RT ruotii: Keskustelukulttuurista laiskanläksy

23.1.13

RT ruotii

Keskustelukulttuurista laiskanläksy

Samaan aikaan kun useissa medioissa keskusteltiin, omistavatko Suomi ja Ruotsi tulevaisuudessa yhteistä puolustuskalustoa, kiivailtiin kirkollisissa lehdissä ja sosiaalisessa mediassa oululaisten Rebekka Naatuksen ja Päivi Jussilan niin sanotuista kohukolumneista.
   Naatus ja Jussila onnistuivat teksteillään synnyttämään sellaisen keskusteluryöpyn, josta moni kirkonmies on uskaltanut vain haaveilla.
   Hieman liioitellen voisi sanoa, että kaksi nuorehkoa oululaisnaista on hallinnut viime viikkoina kirkollista debattia mennen tullen.

Kotimaa-lehden kolumnistina kirjoittava Oulun seurakuntien tiedottaja Rebekka Naatus totesi yksioikoisesti (Kotimaa 4.1.) pitävänsä lähetystyötä aikansa eläneenä. Naatuksen vaihtoehto lähetystyölle on auttamistyö ilman evankeliointia.
   Pian Naatuksen provosoivan kolumnin jälkeen Oulusta rävähti uusi keskustelunavaus, kun Tuiran pastori Päivi Jussila kysyi Rauhan Tervehdyksen (RT 10.1.) Aatoksia-palstalla, onko kirkon ykseys tavoiteltavaa. Jussilan mukaan ekumeniassa vietetään jääkautta, mikä viimekädessä – hänen mielestään – ei ehkä ole suuri tappio ihmiskunnalle.
    Jussila uskoo yhtenäisyyskulttuurin kuolleen moniarvoisessa yhteiskunnassa. ”Ekumeeninen liike vaatii kuitenkin yhä kouristuksenomaisesti yhtenäisyyden harhaa”, Jussila täräytti.
   Naatus ja Jussila vyöryttivät erityisesti verkkolehti Kotimaa24:n sivuille kirjoittelua ja keskustelua, jonka lopullista vaikutusta ei voi tietää pitkään aikaan. Nyt voi vain arvailla, vahingoittiko Naatuksen kirjoitus pitkällä tähtäimellä lähetyskannatusta vai pukkaako käynnissä oleva keskustelu lähetystyötä lähemmäksi kirkon keskiötä.

Naatuksen kolumnin seurauksena yksin Facebookin Kirkkokahvit-ryhmässä syntyi niin perusteellista sananvaihtoa lähetystyöstä, että sen tulostaminen paperille tuotti varsin paksun paperinipun.
   Helmikuun alussa Kempeleessä vietetään Tarvitaanko lähetystyötä enää -iltaa, jonka taustalla on ”ilmassa oleva” lähetystyön arvosteleminen. Kempele jää tuskin ainoaksi seurakunnaksi, jossa kokoonnutaan lähiaikoina pohtimaan nykymuotoisen lähetystyön perusteita.

Myös Jussilan ekumenia-aiheinen kolumni Rauhan Tervehdyksessä on aiheuttanut vilkasta keskustelua, muun muassa Tampereen piispan Matti Revon Facebook-sivuilla.
   Ärhäköiden kolumnien loppusaldo saattaa siis olla plusmerkkinen, jos uskoo vuorovaikutuksen – tietojen ja kokemusten vaihdon – voimaan.
   Mutta pelkästään näin toiveikas ei voi olla, sillä laineet naisten kirjoitusten ympärillä ovat lyöneet lujaa. Keskustelussa, joka alkaa jo olla aikamoinen soppa, on ollut piispoista mukana myös Oulun piispa Samuel Salmi.
   Myös piispat, sekä Repo että Salmi, ovat käyttäneet haastatteluissa ja Facebook-postauksissa sellaisia ilmaisuja, jotka ovat tunnepitoisuudellaan hätkäyttäneet useita ihmisiä.
   Oulun piispan poika Mikko Salmi ilmaisi viime perjantaina Kotimaa24:n haastattelussa, ettei jaa isänsä sanavalintoja.
   Piispojen tehtävä on ykseyden vaaliminen kirkossa. Vaalimiseen kuuluu helposti vallankäyttöä. Myös sellaisesta on nähty viimepäivinä välähdyksiä.

Lähetystyö ja ekumenia ovat paljastuneet viimepäivinä kirkollisiksi tabuiksi. Niitä ei vielä näyttäisi saavan pöyhiä pohjamutia myöten.
   Varsinkin Naatuksen kolumnin näkemys – joka monien mielestä olisi kaivannut tuekseen paljon enemmän tietopohjaa – oli ilmeisesti sellainen, jota kirkossa ei oltu valmiita kuulemaan.
   Joka tapauksessa lähetystyöstä ja ekumeniasta on puhuttu viimeaikoina tavalla, joka on ollut aiheellista.
   Ainakin lähetystyöstä tarvitaan puhetta, sillä tutkimuksien mukaan sekä seurakuntalaisten että kirkon työntekijöiden lähetysnäky on hiipumassa.
   Kirkossa on tällä hetkellä paljon tunteita lehtiotsikoista päätelleen, eikä se voi olla kiellettyä vaan jopa toivottavaa.
   Kirkkoon – jos mihin – kuuluvat tunteet. Toleranssia näkemys-eroille kirkon käytävillä on kuitenkin vielä ilmeisesti opiskeltava ja argumentointia hioa niin, ettei ”lyö lujaa ketään”.
Kirkon työtä tehdään usein suurella sydämellä. Asiat ja ihmiset tuntuvat samaistuvan toisiinsa.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 3/2013