Pohjoisuus veti Eija Nuutisen Ouluun

9.1.13

Pohjoisuus veti Eija Nuutisen Ouluun

Pohjoisuus kiehtoo Joensuun läheltä kotoisin olevaa Eija Nuutista niin paljon, että hän hankkiutui Rauhan Tervehdyksen harjoittelijaksi Ouluun. Nuori nainen iloitsee runsaasta lumentulosta, ja kaamoksesta hän nauttii. Tänne hän aikoo myös jäädä, vaikka töistä ei ole vielä tietoa.
   Nuutisen kaverit Oulun suunnalla kertoivat oululaisesta seurakuntalehdestä, joka sopisi hänelle mainiosti pohjoisuutensa ja hengellisen tehtävänsä vuoksi.
   Nuutinen opiskelee Itä-Suomen yliopistossa teologiaa ja on jo graduvaiheessa. Kaksi kuukautta kestävä harjoittelu Rauhan Tervehdyksessä kuuluu nimenomaan teologian opintoihin, vaikka sivuaineenaan Nuutinen opiskelee mediakulttuuria ja viestintää.
   Teologian opiskeluaan Nuutinen pitää Jumalan johdatuksena. Hän pyrki ensin opiskelemaan muun muassa kasvatustiedettä, mutta ei päässyt sisään. Teologian opintoihin ovet aukesivat ensi yrittämällä.
   – Tuntuu, että se on just oikea paikka minulle, kertoo Nuutinen, joka on lähtöisin uskovasta perheestä.
   Maisterinpaperit Nuutinen toivoo saavansa kesän alussa. Hänen pääaineenaan on systemaattinen teologia, joka on monelle tolkuttoman vaikeaa älyllisten kiemuroidensa vuoksi. Nuutiselle se on kuitenkin helppoa.
   Papiksi Nuutinen ei aio, vaikka ajatus onkin joskus käynyt mielessä. Pappeutta paljon enemmän Nuutista kiehtoo ajatus toimittajan työstä kristillisessä lehdessä.
   Toimittajan töissä kun pääsee kirjoittamaan ja tekemään erilaisia asioita.
   – Olen kova kirjoittamaan, Nuutinen toteaa.
   – En ehkä suoranaisesti evankelioisi, mutta vähän sinne päin, Nuutinen suunnittelee.
   Nuutinen haluaa vaikuttaa ja rakentaa yhteiskuntaa nimenomaan lehtityön kautta. Rauhan Tervehdykseen Nuutinen uskoo tuovansa teologista osaamista.
   Nuutinen tuo uskonsa esille muuallakin kuin työssään. Hän kuuluu Elijah-lauluryhmään, joka vie evankeliumin vankiloihin ja vanhainkoteihin.
   – Me menemme sinne, mihin muut eivät mene.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 1/2013