Syöpä ei lannistanut Lassea

20.11.12

Juhannus 2009 ei unohdu jääliläisen Lasse Majalahden muistista milloinkaan.
   Lenkkeilyä harrastava yrittäjämies oli jo vuoden ajan huomannut väsyvänsä helposti päivittäisellä kuntoilureissullaan, joka entisellä kouluhiihtokisojen ykkösellä suuntautui suolle.
   – Kunto romahti, ja huomasin että pumppu rupesi läpättämään oikein kunnolla. Luulin ensin, että se olisi vain painonpudotukseen liittyvää väsymystä ja heikkoutta, Lasse muistelee.
   Kesänkorvalla mies kuitenkin löysi kainalostaan patin. Lopulta Lasse meni niin huonoon kuntoon, että oli lähdettävä sairaalaan. Kotilasaretti sijaitsi niinkin kaukana kuin Ruotsin Tukholmassa, jossa miehellä oli vielä kirjat asuttuaan maassa kymmenisen vuotta. Lasse otettiin saman tien sisään sairaalaan.
   – Tiesivät siellä heti, mistä oli kyse. Olin niin surkeassa kunnossa, että ajattelin eläväni enää kaksi tai kolme päivää.
   Ulkona kesä oli kukkeimmillaan, kun suomalaismies taisteli hengestään.

Diili Jumalan
kanssa

Rakennusalan yrittäjä oli saanut jo reilu vuosikymmen aikaisemmin maistaa, mitä vekseli- ja velkakierre on.
   – Vuonna 1995 menin konkurssiin, ja sen seurauksia olen saanut kantaa aina tähän päivään asti. Ulosoton, poliisin ja oikeuslaitoksen toimet jatkuvat.
   Jo sitä ennen ankarat taloudelliset vuodet 1980-luvulla olivat saaneet Lassen polvet taipumaan. Aikaisemmin hän ei ollut juurikaan kiinnostunut uskonkysymyksistä, mutta kun pää oli pölkyllä, hän kävi omanlaiseensa anekauppaan Jumalan kanssa.
   – Rukoilin, että järjestele Jumala tämä nyt, niin jaetaan sitten pottia. Parin viikon päästä asiat olivatkin, kuin ihmeenkaupalla, kunnossa.
   Mies muistelee, että päästiin kuitenkin vuoteen 1995, ennen kuin hän täytti oman lupauksensa sopimuksesta.
   – Lopulta kiemurtelin ja vaikersin ahdistuksissani. Ongelma oli nimittäin se, että olin ihan oikeasti tehnyt lupauksen Jumalalle. Kuulin sydämessäni, kuinka Jumala kysyi, että mitäs Lasse lupasit. Siinä nyt kiemurtelet.
   Lasse Majalahti oli tutustunut jo 1980-luvulla laupeudentyölle elämänsä omistaneeseen Veikko Hurstiin, ja hänen kanssaan sovittiin lopulta asiat. Lasse teki  50 000 markan lahjoituksen.
   Kun kipukynnys oli ylitetty ja rahat siirretty, Jumala piti oman lupauksensa, eikä Lasselta ja perheeltä puuttunut mitään.
   – Veikko Hurstista tuli minulle hyvä ystävä vuosiksi. Hän oli hyvä esimerkki työssä ja rohkeudessa.

Tuhlaajapojan
paluu

Lasse kasvoi helluntaikodissa, mutta umpirehellisenä miehenä hän myöntää eläneensä vuosia ”hyvin syntistä” elämää.
   – Olin typerys ja loukkasin läheisiäni. Olin jossain vaiheessa jo valmistautunut vaimon lähtöön ja avioeroon.
   Lasse muistelee lapsuuskotiaan, jonka hengellisyys oli iloista ja suvaitsevaa.
   – Sellaisessa ilmapiirissä ei voi mitenkään välttyä uskon rokotukselta, hän nauraa ja lisää, että vanhemmat eivät kuitenkaan koskaan tyrkyttäneet uskoaan, vaan hän sai vapaasti päättää itse elämänsä suunnan.
    Jälkeenpäin asioita punnitessaan Lasse on huomannut arvojensa rakentuneen kuitenkin pitkälti lapsuuskodin perinnölle. Hän kiittääkin tervettä kasvualustaa.
   – Suuri osa ihmisen tunneälystä rakentuu jo parin ensimmäisen ikävuoden aikana. Minä sain kotoa hyvät eväät, hän toteaa.
   Lassen hulivilivuodet päättyivät, kun tuhlaajapoika teki täyskäännöksen ja tuli uskoon. Oulun Karjasillan kirkossa vieraili vuonna 2005 entinen huippu-urheilija Arto Härkönen kertomassa uskostaan yhdessä ”Kemin Jokke” -nimellä tarinaansa kertoneen miehen kanssa.
   Urheiluhulluksi tunnustautuva mies otti rohkean askeleen ja meni kuuntelemaan.
   – Kyllä minä sitä vieläkin ihmettelen, että tuli lähdettyä, Lasse nauraa.
   – Minä pelkuri uskalsin tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Herrakseni. Ihailin kovasti Arto Härköstä, kun tämä nappasi keihäänheitossa Los Angelesissa kultamitalin. Ja Kemin Jokesta kuulin, että hän oli viettänyt 30 vuotta elämästään Tukholman Slussenin siltojen alla, aivan lähellä silloista työpaikkaani.
   Kun Lasse kyseisenä iltana löysi uskon, lapset olivat ensin hiukan skeptisiä isän mielenmuutokselle. Vaimo kuitenkin tuumasi, että jotain tällaista hän oli odottanutkin.
   Lasselle uskosta ei tullut pakkopullaa eikä tekopyhää teeskentelyä. Hän koki aidosti kohdanneensa ihmeellisen, persoonallisen Jumalan, joka pitää kiinni kädestä, tuli mitä tuli.
   Todellinen uskon tulikaste odottikin miestä kesällä 2009.

Syöpä
sisuksissa

Tukholman Karoliinisen sairaalan lääkärit tiesivät heti, että kyseessä oli pitkälle edennyt syöpä. Kliiniset kokeet osoittivat kainaloon pesineen ärhäkän imusolmukesyövän levinneen myös maksaan, vatsaan, kylkeen, kainaloihin ja kaulaan.
   Koska mies oli huonossa kunnossa, sytostaatti- ja sädehoitoja ei päästy heti aloittamaan maksimitasolla. Kun hoidot lopulta käynnistyivät, todettiin, että Lassen olisi parasta siirtää kirjat Suomeen ja jatkaa hoitoja Oulussa, jossa vaimo ja perhe asuivat.
   Mies vietti sairaalassa kaiken kaikkiaan neljä kuukautta. Olo oli tuskainen ja vointi heikko, paino romahti, ja tukka lähti.
   – Jokaisen hoitokerran jälkeen tipahdat montun pohjalle, jossa et pysty syömään, suu menee rakoille, et jaksa yksinkertaisesti mitään, Lasse kertoo.
   Lopulta tauti todettiin selätetyksi. Mies kotiutui ja tunsi itsekin luissaan ja nahoissaan olevansa jälleen terveiden kirjoissa.

Kuoleman
porteilla

Pian tuli rankka takaisku. Lasse kutsuttiin takaisin sairaalaan kontrollikokeisiin.
   – Olin jo kuntoutunut, ja olo tuntui hyvältä. Sitten soitettiin, että otetaan vielä solunäyte. Ihmettelin, miksi minut nukutetaan, jos otetaan vaan neulanäyte.
   Lasse sai kontrollitutkimuksessa vaarallisen sairaalabakteerin ja verenmyrkytyksen. Kuume nousi 42 asteeseen, ja mies joutui hengenvaaralliseen tilaan.
   – Tärisin kauheassa kuumehorkassa. Kahden päivän päästä lääkärit soittivat vaimon ja lapset hyvästelemään minut. He sanoivat, että lääketieteen keinot on käytetty loppuun, mitään ei ole enää tehtävissä.
   Lasse vaipui syvään koomaan, ja vaimo ja 24-vuotias tytär tulivat jättämään hyvästejä.
   – He itkivät vuoteeni vieressä, ja ainoa asia, minkä kooman läpi muistan, on kun vaimo ja tytär huusivat, että sinä et saa ukko nyt kuolla!
   Reilun viikon kestäneessä tajuttomuuden tilassa Lasse kertoo tipahtaneensa syvälle kuoleman porteille. Hän kuvailee näkyä tuolta ajalta.
   – Oli ikään kuin vankilan sellit olisivat olleet minua molemmin puolin, ja putket olivat ihan tulenpunaiset. Ne olivat taipuneet mutkalle, ja sellien ovet lempottivat auki. Silloin Jumalan Pyhä Henki sanoi, että näin monessa sellissä sinä Lasse olit, nyt ovat ovet auki.
   Kun Lasse heräsi koomasta, hän totesi lääkäreille, että teidän konstinne taisivat loppua, mutta siitä avautuikin Kristuksen maailma. Myöhemmin kyseinen hengenvaaralliseen tilaan johtanut tutkimus todettiin tarpeettomaksi, ja hoitava lääkäri pahoitteli tapahtunutta. Katkeruutta ei Lassesta kuitenkaan löydy.
   – Minä olin elänyt niin syntisen elämän, että olin ansainnut tämänkin opetuksen, hän sanoo.
   Lääkärin suosittelemat potilasvahinkokorvauksetkin jäivät hakematta.

Mitä
jäi käteen?

Elämä alkoi palautua. Kunto koheni ja olo parani. Jääliläismiestä ihmetyttää, kuinka juuri hän selvisi tästä taudista.
   – Samaan ärhäkkään imusolmukesyöpään on kuollut nuoriakin ihmisiä.
   Lassen muutaman vuoden aikana kulkema henkinen matka on ollut pitkä. Kun mies sairauden kourissa oikein tosissaan riisuttiin, tietyt tutut kaavat ja vääränlaiset elämisenmallit jäivät pois.
   – Olin henkisesti jäänyt moneen loukkuun, ja ne kahleet irrotettiin. Se on hyvä asia.
   Kuolemanpelkoa Lasse ei tunnista kuitenkaan missään vaiheessa kokeneensa.
   – Jokin tässä uskossa on vaan niin erinomaista, ettei mitään pelkoa ollut. Ilman uskoa olisi taatusti iskenyt paniikki, hän myöntää.
   – Onnekseni olin löytänyt Jumalan jo vuosia aiemmin. Tämä ei siis ollut mitään ”tee-minut-terveeksi-uskoa”, tai ”pelasta-poliisilta-uskoa” eikä ”muuta-kaikki-paremmaksi-uskoa”, vaan ihan oikeaa uskoa, Lasse nauraa.
   Mies kavahtaa nykyään kaikenlaista tekouskovaisuutta niin oman kuin muidenkin puseron sisällä.
   – Uskallan tarvittaessa läimäyttää itseäni ja sanoa, että syyllinen olet itse.
   – Liike-elämässä näen monenlaista farisealaisuutta. Joskus tulee paukautettua, että älä viitsi vinkua, itse olet virheitä tehnyt, Lasse kertoo.
   Jumalan armo on kuitenkin kattanut kaiken ja auttanut jaksamaan ja taistelemaan, sekä uskomaan tulevaisuuteen.
   – Vaikeina vuosina vaimokaan ei ottanut ja lähtenyt. Naimisissa ollaan oltu ja pysytty jo 45 vuotta, Lasse Majalahti toteaa ja virnistää päälle.

MARJA BLOMSTER

Artikkeli on osa lehteä 39/2012