnä uskomattomalta tuntuu kaivoksen johdon kommentti onnettomuuspaikalla: ”Allasmuovin (allaspadossa) olisi pitänyt kestää”.
   Inhimilliset vaaratilanteet ovat mahdollisia, kun ihminen on asialla. Mutta jos tässä yhteiskunnassa vastuunpaikalla olevat ottaisivat todesta Raamatun kehotuksen varjella luontoa viimeiseen saakka, olisiko Talvivaarassa käytössä pato, joka on vuotanut jo aiemminkin?
   Viime päivinä on myös kuultu epäkristillistä puhetta kokoomusnuorten varapuheenjohtajalta. Saul Schubakin lapsilisäkommentti voidaan kuitata yksittäisen ihmisen ajattelemattomana lausahduksena, mutta ei olisi yllättävää, jos yhteiskunnastamme löytyisi yli puoluerajojen henkeä kahden kerroksen kansalaisista. Puhuttaessa maahanmuuttajien ihmisarvosta, tällaiset äänenpainot eivät ole tavattomia.
   Arkkipiispan avauspuheenvuoron mukaan vain rukoileva kirkko on uskottava kirkko. Tähän on lisättävä, että vain tekevä ja toimiva kirkko on uskottava. Rukousta kirkossa riittää – hyvä niin – mutta nyt tarvitaan äänekkäitä tekoja. Äänekkyyttä on vastikään kirkon piirissä perätty muun muassa diakoniatyöhön. 1990-luvun laman aikana kirkon yhteiskunnallinen viesti näkyi sanoin ja teoin.
   Myös 2000-luvulla kristillisen eetoksen on läpäistävä koko yhteiskunta.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 37/2012