Maata kiertelemässä: Italiassa halutaan kieltää sunnuntaikauppa

9.1.13

Maata kiertelemässä

Italiassa halutaan kieltää sunnuntaikauppa

Viime vuoden helmikuussa Italiassa tuli voimaan laki, joka mahdollisti kauppojen aukiolon myös sunnuntaisin. Kaupat saavat myös olla avoinna seitsemänä päivänä viikossa vuorokauden kaikkina tunteina.
   Talouskasvun vauhdittamiseksi säädetty laki on saanut vastaansa katolisen kirkon, ammattiliitot ja pienkauppajärjestöt. Ne haluavat sunnuntain vapaaksi sekä säädellä yltiökapitalistisia työaikoja.
   Pienkauppajärjestöt ja Italian katoliset piispat aloittivat marraskuussa kampanjan sunnuntaityötä vastaan. Kampanjan tavoitteena on kerätä 50 000 allekirjoitusta, joita tarvitaan, kun kiistelty laki yritetään kumota.
   Italian kaupanomistajien järjestö pelkää, että maan vähittäiskaupan kulmakivi, pikkuruiset perheomistuksessa oleva puodit murskataan, kun suuret vähittäiskaupat ja amerikkalaistyyliset ostoskeskukset saavat pitää ovensa aina avoinna muutamaa vuotuista juhlapäivää lukuun ottamatta.
   Katoliselle kirkolle sunnuntaikaupan ja -työn kiellossa on kyse muustakin kuin pelkästä taloudesta. Pastori Marco Scattolonista tuli välittömästi julkkis, kun hän tuomitsi sunnuntaikaupan synniksi ja kehotti seurakuntalaisiaan katumusharjoituksiin.
   Sunnuntait eivät ole Scattolonin mukaan tärkeitä pelkästään uskonnollisista syistä.
   – Ne ovat perheiden harvoja tilaisuuksia viettää aikaa yhdessä.
   Katolisen sosiologin ja Italian piispojen neuvonantajan Luca Diotallevin mukaan yleinen kielteisyys sunnuntaityötä vastaan osoittaa, että ihmiset ymmärtävät levon hyödyttävän kaikkia, ei pelkästään uskovaisia.
   – Sunnuntailla ei ole ainoastaan sosiaalista merkitystä vaan myös teologinen: Ihmiset tarvitsevat päivän, joka on pyhä, Diotallevi huomauttaa.
   Jotkut haluavat kieltää sunnuntaityön kokonaan. Toimittaja Mimmo Muolo väittää, että 24/7-sykli on palauttanut Italiaan omistaja- ja orjasysteemin. Muolon mukaan sunnuntaityöntekijöillä ei ole aikaa perheelle ja muille sosiaalisille aktiviteeteille. He ovat ”sunnuntaiorjia”.
   Edes kaikki bisnesmiehet eivät ole innostuneita sunnuntaityön mahdollisuuksista. Ennen viimevuotisen joulukaupan aloittamista Italian turistiseutujen ulkopuolella ei juuri löytynyt kauppoja, jotka olisivat olleet sunnuntaisin auki.
   – Siihen ei ole mitään syytäkään. Ihmisillä ei ole rahaa mitä kuluttaa, sanoo roomalainen myyntinainen Anna Lucenti.
   Lucentin mukaan sunnuntaiaukiolon ainoa seuraus on se, että työntekijät joutuvat pomojensa vaatimuksesta työskentelemään entistä enemmän. Ihmiset pelkäävät menetettävänsä työnsä ja antavat siksi riistää itseään.
   Katolisen kirkon pyrkimykset saavat sympatiaa ainakin 21-vuotiaalta Lorena Vargasilta.
   – Kerrankin kirkko tekee jotain oikein. Voisin jopa alkaa käydä messuissa.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 1/2013