Maailmanlopun ammattilainen

12.12.12

Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian lehtori Erkki Urpilainen on tutkinut maailmanlopun ennustuksia jo liki kahden vuosikymmenen ajan. Aiheesta on tullut vastaan melkein kaikkea mahdollista paitsi maailmanloppu itse.

1990-luvun puolivälissä Erkki Urpilainen alkoi perehtyä erilaisiin käsityksiin maailmanlopusta. Tämä tapahtuikin juuri sopivaan aikaan, sillä yksi oli juuri nurkan takana.
   Erään tulkinnan mukaan maailmanlopun olisi pitänyt tulla 23. lokakuuta 1996. Urpilainen seurasi leikkimielisesti kyseisen päivän aikana ennustuksen toteutumista. Eipä tullut, mutta hänen paneutumisensa aiheeseen jatkui.
   Mikä maailmanlopussa on niin kiinnostavaa?
   – Kaikissa kristillisissä maailmanlopun ennustuksissa on perustana Ilmestyskirja, Urpilainen aloittaa.
   Erilaiset maailmanloppukäsitykset ovat erinomainen esimerkki siitä, kuinka monella eri tavalla yhtä ainutta tekstiä voi tulkita.
   Ilmestyskirja on jo itsessänsä avoin monenlaisille tulkinnoille. Sen kieli on vahvasti symbolista, kerronta polveilee ja välillä se jopa näyttää olevan ristiriidassa itsensä kanssa.

Aikansa
kutakin

Ajatus maailmanlopusta on olennainen osa kristillistä aikakäsitystä. Maailmalla on selvä alku- ja loppupiste, ja ihmiskunnan aika maan päällä on rajallinen. Ajatteluumme on iskostunut käsitys, että kaikella on absoluuttinen loppunsa.
   Viimeisen sadan vuoden aikana on syntynyt myös tieteeseen pohjautuvia maailmanlopun ennustuksia. Urpilaisen mielestä tässäkin on uskonnollinen elementti: Niissä on taustalla sama kristillinen käsitys lineaarisesta ajasta, joka päättyy joskus.
   Tieteellisissä maailmanlopuissa on valtavasti vaihtelua. Niiden taso vaihtelee nykyisen ihmiskulttuurin tuhosta lähitulevaisuudessa aina kosmisen tason loppuihin. Jos muuta ei tapahdu, niin ainakin aurinko palaa loppuun miljardien vuosien kuluttua.
   Urpilaisen mainitsee erään kiehtovan näkemyksen asiasta.
   – Maailmankaikkeus on kuin saippuakupla. Jatkuvassa jännityksessä ja herkässä tasapainossa, pienikin häiriö voi rikkoa sen.
   Mayakalenterin perusteella vuoden 2012 loppuun, joulukuun 21. päivä ennustetulle maailmanlopulle, Urpilainen ei anna paljoa painoarvoa.
   – Sitä pitää esillä lähinnä Hollywoodin viihdeteollisuus, hän tuhahtaa.

Luova
loppu

Mitä erilaisimmat näkemykset maailmanlopusta osoittavat ainakin sen, että ihmisillä on erinomainen mielikuvitus. Toisaalta se kertoo myös siitä, kuinka ihmisillä on pyrkimys saada jonkinlainen selvyys aina epävarmasta tulevaisuudesta.
   Erityisesti Urpilaisen mieleen on jäänyt suomalaisen Juho Roivaksen ennustus. Hänellä keskeinä pisteenä on maan kohtaaminen meteoriparven kanssa vuonna 2036. Tätä ennen ihmiset ahneudessansa saastuttavat maapallon niin pahasti, että meteorin isku kykenee räjäyttämään koko ilmakehän.
   Tämä valtaisa räjähdys pyöräyttää maapallon akselin auringon suuntaan. Toinen puoli maapallosta käristyy ollessansa jatkuvasti aurinkoon päin, ja vastakkainen puoli taas jäätyy.
   Roivaksen mukaan Ilmestyskirjan ennustus kertoo juuri näistä tapahtumista. Tämän maailmanlopun ehtii kuitenkin vielä välttää, jos työväenluokka ottaa vallan ja rajoittaa kapitalistista ahneutta.
   – Tässä on aivan hellyttävällä tavalla yhdistetty uskonnollinen puoli, huoli ympäristöstä ja kommunistinen ajattelu. Tätä ei voi luokitella mihinkään genreen, Urpilainen hymyilee.

Pelon
merkki

Maailmanloppuliikkeet ovat kukoistaneet vaikeina aikoina. Historiallisesti nälänhädät, kulkutaudit ja tuhoisat sodat ovat antaneet maailmanlopun ennustuksille pontta. Kun maanpäällinen elämä on turvatonta, ihmiset hakevat lohtua nurkan takana odottavasta Jumalan valtakunnasta.
   Nykyinen maailmanloppukirjallisuus muotoutui kylmän sodan aikana, kun ydinsodan uhka leijui ihmisten yllä. Tuolloin Ilmestyskirjaa tulkittiin usein poliittisesta näkökulmasta.
   Ilmestyskirjan Peto, Antikristus ja ratsumiehet voitiin samastaa Neuvostoliittoon ja sen johtajiin.
Maailmanlopun ennustukset kukoistavat edelleen.
– Erityisesti amerikkalaisesta fundamentalistikristillisyydestä peräisin oleva kirjallisuus ja erilaiset ryhmät ja lahkot osoittavat ihmisten kokevan suurta pelkoa, kun he näkevät lopunajan merkkejä päivänpolitiikassa.
   Turvattomuus ja heikko usko yhteiskuntarakenteisiin ovat aiheuttaneet erilaisten kriisitilanteissa selviytymistä korostavien ryhmien syntymiseen erityisesti Yhdysvalloissa. Nämä ihmiset valmistautuvat yhteiskunnan romahtamiseen rakentamalla syrjäisiä, mahdollisimman omavaraisia suojapaikkoja.
   Vaikka heidän näkemyksensä tulevasta lopusta eivät välttämättä ole selvästi uskonnollisia, Urpilainen näkee tässä silti yhtäläisyyksiä muihin maailmanloppuliikkeisiin.
   Uskonnollinen hajaannus antaa osaltansa tilaa maailmanloppuliikkeille. Yhdysvaltojen lisäksi myös Neuvostoliiton romahduksen jälkeisellä Venäjällä nämä ovat kukoistaneet. Sen sijaan vahvasti luterilaisissa Pohjoismaissa tällaisia liikkeitä on paljon vähemmän.

Maailmanlopun
markkinat

Maailmanloppukirjallisuuden suuri määrä ja niiden suosio osoittavat toisaalta sen, kuinka hyvin tällaisilla asioilla kyetään rahastamaan. Pelko maailman tilasta ja ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin on vetävä yhdistelmä.
   Maailmanloppua tutkiessa ei materiaalista tule pula. Myös Suomessa maailmanlopusta on kirjoitettu kirjoja, joita julkaisee erityisesti Kuva ja sana -kustantamo.
   Tietysti myös internetissä on kaikenlaista maailmanlopusta, kuten useiden ennustajien omia kotisivuja.
   Siihen Urpilainen ei ota kantaa, milloin maailmanloppu mahdollisesti tulee.
   – Tutkin maailmanloppua kiinnostavana kulttuuri-ilmiönä, en siksi että yrittäisin selvittää sen ajankohtaa.

TIMO TAKALO

Artikkeli on osa lehteä 42/2012