Elsi Salovaara: Ettekö te tiedä, kuka minä olen?

14.2.13

Ettekö te tiedä, kuka minä olen?

Luin vastikään viikkolehdestä, kuinka 1980-luvun suuri suomalainen rock-idoli oli rähissyt baarissa hyökäten häntä kuvanneen miehen kimppuun kysyen: etkö tiedä, kuka mä oon? Voi hyvänen päivä. Varmastikin rock-idolia kuvannut mies sen tiesi, miksipä muuten häntä olisi kuvannutkaan.
   Lukiessani puistelen päätäni moiselle omahyväisyydelle ja mietin, mahtoiko idoli vaatia päästä myös baariin ohi jonon, koska hän on kuka hän on. Sellaista on tullut itselläkin nähtyä ja kuultua vuosien varrella. Varsinkin, jos on paikallisen jääkiekkojoukkueen pelaaja, tositelevisiosarjassa vilahtanut ”julkkis” tai joku muu omasta mielestään erittäin tärkeä persoona (eli vip-henkilö), niin sen oletetaan antavan oikeuden kaikenlaiseen etuiluun ja töykeään käytökseen.
   Mikään ei ole niin omahyväistä, kuin kailottaa ääneen: Ettekö te tiedä, kuka minä olen? Siihen en itse ole onneksi koskaan alentunut – eipä juuri olisi meriittejäkään moiseen rehvasteluun – mutta jollain tapaa kuitenkin ymmärrän näiden ”julkkisten” kaipuun tunnustukseen ja tunnistukseen. Se, että pitää itseään ja omaa tekemistään tärkeänä, on luonnollista ja toivottavaakin.
   Viikkolehden baariuutisointia tuhahdeltuani kaivelin kuitenkin sielunsopukoitani ja jouduin toteamaan, että synnitön en tässä asiassa ole itsekään. Myös omalle taipaleelle on tullut tilanteita, joissa on tuntunut, että pitäisi röyhistää rintaa ja kailottaa, että minä se olin, minä sen tein, minä, eikä joku muu.
   Viimeksi törmäsin tilanteeseen eräällä juttukeikalla, kun vastailimme paikalla oleville ihmisille lehden toimitusta koskeviin kysymyksiin. Kun kävi ilmi, että päätoimittajan muistettiin olevan hän, joka oli tällä paikalla vajaat kolme vuotta sitten, se kolahti itsetuntoon. Ihmettelin, eikö minua todellakaan ole huomattu, vaikka naamakin on lehdessä harva se viikko.
   Kotona seurasi jälleen itsetutkistelua. Sen päätteeksi saatoin todeta, että on unohdettava itserakkaus ja oltava tilanteeseen tyytyväinen: vaikkei tekijöitä välttämättä tunneta, työn tulos kuitenkin tunnetaan. Ja se hivelee itsetuntoa.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 6/2013