Pääkirjoitus

4.12.12

Pääkirjoitus

Eihän uhitella eroamisilla?

Oululaisen kirkon työntekijän Rebekka Naatuksen blogista syntynyt cheerleader-kohu synnytti viime viikolla internetissä viime vuosilta tutuksi tulleita, mutta hieman uhkailulta kuulostavia kirkostaeroamistoteamuksia.
   Verkkolehti Kotimaa24:n tuoreen uutisen mukaan erokorttia käytetään nykyisin herkästi esimerkiksi silloin, kun vanhemmat haluaisivat vaihtaa kummia, mikä ei onnistu nykyisen kirkkojärjestyksen mukaan.
   Kirkossa on aistittavissa nykyisin pelkoa siitä, että ihmiset jättävät jäsenyytensä milloin mistäkin syystä. Seurakunnissa muun muassa arkaillaan nostaa jopa talousahdingossa kirkollisveroprosenttia mahdollisten eroamisten vuoksi.
   Kirkon kannanotot – tässä yhteydessä lähinnä muut kuin jokin yksittäinen blogikirjoitus – ovat koetelleet lähimenneisyydessä monien ihmisten, ja kokonaisten ihmisryhmien, kuten sukupuolivähemmistöjen kirkkoon kuulumista.
   On vaikea kuvitella, että kirkossa pystyttäisiin täysin toimimaan niin, ettei eroamisia tapahtuisi. Tämä toteamus ei puolla loukkaavia puheenvuoroja, mutta tuntuu mahdottomalta elää jonkinlaisen pelon ilmapiirissä: uskallanko puhua mitään, jos joku ymmärtää sanat toisin kuin tarkoitus oli?
   Pelkäävästä kirkosta tulee ympäripyöreä, sellainen, josta ei saa mitään otetta. Vain rosoiseen kirkkoon pystyy tarttumaan kiinni tukevin ottein. Kiinnitartuttavat kolot ja muhkurat syntyvät siitä, että erilaiset ja ehkä erikoisetkin ihmiset yrittävät yhdessä päästä kompuroiden eteenpäin elämässään.
   Rauhan Tervehdys juhli sunnuntai 105-vuotistaivaltaan. Kirkon virallinen kanta kuullaan usein piispoilta, mutta seurakuntalehdessä tulisi ennen muuta kuulua seurakuntalaisten ääni. Se on yhtä tärkeää puhetta kuin ne viestit, joita lausuvat kirkon korkeasti oppineet teologian taitajat

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 41/2012