Eläkeläinen ei jätä Tansaniaa

30.1.13

Eläkeläinen ei jätä Tansaniaa

Suomen Lähetysseuran kautta lastenlääkärinä Tansaniassa toiminut Leena Pasanen vieraili viime torstaina Oulun kansalaisopiston Käsityötaidolla hyvää tehden -ryhmän kokoontumisessa. Eläkkeelle jäävä Pasanen kertoi elämästään Tansanian pahimmalla aids-alueella.
   Ensimmäiseksi puhuttiin kuitenkin vaatteista. Tansaniassa ja muualla Itä-Afrikassa naiset pukeutuvat usein vaatteisiin, joita kutsutaan nimellä kanga. Se on ohuesta, yleensä paikallisesta puuvillasta valmistettu värikäs vaate, joka voidaan sitoa vyötärölle kietaisuhameen tapaan.
   Yleensä kangat myydään pareittain, jolloin toista kangaa voidaan käyttää esimerkiksi hartiahuivina. Tyypillisintä on kuitenkin sitoa lapsi sillä selkään, jolloin äidin kädet jäävät vapaaksi työskentelyä varten. Kangan alla käytetään yksinkertaista mekkoa, jota kanga suojaa esiliinan tavoin.
   Pasanen on tehnyt elämäntyönsä Ilembulan sairaalassa lastenlääkärinä. Sairaala sijaitsee Etelä-Tansanian savannilla. Sairaala on evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämä, mutta vuonna 2010 Tansanian valtio lupasi huolehtia palkoista ja lääkekustannuksista.
   Valtio ei kuitenkaan ole pystynyt pitämään lupauksiaan. Vaikka hoitolaitteita ei ole, yksinkertaisissa oloissa voi tehdä paljon, Pasanen kertoo kansalaisopistossa.

Jumala
on läsnä

Uskonto ja Jumala kuuluvat olennaisesti afrikkalaiseen kulttuuriin. Tansanian väestöstä 40 prosenttia on kristittyjä, ja suunnillen saman verran on muslimeja. Loput uskonnoista ovat heimouskontoja.
   Leena Pasasen mukaan ensimmäinen asia, jota afrikkalainen tuntemattomalta ihmiseltä kysyy, on ”missä sinä rukoilet?”.
   – Jokainen afrikkalainen uskoo Jumalaan. Ei mene päivääkään, ettei joku puhuisi Jumalasta tai toivottaisi siunausta, Pasanen kertoo.
   Afrikkalaiset rukoilevat paljon toistensa puolesta ja kiittävät Jumalaa joka päivä kaikesta. Jos Afrikassa sovitaan jotakin esimerkiksi viikon päähän, sen perään todetaan aina: ”Jos Jumala suo”.

Aids jättää
miljoonia orpoja

Suurin ongelma Tansaniassa, kuten Afrikassa muutoinkin, on aids. Mufindin kylää, joka sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Ilembulasta, Pasanen kutsuu Tansanian mustimmaksi alueeksi: kylän asukkaista kolmannes on hiv-positiivisia. Afrikkalaiset voivat elää 80–90-vuotiaiksi, mutta aids tappaa ilman hoitoa hyvinkin nuorena.
   Kuolleisuus on kuitenkin laskenut lääkkeiden myötä, joita Ilembulan sairaalaan on alettu saada kuusi vuotta sitten. Hiv-tartunnan saaneilla on siis toivoa paremmasta.
   Orvoksi jääneitä lapsia on kuitenkin paljon, ja heidät annetaan hoidettaviksi sukulaisilleen tai adoptiokotiin. Monet isoäideistä imettävät orvoksi jääneitä lapsenlapsiaan, sillä heillä ei ole varaa hankkia äidinmaidonkorviketta. Tämä on Jumalan ihme, Pasanen toteaa imettämisestä.

Kahden maailman
kansalainen

Leena Pasasen mielestä lastenlääkärinä työskentely on mielekästä ja palkitsevaa.
   – Tapaan paljon kiitollisia ihmisiä, hän sanoo.
   Pasanen asuu sairaalan lähellä, ja on näin aina käytettävissä. Hän on aloittanut lähetystyön vuonna 1981 ja muutamaa 1,5 vuoden taukoa lukuun ottamatta tehnyt sitä koko ajan.
   Lähetysjaksot kestävät 2,5 vuotta, jonka jälkeen avustustyöntekijän on palattava Suomeen muutaman kuukauden ajaksi. Näin Pasanen on kahden maan kansalainen.
   – Katson kahta maailmaa, Suomea ja Tansaniaa, hieman etäältä molempia, kertoo Pasanen.
   Myös eläkkeellä hän asuu vuoroin Suomessa, vuoroin Tansaniassa. Mennessään nyt Tansaniaan hän viettää siellä vajaan puoli vuotta, jonka jälkeen hänen on Kelan käytäntöjen vuoksi jälleen tultava Suomeen.
   Yksi syy Tansaniaan paluuseen ovat Pasasen kasvattilapset, joita hänellä on neljä. Nuorin, Noel, on 17-vuotias.
   Leena Pasanen aikoo asua tulevaisuudessa suurimman osan ajasta Mufindissa, vaikka hänellä on lupa pitää asunto myös Ilembulassa. Pasanen on kirjoittanut kokemuksistaan kaksi kirjaa: Daktarin lapset (2000) ja Noel – Daktarin tarinoita Tansaniasta (2012).

EIJA NUUTINEN

Artikkeli on osa lehteä 4/2013