Levyarvio: Ylistystä Etelä-Pohjanmaalta

30.1.13

Levyarvio

Ylistystä Etelä-Pohjanmaalta

Siionin Kannel on Evankelisen liikkeen laulukirja, jonka laulut ovat vähitellen leviämässä suuremmankin yleisön tietoon. Vuonna 2012 pohjanmaalainen pastori Raimo ”Musti” Lähteenmaa on Hyvä Vainu -orkesterinsa kanssa tehnyt levyn, jonka avulla Siionin Kanteleen sisältöä on helppo lähestyä.
   Levy on esikoislevytys tällä kokoonpanolla, vaikka levyn teossa mukana olleet ovatkin ammattimuusikoita. Soittajat on koottu muun muassa bändeissä Pro Fide, August ja Nolla vaikuttaneista muusikoista. ”Musti” itse on tullut tunnetuksi 90-luvun Kajo-yhtyeestä.
   Ensikuuntelusta asti levy pitää otteessaan, sillä sanat ovat tästä elämästä: ihmisen kivuista, ilosta, murheesta ja taivaskaipuusta. Tärkein anti on kuitenkin ylistys maallisen tuolle puolen. Iloiset kantrifolk -sovitukset laittavat ”jalat liikkumaan”, ja rytmit sopivat hyvin kiitosta täynnä oleviin teksteihin. Täytyy nostaa hattua sille, että tällainen levy on tehty, sillä ylistysmusiikkia ei suuremmalti suomen kielellä ole tarjolla. Plussaa myös levyn kansivihkossa olevista sanoista, sillä ne helpottavat itselle tuntemattomaan tuotantoon tutustumista.
   Levyllä on myös yksi Lähteenmaan oma kappale, jossa kysellään ”kuka kelpaa Jumalalle? Minä ja naapurin Kalle!” Juuri tämä, Jumalan käsittämätön suuruus pienen ihmisen armon lähteenä, on levyn kantavana voimana. Vaikka tekisimme mitä, Jumala rakastaa meitä silti ja kutsuu yhteyteensä. Siitä on hyvä laulaa Hänelle ylistystä.
   Levyllä kuullaan myös hieman erikoisempia soittimia, kuten tinapilli ja mandolele, joiden soitto soi kauniisti ja sopii hyvin levyn tunnelmaan. Koskettavia ovat myös ne muutamat viulusoolot, joita levyllä on. Levy on siis sekä laulun että soiton osalta ehjä kokonaisuus, jota on ainakin näin maallikon korvin mukavaa kuunnella, ja liittyä ylistykseen Jumalamme kunniaksi.

EIJA NUUTINEN

Artikkeli on osa lehteä 3/2013