Ydinperhemalli rajaa kirkon toimintaa

21.11.12

Kirkon toiminta keskittyy paljolti lapsiperheisiin. Jäävätkö yksinelävät ja lapsettomat parit samalla vaille huomiota? Kirkolla on asiassa parantamisen varaa, mutta rohkeita avauksia ei ole vielä tehty.

Kirkko tavoittaa heikosti ihmiset, jotka eivät vastaa perinteistä kahden vanhemman ja lasten muodostamaa ydinperhettä, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kimmo Ketola. Hän kirjoittaa aiheesta kirkon tuoreessa nelivuotiskertomuksessa.
   Kirkko tarjoaa Ketolan mukaan paljon toimintaa lapsiperheille. Suomessa lapsettomia avo- ja aviopareja on jo kuitenkin enemmän kuin niitä, joilla on lapsia. Myös yksineläviä naisia ja miehiä on enemmän kuin sellaisia avio- tai avoliitossa eläviä, joilla on lapsia.
   – Ryhmä, jolla ei ole perhettä tai lapsia, jää katveeseen, Ketola myöntää.
   Lapset hankitaan myöhemmin kuin aikaisemmin. Tämä on yleinen kehitys länsimaissa.
   Ongelma on ehkä tiedostettu kirkossa, mutta mikään tarpeeseen vastaava toimintamuoto ei ole lyönyt itseään läpi. Seurakunnissa ei ole Ketolan mukaan juuri seurattu alueiden väestörakennekehitystä eikä niissä ole myöskään tietoisesti suunniteltu, miten tavoittaa katveryhmät, kuten lapsettomat parit.
   – Varmasti parantamisen varaa on, Ketola huomauttaa.
   – Rohkeita avauksia ei ole ilmaantunut. Seuraavaksi pitäisi siirtyä konkretiaan, hän lisää.

Kontaktin puute
johtaa eroon kirkosta
Katveryhmään kuuluvat monet nuoret aikuiset. Muun muassa heidän tavoittamisensa on kirkolle elintärkeää.  Nuoret ovat hyvin kirkon matkassa vielä rippikouluun asti, mutta sen jälkeen yhteys hiipuu. Kun he menevät naimisiin kolmikymppisinä, yhteys on ollut poikki liian kauan.
   Tutkimukset osoittavat, että mitä pitempään kontakti kirkkoon puuttuu, sitä suurempaa eroamisherkkyys kirkosta on.
   Ketolan mukaan seurakuntien lääke katveryhmien tuomaan ongelmaan on ollut vapaaehtoisten roolin korostaminen. Hän itse tarjoaa lääkkeeksi apologiaa eli kristinuskon puolustamista ja käsittelyä älyllisesti. Siihen on hänen mukaansa selvä tilaus varsinkin, jos osallistuja voisi vapaasti tuoda julki oman mielipiteensä.
   Uskon ja epäuskon teemat askarruttavat nykyään varsinkin nuoria aikuisia. Näihin teemoihin kuuluu tarkoituksen ja merkityksellisyyden etsiminen.
   Toinen keino tavoittaa ihmisiä voisi Ketolan mukaan olla meditaation ja hiljaisuuden harjoitus. Nykysuomalaiset ovat kiinnostuneet meditaatiosta, joten voisi olla viisasta tuoda esille, meditaation kuulumista kristilliseen perinteeseen.

Elämäntilanteita
ei tunneta

Kirkkohallituksen aikuistoiminnasta vastaava työalasihteeri Marja Pesonen myöntää, että kirkossa ei riittävästi huomioida erilaisissa elämätilanteissa olevia ihmisiä.
   – Toimintaa pitäisi kohdentaa. Nyt kaikkea markkinoidaan kaikille, mutta kaikki toiminta ei sovi kaikille. Tämä on kirkolle haaste. Pitäisi nähdä aikuiset eri elämäntilanteissa.
   Pesonen ottaa esimerkiksi sinkut.
   – Yksineläjät ovat eri-ikäisiä. Jos sinkut ovat samassa ryhmässä, se ei tavoita eikä kosketa kaikkia sinkkuja. Yksin eläminen ei ole välttämättä määräävin tekijä, jonka perusteella etsii yhteyttä seurakuntaan.
   Pesosen mukaan seurakunnissa on usein kiinnostavaa toimintaa, mutta etsijä ei löydä sitä. Seurakuntalaisen on vaikea hahmottaa verkkosivujen joskus ylimalkaisten otsakkeiden kautta minkälaista toimintaa on.
   Naispuolinen seurakuntalainen saattaa esimerkiksi etsiä tilaisuuksia, jossa voisi pohtia elämäänsä. Seurakunta saattaa mainostaa verkkosivuillaan naisten saunailtaa, mutta se ei houkuta saapumaan tilaisuuteen, vaikka saunaillassa voisikin päästä puhumaan ajatuksistaan.
   Yksinkertaista ratkaisua suunnata riittävästi toimintaa eri kohderyhmille ei Pesosen mukaan ole. Pulmat on ratkaistava paikallisesti keskustellen seurakuntalaisten kanssa.
   – On luotava tilanteita, joissa kysymyksiä ja vastauksia etsitään ja löydetään.
   Pesosen mukaan seurakunnissa saatetaan seurata esimerkiksi tilastotietoja väestökehityksestä.
   – Mutta miten käyttää niitä pohdinnassa seurakuntalaisten kanssa? Se on haastavaa.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 39/2012