Aatoksia: Anopin kavaljeeri

13.2.13

Aatoksia

Anopin kavaljeeri

Yleensä hillitty 82-vuotias hollantilainen anoppini oli selvästi häkeltynyt. Hän oli juuri kertonut meille lähtevänsä bussiretkelle Saksaan, ei ryhmässä kuten tavallista, vaan herra Monkin kanssa.
   Hän oli tutustunut herra Monkiin muutama kuukausi sitten senioritalon bridge-kerhossa ja tavannut herraa sittemmin useita kertoja eri tilaisuuksissa. Perheensä jäsenille hän ei ollut puhunut uudesta ystävyydestä mitään. Kuitenkin se oli ilmeisesti kehittynyt niin lämpimäksi, että he halusivat lähteä yhdessä lomalle.
   Emme oikein tienneet kuinka reagoida uutiseen, koska olimme kaikki tottuneet ajattelemaan häntä yksin elävänä leskenä. Mahdollisia miesystäviä ei ollut ajatellut kukaan. Hän oli ollut parisenkymmentä vuotta leskenä, eikä kukaan ollut edes kysellyt uusista herrahenkilöistä hänen elämässään. Anoppini oli hyvin sosiaalinen, mukana monessa kerhossa ja yhdistyksessä, seurasi aikaansa ja vanhan ajan kasvatuksen saaneena puhui hollannin lisäksi englantia, ranskaa ja saksaa.
   Hän oli ikäisekseen terve ja ulkonäöstään sopivalla tavalla turhamainen. Miksi ihmeessä joku herrasmies ei olisi kiinnostunut hänen seurastaan? Ajattelemattomuutemme ja kiinnostuksemme puute oli ollut oikeastaan aika itsekästä.
   Mieheni, hänen huolehtivainen poikansa, halusi tietää enemmän herra Monkista. Ymmärsimme, ettei kysymyksessä ollut gigolo eikä varaton, naimisissa oleva onnenonkija. Anoppini näytti meille heistä joillakin illallisilla otettua valokuvaa. Kavaljeeri oli miellyttävän näköinen vanhus pukeutuneena hyvin istuvaan smokkiin.
   Kesti kuitenkin vielä monta kuukautta ennen kuin tapasimme herra Monkin elävänä. Kaikkia vähän ujostutti.
   Olimme tietysti iloisia anopin puolesta, ainakin me miniät jopa helpottuneita. Oli jotenkin huojentavaa tietää, että anopilla oli seuralainen, yksi ihminen lisää huolehtimassa hänestä.
   Toivotimme hauskaa matkaa. Kukaan ei kehdannut kysyä, oliko huoneita varattu yksi vai kaksi. Emme missään nimessä halunneet ajatellakaan kahdeksankymppisten mahdollista seksielämää.
   Herra Monk osoittautui hyväksi uutiseksi. Vaikka lapset ja lastenlapset olivat käyneet anopin luona säännöllisesti, onnistui hän aina aiheuttamaan meille huonoa omaatuntoa liian vähäisestä kiinnostuksestamme. Kyllä vanhuksetkin osaavat olla ilkeitä ja itsekkäitä.
   Anoppini kotikaupungissa Haagissa on kokonaisia senioritaloista koostuvia kortteleita. Niistä useimmissa on toteutettu loistava oivallus, mikä tekee mahdollisiksi vanhusten ja heidän omaistensa kiireettömät tapaamiset. Kellarikerroksissa on lukuisia vierashuoneita, karuja kylläkin, mutta niissä kaikissa on pieni ikkuna, vessa, suihku ja kaksi laveria. 15 vuotta sitten ne maksoivat vain kymmenen euroa yö.

MAIKKI KIVIHARJU-WIEBENGA
Kirjoittaja on yli 30 vuotta Keski-Euroopassa asunut oululainen toimittaja.

Artikkeli on osa lehteä 6/2013