Aatoksia: Ydinvoimala Oulussa

6.2.13

Aatoksia

Ydinvoimala Oulussa

Tyttäreni kohtasi Oulun torilla japanilaisnuorten ryhmän. Heillä oli hienoja kameroita, joilla he filmasivat teatteritaloa. Tyttäreni kävi tiedustelemaan, mistä moinen kuvausinto. Nuoret vastasivat: ”Emme ole ennen nähneet, että ydinvoimalaitos on keskellä kaupunkia.”

Pelkkä otsikko, ”lööppi” olisi saanut nopeasti kansainvälistä julkisuutta: Oulussa ydinvoimalaitos ja keskellä kaupunkia. Kamalaa. Uutinen olisi vahvistanut sitä Oulu-keskeisyyttä, josta on nyt keskusteltu mediassa laidasta laitaan. Joku sanoi, että Oulusta on tullut suorastaan napapaikka, uutisoinnin keskus, joka päihittää pääkaupunginkin.

Mistä mahtaa johtua, että yleensä ikävät asiat, jyrkät mielipiteet, erikoisuudet, käräjäriidat, murhat, mielenosoitukset ja kapinat saavat julkisuutta? Kysyin kerran eräässä media-alan seminaarissa toimittajilta, miksei valtalehtiin pääse tapahtuma, jossa esimerkiksi piispantarkastuksessa on kirkko täynnä väkeä, tunnelma rauhallinen ja kaikilla hyvä mieli. Minulle vastattiin: ”Se ei ole uutinen.”
   Nyt hieman kärjistän: Onko siis uutinen aina kielteinen? Entäpä jos tuo kuvaamani rauhallinen kirkkotapahtuma olisikin sellainen, että etukäteen olisi laitettu tiedote, että kirkon pihalle aiotaan järjestää mielenosoitusmarssi, jonka tarkoituksena on savustaa pellolle värittömät työntekijät ja saada aikaan uutta uskoa seurakunnassa. Luulen, että kamerat surraisivat pyhäpäivänäkin ja mikrofonit ojentuisivat haastatteluihin.
   Oulun napa on nyt muodostunut negaatioista. Vaikka napa, tuo tärkeä kohta ruumiissamme, joka muistuttaa meitä aina elämän yhteydestä emoomme, on mitä positiivisin asia. Kyllä me pyörimme oman napamme ympärillä ja jopa tuijotamme napaamme. Minun oma identiteettini, minuuteni, oma napani, ei ole kenenkään muun.
   Tästä rakentuu kodin, seurakunnan, kirkon, paikkakunnan ja koko kansan identiteetti. Kuka olen? Mistä tulen? Minne menen? Jos kunta- ja seurakuntarakennemuutoksissa unohdetaan identiteetti, historia, kotikirkko ja oma napa, tapahtuu periaatteellisesti hyvin vakava, kielteinen muutos.

Oulu kestää yhden ydinvoimalan. Oulu voi olla napa, vaikkakaan napa ei ole Oulussa. Se on Piippolan Leskelän kylässä. Siellä on Suomen keskipiste. Kärsämäkiset yrittivät omia sen itselleen, mutta perääntyivät hyvässä sovussa. Tielaitos otti merkit pois väärästä paikasta ja toi ne jälleen osoittamaan Leskelän kylän kohdalle. Kun Suomen Kuvalehti mittasi 1950-luvulla Suomen keskipisteeksi Leskelän kylän, napa on siinä ja pysyy.

ERKKI PIRI

Artikkeli on osa lehteä 5/2013