Hyvä teko ei ihmeitä vaadi

19.12.12

Minun juttuni -sarja

Hyvä teko ei ihmeitä vaadi

Kaikilla on jotain antamista toisille ihmisille, kiiminkiläinen Jouni Kokkoniemi uskoo.

”Saako teille tulla soittamaan?” Suurin piirtein näin yksinkertaisella kysymyksellä kiiminkiläinen Jouni Kokkoniemi aloitti vuosia sitten kitara ja mies -keikat Kiimingin kunnan vanhusten luona palvelukeskus Jaarankartanossa.
   Myöhemmin mies ja soitin alkoivat ilmestyä säännöllisesti kirkonkylän Senioritalon ovelle lauluseuraa etsimään. Hymyssä suin Kokkoniemi kertoo saaneensa vain kerrat pakit hoitohenkilökunnalta. Ja silloinkin hyvästä syystä: mitäpä ei ollut varoitellut etukäteen tulostaan.

Aina ei taustalle
tarvita organisaatiota

Kokkoniemen mukaan juuri näin vaivattomasti moni muukin voisi aloittaa oman vapaaehtoistyönsä vanhusten tai vaikkapa mielenterveysongelmaisten luona: Saako tulla kylään?
   Kaikki osaavat jotakin, mies uskoo vahvasti.
   – Laulaa, lukea runoja tai tarinoita, vitsailla ja vain jutustella ihmisten kanssa. Omia lahjojaan ei kannata laittaa vakan alle.
   – Jos joku haluaa tehdä vapaaehtoistyötä, ei se tarkoita välttämättä kuulumista ensin johonkin järjestöön ja osallistumista vapaaehtoistyön kursseille.
   – Minä liikun yksikseni, enkä edusta mitään organisaatiota, Kokkoniemi kannustaa ihmisiä spontaaniin hyväntekeväisyyteen.

Täydellisyys
ei ole tavoitteena

Mutta mennään hetkeksi mukaan Senioritalon päivätoiminnan joululaulutilaisuuteen viime viikolla. Kokkoniemi laulattaa yhteislauluna tuttuja joululauluja. Välillä hän laulaa yksin ja hauskuuttaa yleisöä jutusteluillaan.
   Innostus tarttuu kaikkiin. Soittajan tuolille mahdutetaan välillä mies ja mummu duoksi.
   Jos soittamisessa tulee kömmähdyksiä, ne kuitaan huumorilla. Turha pingottaminen ei sovi hetkeen. Elämässään kovia kokenut soittoniekka ja paljon nähneet seniorit jättävät tärkeänä olemisen muiden vaivoiksi.
   – Kerran esiinnyttiin päivätoiminnan kuoron kanssa yhtään harjoittelematta seurakuntakeskuksessa. Hyvin meni, laulu loppui lopussa kaikilta yhtä aikaa, Kokkoniemi selvittää.

Sohvan vaarallisuus
laittoi liikkeelle

Jouni Kokkoniemi on sairastanut aikoinaan syövän, joka vei häneltä useuta sisäelimiä. Kaivinkoneita ja traktoreita kovaa tahtia myynyt mies ei voinut jatkaa entisissä hommissaan. Kun mies tiesi, että sohva on pitemmän päälle vaarallinen paikka, hän ryhtyi elvyttämään pikkupoikana opeteltua soittotaitoa. Pian hän olikin kolkuttelemassa vanhustentalon ovia.
   Esiintymisestä rohkaistuneena Kokkoniemi – uuden Oulun seurakuntayhtymän kirkkovaltuutettu – loi itselleen hahmoja, jotka kiipesivät lavalle pyydettäessä.
   Joistakin esiintymistä hän saa korvauksen, mutta paljon mies isossa asuntoautossa kulkee pelkästään sillä korvauksella, että keikalta lähtiessä oma mieli on parempi kuin laulua ja soittoa aloittaessa.

Vapaaehtoistyö
päihitti palkkatyön

Jouni Kokkoniemi sanoo silmiin katsoen, että elää parhaillaan parempaa elämää kuin traktoreiden myyjänä.
   – Jos laulan häissä, on ihana katsoa ihmisiä, joista onni huokuu vieraisiin asti. Ihmiset ovat kauniita onnellisina, varsinkin naiset, hän tuumii.
   Onkohan noin hyväntuulisella miehellä koskaan huonoja päiviä, jolloin lähimmäisten viihdyttäminen ei jaksa kiinnostaa.
   – Totta kai on, mutta en ole mikään voivottelija. Pysähtyminen on minulle vaikeaa, en tahdo uskaltaa tehdä sitä. Huonot ajatukset saattavat silloin yllättää minut.
   Kokkoniemi kertoo, ettei hän koetusta sairaudestaan huolimatta halua elää liian varovaisesti ja murehtien asioita etukäteen.

Helliä silmäyksiä
ja halauksia

Kiimingin Senioritalossa on laulettu yhdessä ja erikseen monia joululaulua. Naurun rämäkkä on kaikunut monet kerrat vanhusten ”olohuoneessa”. Joukko osaa nauraa itselleen makeasti. Toisten letkautuksia ei oteta liian vakavasti.
   – Tämmöistä tämä on, Kokkoniemi katsoo hellästi senioreita.
   Osan tuosta joukosta hän tuntee hyvinkin, sillä soittaja oli matkassa mukana, kun vanhuksia matkusti Espanjaan ja Kreikkaan yhdessä hoitajien kanssa.
   Kokkoniemi yrittää lähteä talosta jouluntoivotusten jälkeen, mutta palaa vielä halaamaan kaikkia erikseen. No, miehet nyt sentään vain kättelevät lämpimästi toisiaan.

Kolme kivaa
• Sosiaali- ja terveysjärjestöt haluaisivat lisää miehiä ja nuoria vapaaehtoisiksi. Tämä käy ilmi Raha-automaattiyhdistyksen parin vuoden takaisesta tutkimuksesta.
• Naiset ja miehet auttavat perinteisten sukupuoliroolien mukaisesti. Naisten ja miesten antamassa avussa on samantapaisia eroja kuin kotitöiden tekemisessä. Naiset auttavat useimmiten lastenhoidossa, ostosten teossa, ruoanlaitossa ja siivouksessa. Miehet puolestaan antavat apuaan korjaus- ja rakennustöissä, kuljetuksissa ja muutoissa sekä ostoksissa ja asioinneissa. (Tilastokeskuksen tutkimus)
• Suurella Sydämellä on valtakunnallinen netissä oleva vapaaehtoisen auttamisen kanava. Toimintaa on useilla kymmenillä paikkakunnilla, myös Oulussa.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 43/2012