Pastori Ilkka Mäkinen vastaa liikuntasalin toiminnasta. Taustalla senioreiden liikuntaryhmä.(Kuva: Jaani Föhr)

Seurakuntatalo, jossa hiki lentää

4.12.12

Kivestä ja tiilestä tehty kolmikerroksinen Hintan seurakuntatalo Oulussa on monipuolinen rakennus. Se sisältää muun muassa seurakuntasalin, kerhotiloja lapsille ja nuorille, bänditilan ja pienehkön kirkkosalin. Pihalla on grillikatos.
    Nämä kaikki löytyvät monesta muustakin seurakuntatalosta, mutta Hintan seurakuntatalossa on yksi erikoisuus: siellä on myös liikuntasali.
    – Liikuntasalimme on säännöllisesti lähes täyteen buukattu. Täällä on runsaasti seurakunnan omaa toimintaa, esimerkiksi varhaisnuoriso- ja nuorisotyön liikuntatoimintaa. Seurakunnan naapurustossa olevat päiväkodit käyttävät salia omiin liikuntajuttuihinsa. Lisäksi iltapäivisin salia käyttävät eräät yhdistykset, esimerkiksi Parkinson-yhdistys, kertoo salin toiminnasta vastaava Oulujoen seurakunnan pastori Ilkka Mäkinen.
    Hintan seurakuntatalo rakennettiin vuonna 1955.
    – Hintan alueella ei ollut tuohon aikaan koulua; yleensähän paikallinen liikuntasali sijaitsee koulussa. Näin liikuntasali päätettiin tehdä seurakuntataloon. Täällä sijaitsi Typpitehdas, nykyinen Kemira, jonka työntekijöitä asui alueella. Ajatuksena oli, että työntekijöiden lapset ja työntekijät itse voisivat harrastaa salissa liikuntaa.

Sählypeleistä
synttärijuhliin

Mäkinen kertoo olevansa nuorisotyön pappina hyvin kiitollinen siitä, että omasta seurakunnasta löytyy kätevä tila, joka voi toimia paikallisen nuorison ja varhaisnuorison kohtaamispaikkana.
   – Täällä toimii myös isä–lapsi-sählykerho. Ehkä isät jäävät joskus seurakunnan toiminnasta vähän syrjään. He voivat jäädä vähän syrjään myös kodeissa omiin lapsiinsa liittyen. Sählykerhossa isät voivat touhuta lastensa kanssa, olivat nämä sitten tyttöjä tai poikia.
   – Sählyhän on ollut jo pitkään suosittu matalan kynnyksen urheilulaji. Kerhotoimintamme on maksutonta, eikä laji muutenkaan käy paljon vanhempien kukkarolle. On hankittava vain sählymaila sekä sisäkengät ja urheiluvaatteet.
   Hintan liikuntasali on myös esteettisesti hieno paikka. Salissa on parkettilattia, korkealla sijaitseva katto on koristeltu puulla, kivestä ja tiilestä tehdyt seinät ovat jykevän tyylikkäät. Lähellä kattoa sijaitsevia isoja ikkunoita koristavat ja tarvittaessa peittävät punaiset verhot.
   Salia käytetään myös muuhun kuin liikuntaan.
   – Pidämme vakiovuoroissa tarkoituksella tiettyä väljyyttä viikonloppuisin, jotta voimme järjestää erilaisia tilaisuuksia. Tänne mahtuu noin 130 ihmistä. 10-vuotiaiden syntymäjuhlilla tänne mahtuvat hyvin myös heidän vanhempansa ja sisaruksensa. Rippikoululaisilla voi olla salissa opetustilanteita.
   – Salissa voidaan järjestää myös isojen hautajaisten muistotilaisuuksia. Alttarin järjestämisellä ja muulla pienellä kalustamisella sali muuntuu sakraalitilaksi. Täällä on järjestetty esimerkiksi gospelmessuja, Mäkinen kertoo.

Kirkko tekee
urheiluyhteistyötä

Hintassa urheilu on siis osa seurakuntatalon arkea, mutta urheilu ja liikunta ovat yksi osa myös koko kirkon toimintaa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ollut pitkään mukana niin paikallistason urheiluyhteistyössä kuin huippu-urheilussa.
   Seurakunnat ja kirkolliset järjestöt ovat perinteisesti järjestäneet liikuntapainotteisia kerhoja ja leirejä, jotka ovat osaltaan tukeneet urheiluseurojen työtä. Urheiluun tai liikkumiseen painottuvia rippikouluja on järjestetty 1990-luvulta lähtien. Huippu-urheilijoita tukevaa kisapappitoimintaa kirkolla on ollut 1970-luvulta lähtien.
   Kuortaneen Urheiluopistolla on työskennellyt vuodesta 2006 lähtien liikuntapappina oululaislähtöinen Eeva-Liisa Helle, joka on toiminut rippikoululaisten, opiskelijoiden ja valmentajien parissa.
Kuortaneen valmennuskeskuksen johtajalla, tällä hetkellä Huippu-urheilun muutostyöryhmässä HUMU:ssa työskentelevällä Tapio Korjuksella on liikuntapappi-toiminnasta myönteisiä kokemuksia.
   – Alun perin liikuntapapin ensisijaisena tehtävänä oli urheilurippikoulujen vetäminen. Hänen roolinsa kasvoi kuitenkin nopeasti. Liikuntapapin osaamista on hyödynnetty laajasti Kuortaneen Urheiluopiston, urheilulukion ja urheiluakatemian ympäristöissä. Liikuntapappi on ollut monipuolisesti mukana nuorten urheilijoiden arjessa ja kasvun tukena.
   Korjus muistuttaa, että urheilijan kasvuun ja kehittymiseen liittyy paljon muutakin kuin valmennukseen ja fysiikkaan kuuluvia asioita.
   – Urheilijalla on monenlaisia kysymyksiä, jotka liittyvät elämäntilanteeseen, vuorovaikutukseen perheen tai ystävien kanssa tai ylipäätään sosiaalisiin kontakteihin.
   Liikuntapapista urheilijat voivat hakea keskustelukumppanin asioissa, joista on vaikea puhua valmentajien, opettajien tai opiskelukavereiden kanssa.
   – Monet urheilijat kokevat myös hengelliset asiat tärkeinä ja läheisinä. Näistäkin on luonnollisesti kätevä puhua liikuntapapin kanssa, Korjus toteaa.

Aktivoituvaa
akatemiayhteistyötä

Tapio Korjuksen johdolla Huippu-urheilun muutostyöryhmä pyysi vuosi sitten kirkkoa pohtimaan uudenlaisia väyliä, joilla se voisi tukea nuorta urheilijaa ja olla läsnä hänen uransa eri vaiheissa.
   Liikuntapappi Eeva-Liisa Helle toimii koordinaattorina hankkeessa, jossa kehitetään kirkon ja urheiluakatemioiden välistä yhteistyötä. Hanke on käynnistetty Tampereen, Turun seudun ja Joensuun Urheiluakatemioissa. Niissä on nimetyt yhdyshenkilöt sekä seurakunnan että urheiluakatemian puolelta.
   – Kirkon työntekijöinä tunnemme suurta kiitollisuutta siitä, että meidät kutsuttiin tekemään yhteistyötä urheiluakatemioiden kanssa. Kirkko on lähtenyt työhön innolla mukaan, toteaa Helle, jonka oma laji on koripallo. Kasvattajaseura oli Oulun NMKY.
   Helle on saanut paljon hyvää palautetta liikuntapapintyöstään.
   – Moni on ihmetellyt, miksei liikuntapappeja ole enemmän. Itsekin olen huomannut, että urheiluseuroissa ja muualla tälle työlle on paljon kysyntää.
   – Akatemiayhteistyössä haluamme mallintaa Kuortaneella löydettyjä hyviä toimintamuotoja ja viedä niitä sellaisenaan tai sovellettuina akatemioihin.
   – Nuoret urheilijat pohtivat monenlaisia elämänkysymyksiä. Miksi olemme täällä? Mihin olemme menossa? Miten ihminen on hyvä toiselle ihmiselle? Mikä on oikein ja mikä väärin?
   Helle toteaa, että valmentaja ei ole kasvattamassa nuorta vain hyväksi urheilijaksi vaan myös hyväksi ihmiseksi.
   – Toivomme, että voimme olla tukemassa ja rohkaisemassa myös valmentajia ja tuoda heille uusia ideoita.
   Tähän mennessä hanke on pisimmällä Tampereen Urheiluakatemiassa. Toiminnan tarkemmat muodot hahmottuvat vähitellen akatemioiden toiveiden mukaisesti.
   Helteen mukaan tavoitteena on saada tulevaisuudessa Suomen jokaiseen 19 urheiluakatemiaan yhteistyötä kirkon kanssa.

”Namikalaiset” toivat pallopelejä Suomeen

Sekä nykymuotoinen kori- että lentopallo syntyivät alun perin Yhdysvalloissa NMKY-liikkeen piirissä. Myös Suomeen lajit tulivat liikkeen kautta.
   Vuonna 1927 Helsingin NMKY:n silloinen nuorisosihteeri, myöhempi johtaja Vilho (Ville) Nuoreva toi koripallopelin Suomeen Tanskasta NMKY:n Maailmankisoista, jonne hän oli lähtenyt yleisurheilijana. Nuoreva innostui Amerikan koripallojoukkueesta, ”joka oli koottu kookkaista, voimakkaista ja teknisesti taitavista sekä valoisista, hymyilevistä pelaajista, jotka voittivat kaikki vastustajansa ylivoimaisin numeroin ja jo olemuksellaan valloittivat kaikki vastustajansa”.
   Suomeen palattuaan Nuoreva otti koripallon ohjelmaan Helsingissä pitämillään NMKY:n voimistelutunneilla. Koripallon lisäksi Nuoreva toi Suomeen kerhotoiminnan.
   Oululaissyntyinen Heimer Virkkunen toimi 1920-luvulla Helsingin NMKY:n ja Suomen Nuorten Kristillisen Liiton palveluksessa. Vuonna 1927 Virkkunen vieraili Yhdysvalloissa NMKY:n Springfieldin opistossa Massachusettsissa ja tutustui lentopalloon. Suomeen palattuaan hän käynnisti lentopalloharrastuksen. Vuonna 1930 Virkkusesta tuli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen nuorisopastori. Hän kunnostautui myös kirjailijana.
   Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kisapapit ovat olleet mukana erityisesti olympialaisissa sekä yleisurheilun ja hiihdon arvokisoissa. He ovat olleet mahdollisuuksien mukaan myös urheilijoiden leireillä. Göran Hellberg aloitti osa-aikaisen kisapappityönsä vuoden 1972 kesäolympialaisissa. Vammaisurheilun puolella kisapappitoimintaa on ollut vuodesta 1996, jolloin Mauri Vihko oli mukana kesäparalympialaisissa.
   Hellbergin tehtäviä on jatkanut Leena Huovinen ja Vihkon tehtäviä Olli-Pekka Silfverhuth. Molemmat ovat toimineet osa-aikaisina kisapappeina vuodesta 2004 lähtien.

JUHANA UNKURI

Artikkeli on osa lehteä 41/2012