Pääkirjoitus: Uskallatko kokea jumalanpalveluksen?

23.1.13

Pääkirjoitus

Uskallatko kokea jumalanpalveluksen?

Vaikka viime viikkoina on kovasti puhuttu lähetystyön oikeutuksesta, jumalanpalvelus taitaa olla kirkon toimintamuodoista se parjatuin. Jos kallistaisi korvansa vain kritiikille, jumalanpalvelukset sisältävät pelkästään tylsiä saarnoja, korkealta ja kovaa laulettuja virsiä, vakavan näköisinä kaavuissa kulkevia kirkonpalvelijoita ja mummoja nenäliinoineen kirkonpenkeissä.
   Mummoja kirkonpenkeistä on aina löytynyt, ja löytyy toivottavasti vastakin, mutta kirkon ydintehtäviin kuuluva jumalanpalvelus on paljon muuta kuin kriitikoiden kauhukuva. Mutta moniko sen tietää omasta kokemuksesta?
   Varsinkin niin sanotuissa perusjumalanpalveluksissa kävijämäärät ovat jatkuvassa laskussa. Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2008–2011 kertoo, että kirkon jäsenet käyvät kirkossa keskimäärin 1,5 kertaa vuodessa. Tuhannet ihmiset eivät siis käy edes sitä yhtäkään kertaa vuodessa, hyvä jos kerran vuosikymmenessä. Samanlaista umpiossa elämistä, jos ei kävisi kotipaikkakunnan torilla vuosikymmeneen!
   Nykymaailmassa kannustetaan hakemaan kokemuksia mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Aina ei tarvitse mennä maailmanympärysmatkalle avartaakseen horisonttiaan. Vaikka seurakunta ei olisi tuttu paikka, uskaltaisitko kuitenkin piipahtaa lähikirkon jumalanpalveluksessa?
Kokemus voi yllättää positiivisesti. Voi myös käydä niin, että saarna puuduttaa ja virret vihlovat korvaa. Omista kokemuksista on kuitenkin aina oikeutetumpaa puhua. Ne ovat totta, toisin kuin ennakkoluulot. Palautettakin voi antaa.
   Tämän lehden takasivulla aloitamme juttusarjan Arvostele mun messu. Sen myötä kierrämme tilaajaseurakuntiemme alueella lukijoiden kanssa kokemassa ja arvioimassa erilaisia messuja. Näin haluamme rohkaista ihmisiä menemään jumalanpalveluksiin.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 3/2013