Pääkirjoitus

14.11.12

Pääkirjoitus

Toisille monoa, toisille mania

Jokaisen kohtelu yhtä arvokkaana on asia, jota meidät opetetaan arvostamaan pienestä pitäen. Jokaista pitää kohdella tasapuolisesti, eikä ketään saa syrjiä minkään vamman, sosiaalisen tai etnisen taustan tai minkään muun syyn takia.
   Työelämässä tämä ei toimi. Tulevan sunnuntain aihetta kahden maan kansalaisia voisikin soveltaa suomalaiseen yhteiskuntaan ajatuksella: kahden työelämäkulttuurin kansalaisia.
   Valtaosa kansalaisista on niin sanottuja tavallisia palkkatyöläisiä. On monen sorttista duunaria, insinööriä, hoitajaa, toimittajaa, opettajaa, alempaa ja ylempää toimihenkilöä. Palkkatyöläinen otetaan töihin työhaastattelun tai oppisopimuksen kautta. Lähtö töistä tulee yleensä joko yt-neuvotteluissa ”taloudellisista ja tuotannollisista” syistä, konkurssin myötä tai siksi, ettei sovellu hommiinsa.
   Palkkatyöläinen saa potkut rehellisesti, kuvainnollisesti monoa takapuoleen.
   Toista se on johtoportaassa, varsinkin niissä paikoissa, joissa alaisia on satamäärin ja liikevaihdot vähintään kymmenissä miljoonissa. Silloin ei suinkaan anneta potkuja, vaan epäsuosioon joutuneen tai kenties tulostavoitteistaan jääneen pomon annetaan ymmärtää, että ”hänen pitää vetää tilanteesta johtopäätökset”.
   Niinpä pomo ilmoittaa eroavansa ja seuraavaksi jo neuvotellaankin erorahan määrästä, niin sanotusta kultaisesta kädenpuristuksesta.
   Miksi ei voi vain antaa rehellisesti potkuja? Onko se julkisuuskuvan kannalta liian rahvaanomaista? Vai eivätkö pomon pomot uskalla tehdä päätöksiä ja kantaa niistä vastuuta? Tietääkö joku miksi?
   Kirkossa pitää huolehtia siitä, että kaikissa sen toiminnoissa ihmisiä kohdellaan tasaveroisesti. Kukaan meistä ei ole toista parempi.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 38/2012