Maa, meri ja taivas kohtaavat Pyhän Luukkaan kappelissa

13.2.13

Maa, meri ja taivas kohtaavat Pyhän Luukkaan kappelissa

Pyhän Luukkaan kappelin näyttelytilassa Linnanmaalla on esillä karjasiltalaisen Marjaana Kallion maalauksia ja käsitöitä. Meri, taivas ja maa -nimellä kulkeva näyttely on avoinna helmikuun ajan. Näyttelyyn voi tutustua messun jälkeen sunnuntaisin tai erikseen sovitusti.
   Karjasillalla diakonian vapaaehtoisena toimiva Kallio on piirtänyt lapsesta asti. Yläasteen aikana hän nautti kuvaamataidon tunneista valtavasti ja lukiossa ollessaan kävi vapaa-ajalla piirtämässä Pohjankartanossa.
   Asuessaan pääkaupunkiseudulla Kallio tutustui muun muassa vesivärimaalaukseen. Muutettuaan takaisin Oulun seudulle vuosituhannen vaihteessa hän on opetellut myös pastellimaalauksen taidon.
   – Sain pitkäaikaisen toiveeni toteutettua, kun sain pastellityön valmiiksi Kaukovainion kappeliin syksyllä 2012. Myös Pyhän Luukkaan näyttely on hieno mahdollisuus saada töitäni esille, Marjaana Kallio iloitsee.
   Aiheet töihinsä hän saa lähiympäristöstään ja omasta arjestaan. Idea näyttelyyn syntyi keskustelussa Tuiran seurakunnan diakonissan Saila Luukkosen kanssa.
   – Olin kahtena kesänä mukana Tuiran seurakunnan leireillä vapaaehtoisena. Valokuvasin ensimmäisen leirin aikana, ja seuraavalla leirillä minulla oli noita valokuvia mukana. Olin polttanut kuvia myös Cd-rom-levylle, ja lainattuani sitä Sailalle hän ehdotti näyttelyä, Kallio kertoo.
   Pyhän Luukkaan kappelissa esillä olevassa näyttelyssä on taidetta Kallion teinivuosilta tähän päivään saakka. Lisätietoja näyttelystä saa Saila Luukkoselta, p. 040 5747 092.

EIJA NUUTINEN

Artikkeli on osa lehteä 6/2013