Pääkirjoitus: Eurot osakesalkuista toimintaan

16.1.13

Pääkirjoitus

Eurot osakesalkuista toimintaan

Lauantaisen Ilta-Sanomien ensimmäisellä aukeamalla lukee kissankokoisin kirjaimin ”Jättiomaisuus”. Järisyttävästi otsikoitu juttu käsittelee kirkon varallisuutta. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo toteaa haastattelussa, että seurakunnissa olisi mietittävä diakoniatyöhön käytettävien määrärahojen nostamista, sillä suurimmassa osassa seurakuntia on siihen varaa.
   Hyvä idea, ajatteli varmasti suurin osa lukijoista. Diakonia auttaa yksinäisiä, vähävaraisia, vammaisia, moniongelmaisia – kaikkia, jotka ovat joutuneet sellaiseen elämäntilanteeseen, josta he eivät selviä yksin. Toki kaikki seurakuntien toiminnat voivat tuoda heille helpotusta, mutta diakonia on usein sitä konkreettisinta apua. Se on vierailuja yksinäisten luo, taloudellisen avun antamista, vertaistukiryhmiä ja avun etsimistä arkeen.
   Keskitalo ei halua antaa neuvoja siitä, paljonko diakoniatyön määrärahoja pitäisi nostaa. Jutun yhteyteen on koottu suurimpien seurakuntien taloustietoja vuodelta 2011. Niiden mukaan esimerkiksi Oulun seurakuntayhtymän 100 miljoonan omaisuudesta 43 prosenttia on kiinni rakennuksissa ja 35 prosenttia osakkeissa ja arvopapereissa. Rakennuskannan vähentämisestä onkin jo Oulussa tehty suunnitelmia, mutta luvuista käy ilmi, että olemassa on myös muuta realisoitavaa omaisuutta. Esimerkiksi Vantaan seurakuntayhtymässä osakkeissa ja arvopapereissa on kiinni vain 17 prosenttia omaisuudesta.
   Usein varoja säästellään tuleviin pahoihin päiviin vedoten. On totta, ettei tilejä ja osakesalkkuja kannata tyhjentää kokonaan, mutta on muistettava, että seurakunnat ovat yleishyödyllisiin yhdistyksiin verrattavia: niitä ei ole perustettu tekemään rahaa vaan hyvää.
   Seurakuntien päättäjien onkin rohkeasti lisättävä panostuksia perustoimintaan, kohdistuipa se sitten diakoniaan, jumalanpalveluselämään, isostoimintaan tai mihin vain ihmisiä palvelevaan toimintaan. Seurakuntien elinvoima on ihmisissä, ei omaisuudessa.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 2/2013