Pasi ja Heli.

Uskovaisen arkkityypit

16.1.13

Uskovaisen arkkityypit

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, teologian tohtori Kati Niemelä on luokitellut suomalaiset neljään uskonnollisuustyyppiin: aktiiviseurakuntalaiset, perusseurakuntalaiset, passiiviset myönteiset ja ei-uskonnolliset. Seuraavassa esitellään Niemelän faktojen pohjalta näiden neljän ryhmän tyypilliset edustajat.
   Tunnistatko itsesi?

AILA, AKTIVISTI
Miehet viihtyvät mieluusti kirkollisillakin johtopaikoilla, mutta viisaat ja aikaansaavat naiset pitävät uskollisesti pystyssä maallikkotoimintaa.
   Aila, 55, on ollut jo vuosia seurakuntansa kantavia vapaaehtoisvoimia. Pirteä nainen on pitänyt pyhäkoulua ja vaikuttanut lähetys- ja diakoniapiireissä sekä Yhteisvastuukeräyksen aktivistina. Seurakuntaneuvostokin on tullut tutuksi.
   Usko kristinuskon Jumalaan, rukoukseen ja kirkon positiiviseen rooliin on vain vahvistunut vuosien saatossa. Uskonasiat tulivat myönteisellä tavalla tutuiksi jo lapsuuden kasvuympäristössä.
   Myös Ailan lapset ovat saaneet kristillisen kasvatuksen. Jo aikuistuneet lapset näyttävät jatkavan kristillisiä perinteitä omissa perheissään, minkä Aila puolisoineen panee merkille mielihyvällä.
   Aila seuraa kirkollista keskustelua ja uskonnollista pohdintaa, ja osallistuu niihin itsekin. Henkisesti ja hengellisesti vireä ja valveutunut nainen lukee säännöllisesti Rauhan Tervehdystä, ja mieskin seuraa sitä toki.
   Energinen Aila saa usein puolisonsa mukaan hengellisiin rientoihin, vaikkei tämä yhtä aloitteellinen olekaan ja puhuu uskostaan harvakseltaan.

PASI & HELI, PASSIIVISESTI MYÖNTEISET
Pasi ja Heli suhtautuvat periaatteessa myönteisesti uskonnollisiin asioihin, vaikkeivät he olekaan aktiivisia uskonnon harjoittajia.
   Kolmekymppinen avopari osallistuu uskonnollisiin tilaisuuksiin harvemmin kuin kerran vuodessa; joko jouluna, jos joku erityistapahtuma tulee eteen tai suvun kirkollisissa toimituksissa.
   ”Uskon kyllä – mutta omalla tavallani”, kumpikin tapaa vastata. Suhde Jumalaan on himpun verran häilyväinen. Liekö Jumala persoona, henki vai elämänvoima – Luoja yksin tietää…
   Uskonnolla on varmaan hyvä tarkoitus ja kirkolla tehtävänsä yhteiskunnassa sekä ihmisten ongelmiin vastaamisessa. Itseä niiden tarjonta ei kuitenkaan kovin usein kosketa. Silti joskus on tullut rukoiltuakin, ja usko(nno)sta on tuntunut olleen apua tai iloa.
   Syntymän, kuoleman ja avoliitosta avioliittoon vaihtamisen yhteydessä kirkko hoitaa yleensä hommansa asiallisesti. Siksikään kirkosta eroamisesta ei ole vielä vakavasti puhuttu, edes silloin kun ystävät ovat kehuskelleet tehneensä trendikkään ratkaisun. Pasista ja Helistä kirkon touhu tuntuu sen verran tolkulliselta, että siihen on yhä katsottu hyväksi kuulua.

PERTSA & SOFIA, PERUSSEURAKUNTALAISET
Nelikymppiset Pertsa ja Sofia uskovat Jumalaan, joka on heille tärkeä oman elämän ja suomalaisen elämänmuodon tukipilari. Siniristilippu liehukoon heidän puolestaan jatkossakin, ja jälkikasvu opetettakoon päiväkodissa, koulussa ja rippikoulussa kristillisille tavoille!
   Kun hätä on kädessä, Pertsan ja Sofian kädet etsiytyvät ristiin, ja kirkkoon mennään muulloinkin kuin kriisin tullen. Perusseurakuntalaisina aviopari käy kirkossa vähintään kerran vuodessa, mutta saattavatpa piipahtaa pyhätössä muulloinkin, jos kiinnostavaa tarjontaa esiintyy.
   Kaksikon luottamus kirkon kykyyn antaa vastauksia ihmisten ongelmiin on melko vahva, varsinkin kriisien ja kuolemantapausten yhteydessä. Kirkkohäät, hautajaiset ja lasten kastaminen kuuluvat luonnollisesti asiaan. Lasten kanssa on luettu iltarukous, se on perheen uskonharjoittamisen kulmakivi.
   Kumpikin rukoilee toisinaan, muttei muutoin harjoita uskontoa säännöllisesti. He kokevat kumminkin saavansa uskosta apua ja voimaa – tarvittaessa.
   Pertsa ja Sofia uskovat kuolemanjälkeiseen elämään ja moniin muihinkin kristillisiin uskomuksiin. Pientä epäselvyyttä on tosin siitä, onko Jumala persoona, henki vai elämänvoima.
   Varsinkin Sofia on taipuvainen uskomaan myös yleisimpiin ei-kristillisiin uskomuksiin: jälleensyntymiseen, telepatiaan, onnenkaluihin ja horoskooppeihin…

URPO, USKONNOTON
Teekkari Urpo, 21, ei saanut kotonaan kristillistä kasvatusta, eikä ole tottunut uskovaisten touhuihin. Vanhemmat niistä joskus varoittivat ja naureskelivat uskoon hurahtaneita.
   Koulun uskonnonopetus ja pakolliset osallistumiset seurakunnan tilaisuuksiin ovat lähinnä ärsyttäneet. Jonkun käsittämättömän, vanhan tavan vuoksi perhe on kuulunut kirkkoon, mutta Urpo aikoo erota heti kun joutuu maksamaan veroja. TV2:n parin vuoden takainen Homoilta sai hänet jo melkein tekemään lopullisen ratkaisunsa.
   Urpo aktivoituu keskustelemaan uskonasioista lähinnä netissä, nimimerkin takaa. Tyhmät uskikset saavat silloin kyytiä!
   ”Kuinka kukaan jaksaa jauhaa jostakin kamelinajajien keksimästä valkopartaisesta satuolennosta? Yhtä hyvin voisin uskoa joulupukkiin!”, Urpo aktivoitui puhumaan uskonnosta yhtenä iltana opiskelukavereidensa kanssa, kun kirkollinen rymyryhmä pysähtyi baarin ikkunan alle.
   Paras kaveri Jesse yritti vähän vaisusti puolustella kirkon aktiivista auttamistoimintaa, mutta vaikeni, kun muut alkoivat vääntää vitsiä uskovaisista.
   Jesse kävi rippileirin. Sen vielä ymmärtää, sillä kärsimys palkitaan rahalla ja lahjuksilla. Mutta sitä Urpo ei aikanaan ymmärtänyt, miksi Jesse meni isoseksi.
   No, kukin tavallaan. Suomi on vapaa maa. Ei kiinnosta kysellä. Elämä on tässä ja nyt. Ei siitä sen enempää.
   Urpon on vaikea kuvitella tilannetta, jossa hän tarvitsisi Jumalaa tai kirkkoa johonkin.
   Mutta hän onkin vielä kovin nuori ja elämää paljon edessä…

Hätä ei ole Urpon näköinen

Aktiiviseurakuntalaisten sitkeään joukkoon kuuluu yhä reilusti yli kymmenesosa kansasta. Ailan hengenheimolaisista lähes joka kolmas on aktiivinen muussa kuin luterilaisessa kirkossa.
   Perusseurakuntalaisia on kolmannes suomalaisista. He pitävät niin ikään kirkollista elämää pystyssä.
   Tyypillisen suomalaista, perin matalan profiilin uskonnollisuutta edustavat ”passiiviset myönteiset” eivät ole liioin mikään kirkon kadotettu sukupolvi. Noin neljäsosan kansasta muodostavalla joukolla on vielä vissit liittymäkohtansa kristilliseen elämään.
   Ei-uskonnollisten urpojen penseä tai kielteinen – ja siksi kirkon kannalta niin kiinnostava – joukko kasvaa ripeästi. Tuo haasteellinen eli potentiaalinen tulevien kristittyjen porukka muodostaa pian noin viidesosan kansasta. Se saattaa toisaalta myös erota kirkosta hetkellä millä hyvänsä, vaikkapa yhden tv-ohjelman innoittamana.
   Vaan ei hätää. Urpolla on vielä hamassa tulevaisuudessakin – kenties Jumalan puhuttelemaksi ja ristin juurelle jouduttuaan tai hengellisesti vartuttuaan – kirkko tukevasti pystyssä ja ottamassa hänet avosylin takaisin…
   Kiitos Herran, joka pitää Ailan ja passiivisemmat kumppaninsa kirkon Tiellä.

TEKSTIT: JANNE VILLA
PIIRROKSET: KARI KURONEN

Artikkeli on osa lehteä 2/2013