Ei saa ärsyttää

4.12.12

”Hys, ei noin voi sanoa. Se voi ärsyttää ja saada ihmisiä eroamaan kirkosta. Muotoillaan asia sen sijaan näin…”
   Voi pyhimyksen pyhimys! Olenko ainoa, jonka mielestä tuo kuulostaa hätävarjelun liioittelulta, nössöilyltä, vainoharhaisuudelta – voisi jopa sanoa, että tyhmyydeltä. Mutta tällaista on arki yhä enemmän, kun puhutaan ja viestitään kirkon ja seurakuntien asioista. Pelkät tosiasiat eivät riitä, vaan kaiken pitäisi olla myös hellää ja herkkää, niin ettei kenellekään tulisi mielen viereenkään ajatella mitään ikävää.
   Sama tahti on kyllä muuallakin yhteiskunnassa. Mielipiteiden kirjo ja sananvapaus halutaan monesti sivuuttaa, sillä ne rikkovat jotain mystistä yksimielisyyttä aiheuttamalla keskustelua ja tuomalla esiin erilaisia vaihtoehtoja. Ja silloin kaikki ei ole niin hellää ja herkkää. Erilaisia mielipiteitä on kuitenkin pakko oppia sietämään, ja niitä voi opetella myös ymmärtämään. Kaikista tyhmintä on teilata suoraan jonkun esittämä ajatus tai tulkinta.
   Jos maassamme voi yleisesti hyväksytysti sanoa enää vain asioita, joista vähintään 90 prosenttia kansalaisista on yhtä mieltä, puhumme kaikki vain stereotyyppisen poliitikkomaisia ympäripyöreitä ”totuuksia”. Kyllä, perhe ja parisuhde ovat ihmiselle tärkeitä. Kyllä, ihmisten auttaminen on hyvä juttu. Kyllä, syrjäytyminen on huono juttu. Kyllä, ympäristönturmeleminen on pahasta.
   Noita ”totuuksia” on kuitenkin yllättävän vähän, sillä ihmisillä on monenlaisia arvoja ja käsityksiä. Ja silloinkin, kun on näistä totuuksista yhtä mieltä, näkemykset siitä, miten niihin päästään, voivat olla moninaiset. Otetaan esimerkiksi ihmisen onnelliseksi tekevät perhe ja parisuhde. Yhdelle se on mies, nainen ja heille siunattu määrä lapsia. Toisen mielestä riittää, että löytää jonkun jota rakastaa, ja lapset ovat sitten valintakysymys. Kolmannen mielestä on sama, kenen kanssa elää, kunhan vaan ei tee maailmaan enää lapsia.
   Jos kulkee vain tiukasti keskikaistaa, on puheissaan ja tekemisissään hajuton, mauton ja mieleen jäämätön. Turvallista varmaankin monen mielestä, ja se heille sallittakoon, mutta ei todellakaan ainoa, ja vielä vähemmän ainoa oikea toimintatapa. Sellaista kun ei olekaan. Kaikkeen ei tarvitse olla mielipidettä, mutta jos sellainen on, se pitää voida sanoa.
   Kärpästä ei tarvitse muuttaa härkäseksi vain saadakseen aikaan räväkkää sanomista, mutta jos jossain makoilee härkänen, on tyhmää koettaa väittää sitä kärpäseksi.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 41/2012