Miksi kristitty paastoaa?

13.2.13

Miksi kristitty paastoaa?

Matkalla laskiaisesta pääsiäisaamuun seuraamme Jeesuksen kärsimystietä ja tutkimme hänen uhriaan meidän puolestamme. Paastonaika kutsuu meitä Jeesuksen seuraajina samalle tielle, osalliseksi kärsimyksen salaisuudesta, antamaan jotain itsestämme toisten hyväksi ja uhraamaan omastamme. Paastonaika valmistaa meitä ymmärtämään, mistä itse asiassa on kyse Kristuksen kirkastumisessa, kun Jeesus uhritietään kulkiessaan rukoilee: ”Isä, kirkasta nimesi.”
   Paastoamisella on pitkät perinteet ja tarve nousee eri merkityksistä. Vanhan testamentin aikana paastoaminen kuului lakiin. Jeesus paastosi 40 päivää (Matt. 4:1–11) ollessaan kiusaajan ahdistelemana erämaassa. Hän antaa myös mallin paastoamisesta (Matt. 6:16–18), kun hän muistuttaa, ettei paastoaja saa olla synkän näköinen eikä tekopyhä.

Kristilliseen paastoon liittyy aina rukous ja hiljentyminen, Jumalan äänen kuuleminen. Kristitylle paasto on pyhä, Jumalalle erotettu elämänmuoto. Jeesus puhuu paastosta vuorisaarnassa (Matt.6:1-) antamisen ja rukoilemisen yhteydessä. Hän ei sanonut: jos annatte, jos rukoilette, jos paastoatte. Hän aloitti sanomalla ”kun”. Hän piti mainittuja asioita opetuslapsen elämään kuuluvina.
   Jeesus varoitti oppilaitaan paastoamasta oman hurskauden esittelymielessä ja ihmissuosion toivossa. Sen sijaan Jeesus kehotti voitelemaan öljyllä, mikä on ilon vertauskuva.
   Vanhan Testamentin paasto-ohjeissa (Jes. 58) paastoajaa ojennetaan ylpeydestä ja itsekeskeisyydestä. Parasta on paastota ihmisiltä piilossa, Jumalan kasvojen edessä. Siinä yhteydessä syntyy ilo, jonka tieltä itsekeskeiset motiivit pakenevat. Kutsu paastoon on kutsu seurata Jeesusta läheltä Hänen askelissaan.

Paastoamisen tehtävä on puhdistaa mieli ja omat halut ja suunnata katse Kristukseen ja lähimmäisen tarpeisiin. Silloin saamme myös itsellemme ja Herra siunaa meitä. Kristillinen paasto on enemmän itsetutkistelua kuin ruokaan ja ulkoisiin seikkoihin huomion kiinnittämistä. Paastoaminen ikään kuin kirkastaa Jumalan äänen kuulemisen.
   Paastoamiseen voi liittyä myös ruoasta kieltäytyminen, joko kokonaan tai osittain. Nautintoaineista ja herkuista kieltäytyminen paastotessa valmistaa juhlaan. Arkinen ja vaatimaton ruoka valmistaa henkisestikin juhlaan, jolloin sitten herkutellaan. Juhla tuntuu juhlalta, kun se erotetaan arkiruoasta ja arjen askareista.
   Juhlalla ja pyhällä ihminen hoitaa myös itseään. Kun pyhä ei erotu arjesta, on kaikki samaa harmaata massaa. Pyhän kunnioituksella tarkoitan tässä sekä pyhäpäivää että näkymätöntä pyhää, Jumalaa.

Paastoaminen voi myös kasvattaa. Paasto on kilvoittelua paheista: vatsanpalvonnasta, rahanhimosta, kateudesta, ahneudesta, vihasta, murheesta, epätoivosta, kunnianhimosta ja ylpeydestä. Paheet ovat kuin ketjureaktio. Toinen johtaa toiseen. Joku on joskus kuvannut paheiden ja valkoisten valheiden hyväksymistä itselleen, että jokainen hyväksytty ja selitelty pahe on kuin verho Jumalan ja ihmisen välillä. Lopulta Jumalan tahtoa ei erota lainkaan.
   Kristillinen paasto ohjaa meitä toivoon, iloon, nöyryyteen ja vaatimattomuuteen. Se on myös hengellisen elämän hoitamista. Johannes Kastajan tavoin voimme huokaista Jumalan tulee kasvaa ja ihmisen vähetä.

HELENA YLIMAULA

Artikkeli on osa lehteä 6/2013