Täytyy lähteä, jotta voi palata

20.11.12

En ole reissuihminen. Matkalle lähteminen ei ole yksinkertaista, ainakaan minun mielestäni. Se vaatii aina järjestelemistä: täytyy muistaa pakata kaikki olennainen, huolehtia, että lemmikeillä on hoitaja, hankkia matkaliput, suunnitella aikataulut… Lista tuntuu loputtomalta.
   Vaikka itse matkustaminen ei niin kovin viehätäkään, on silloin tällöin kuitenkin ihan mukavaa käydä esimerkiksi kotipuolessa. Viettämällä aikaa jossain muualla saa uutta perspektiiviä asioihin.
   Viikonloppuna osallistuin seurakunnan järjestämälle leirille Rokualla. Leiri oli tavallaan yhdistelmä kolmesta eri leiristä, sillä mukana oli nuoria aikuisia sekä uusia ja vanhoja isosia.
   Vanhat isoset olivat seurakunnan työntekijöiden apuna kouluttamassa uusia isosia, mutta vanhoille isosille oli myös omaa ohjelmaa. Meille nuorille aikuisille oli oma aikataulumme.
   Ruokailuissa, aamu- ja iltahartauksissa sekä sunnuntain jumalanpalveluksessa kokoonnuimme kaikki yhteen. Isoset, niin uudet kuin vanhat, olivat vuorollaan järjestäneet ohjelmaa. Saimme nähdä monta hauskaa sketsiä ja osallistua moneen kivaan leirileikkiin.
   Me aikuisetkin saimme pitää kaikille yhteisen aamuhartauden.
   Oli mukavaa, kun eri-ikäiset ihmiset kokoontuivat viettämään aikaa yhdessä, vaikka jokaiselle ryhmälle oli omaakin ohjelmaa.
   Erityisen hienoa oli se, että leiriläiset tuntuivat olevan hyvin läsnä yhteisissä hetkissä. Kaikki kunnioittivat toistensa tekemää työtä hiljentymällä kuuntelemaan ja keskittymällä esityksiin. Siitä tuli hyvä fiilis.
   Nautin leirillä suunnattomasti myös siitä, että saimme askarrella. Itse asiassa askartelimme niin paljon, että saimme siitä jo monet naurutkin. Oli hyvin terapeuttista keskittyä vain näpertämään käsillään jouluisia koristeita. Kotona harvemmin tulee askarreltua oikein mitään.
   Luonnon keskellä mieli lepäsi, eikä tarvinnut huolehtia edes ruoanlaitosta.
   Kun tuli kotiinlähdön aika, tuntui haikealta. Olin kuitenkin saanut ladattua akkuja mukavien ihmisten keskellä, ja koti-ikäväkin alkoi hiipiä mieleen.
   Leirillä oli hienoa, mutta vielä hienompaa oli palata kotiin. Nuuskamuikkusta vapaasti lainaten: on lähdettävä, jotta voi tulla takaisin. Se minun mielestäni on matkoissa parasta.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 39/2012