Parisuhde vaatii tahtoa ja työskentelyä. On tärkeää

Tärkeintä on kulkea kohti omia päämääriä

16.1.13

Tärkeintä on kulkea kohti omia päämääriä

Maarit Hurmerinta on tehnyt musiikkia jo 40 vuotta. Monet hänen hittinsä ovat muodostuneet klassikoiksi aina Laakson liljasta koskettavaan Lainaa vain -kappaleeseen. Millaista on muusikon arki ja mikä on pitkän avioliiton salaisuus?

Maarit Hurmerinta on tehnyt hittejä jo huimat 40 vuotta. Kuinka hän jaksaa, miten perhe voi? Rinnalla on pysynyt kohta myös 40 vuotta aviomies Sami Hurmerinta, muusikko hänkin.
   Ura alkoi 1972, kun Love Recordsin Atte Blom kuuli Maaritin demonauhan ja kutsui tytön saman tien levytysstudioon. Maaritin oma sanoitus ja Jim Pembroken sävellys Aamun tulo oli hänen ensimmäinen singlensä.
   Siitä alkoi pitkä matka musiikin ammattilaisena, joka jatkuu yhä. Jäätelökesä, Jos tahdot tietää, Neito ja ylioppilas – hittejä ja suuria lauluja on joka vuosikymmeneltä.
   – Olen syntynyt muusikoksi ja varmaan kuolen muusikkona. Se on kokonaisvaltainen elämäntapa. Musiikki on kuulunut minuun olennaisena osana pienestä asti.
   Maarit sanoo, ettei edes vaikeina aikoina ole miettinyt muuta ammattia.
   Usein törmää käsitykseen, että taiteilijat viettävät huonoa elämää ja eroavat muita useammin.
   – Kilpailu ja taso ovat niin kovia nykyään, ettei sellaiseen ole varaa. Esimerkiksi meidän bändin soittajat ovat todella tunnollisia. Monet taiteilijat ovat jopa täysin raittiita, heissä on paljon yhteiskuntakriittisiä ja ajattelevia, vastuuntuntoisia ihmisiä.

Älä patoa parisuhteen
patteja sisääsi

– Uskon, että jokainen, joka solmii avioliiton, on valmis yrittämään parhaansa. Et voi varautua siihen, että toisesta tulee hullu tai alkoholisti tai hän osoittautuu narsistiseksi. Elämä vaan on yllätyksiä täynnä.
   Kokenut taiteilija tietää kyllä että, ihmiset voivat toki luovuttaa liian helposti. Parisuhde vaatii tahtoa ja työskentelyä, ennen kaikkea itsensä muuttamista.
   – Meillä voi tulla joka päivä ja mistä vaan sanomista. Olemme suoria ja rehellisiä, räiskähteleviä ja temperamenttisia kumpikin ja keskustelemme aika värikkäästi. On tärkeää, ettei patoa jotain helvetillisiä kolmenkymmenen vuoden patteja sisään.

Työ on
aina läsnä

Maarit kertoo, että on tärkeää antaa luovuudelle vapautta.
   – Jos toinen haluaa soittaa ja jammailla itsekseen ja hänellä on selvästi käynnissä joku prosessi, on tärkeää, ettei mene keskeyttämän sitä.
   Hurmerinnat asuvat kaksin isoa taloa.
   – Työskentelemme eri päissä taloa ja laitamme ovet kiinni, ettei kumpaisenkaan soitto häiritse toista. Luovassa ammatissa työ on koko ajan läsnä, se on kuin tauti, josta ei pääse eroon, vaikka haluaisikin.
   Lomalle on vaikea päästä. Jokainen freelancer tietää, että pitäisi koko ajan olla standby-asennossa.
   – Lomat ovat sellaisia kolmen päivän lomia, joiden jälkeen mennään äkkiä duuniin, se on tasapainoilua hyvinvoinnin ja talouden kanssa.
   – Olen unelma-ammatissani. Tässä on hyvin voimakkaita onnistumisen tunteita, hyvin voimakkaita epäonnistumisen tunteita ja hyvin voimakkaita epätoivon tunteita.
   Työ on palkitsevinta silloin, kun vuorovaikutus yleisön kanssa onnistuu.
   – Silloin ei ole merkitystä, onko esiintymispaikkana klubi tai kirkko.

Liikunta on kuin
puhdistava riitti

– Liikunta on minulle todella tärkeää. Menen yleensä kuntosalille joka päivä, jos olen vapaalla. Se on kuin puhdistava riitti. Vaikka treenatessa ajattelisikin työasioita, siinä tapahtuu jokin prosessi, joka puhdistaa mieltä ja sielua ja saa asiat loksahtamaan paikalleen.
   Kesällä liikunta tapahtuu enemmän ulkosalla.
   – Tykkään pyöräillä. Siinä on jotain todella vapauttavaa. Kävelen myös 10–15 kilometrin lenkkejä, mutta pyöräily on kivempaa.

Musiikki
pitää pystyssä

– Musiikki on voimakkaimpia elementtejä elämässäni. Vaikeina aikoina se pitää minua pystyssä.
   Soittaminen, laulaminen ja itsekseen jammaileminen antaa voimia ja puhdistaa.
   – Kun äitini kuoli, ajoin fillaria, soitin pianoa ja kuuntelin paljon musiikkia. Minulle ei tullut mieleenkään, että olisin ottanut pillereitä ja turruttanut itseni.
   – Olen sitä mieltä, että elämä on elettävä läpi kaikkinensa, myös vaikeat ja kipeät asiat. Ennemmin vaikka väsyttää itsensä fyysisesti liikunnalla kuin ottaa lääkkeitä, jos vain mahdollista.

Hienoa olla äiti,
ei marttyyri

– Olen aina halunnut äidiksi, ja olen niin onnellinen siitä, että meillä on kaksi lasta. En ole kuitenkaan uhrautuva marttyyriäiti, joka tekee kaiken ja itkee yksin väsymystään. Olen vaatinut, että tämän pitää olla fair play.
   – Varsinkin meidän Janna oli pienestä pitäen niin eläväinen tapaus, että olisi ollut ihan mahdotonta tehdä luovaa työtä rauhassa, jos en välillä olisi saanut hänelle hoitajaa. Onneksi isovanhemmat ovat olleet suurena apuna, varsinkin Samin äiti.
   Äitinä Maarit onkin onnellinen siitä, että lapsilla on hyviä suhteita moniin aikuisiin.
   – Elämässä voi sattua mitä tahansa. Siksi on tärkeää, että lapset saavat luoda tärkeitä suhteita muihinkin aikuisiin kuin vain omiin vanhempiinsa.
   Tytär tulee äidin mukaan vahvasti häneen.
   – Jos Jannalla on vahva näkemys, hän ei anna piiruakaan periksi. Kun on halu ja kyky tehdä taidetta ja on voimakas oma suuntaus, siinä ei voi kuin tukea ja auttaa.
   Vanhempien tehtävä on Maaritin mukaan kuitenkin kertoa, millainen miinakenttä musiikkiala on ja yrittää samalla olla lannistamatta ja pelottelematta liikaa.
   – Meidän Samuli on hyvinkin seesteinen, ja aina on pärjännyt keskustelemalla. Janna on enemmänkin perinyt minulta palavuutta ja tappuraisuutta, äiti kuvailee.
   – Uskon, että joka perheessä käydään taisteluja lasten ja vanhempien välillä. Se vaatii vanhemmilta aikuisuutta ja vastuullisuutta ja henkistä voimaa.

MARJO PÄÄKKÖNEN / KOTIMAADESKI

Artikkeli on osa lehteä 2/2013