Aatoksia: Matkamuistoja messuista

30.4.13

Aatoksia

Matkamuistoja messuista

Maailmalla reissatessamme meitä alkoivat jossakin vaiheessa kyllästyttää kirkkoihin järjestetyt opastetut vierailut. Valtava määrä lukuja, nimiä ja paikallishistoriaa aina saman kaavan mukaan.
   Kirkkoja emme hylänneet, mutta päätimme muuttaa kaavaa. Osallistuisimme paikallisten asukkaitten kanssa sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen.
   Aloitimme Yhdysvaltojen itärannikolta. Se oli helppoa ja hauskaa. Pappi otti ovella vastaan pyhävaatteisiin pukeutuneen kirkkokansan. Meidät oli huomattu ensikertalaisiksi, tilaisuuden jälkeen monet tulivat tekemään tuttavuutta.
   Amerikkalaiseen välittömään tapaan meille annettiin kaikenlaisia neuvoja ja saimme saman tien kutsun piha-piknikille.
   Unohtumaton on myös jumalanpalvelus Kenian maaseudulla. Olimme ystävystyneet safarioppaamme kanssa, joka sai selville, että lähellä majapaikkaamme oli kirkko.
   Se oli betoniharkoista ladottu, avara suorakaiteen muotoinen rakennus, päätykulmassa oli yksinkertainen iso risti. Maalattia, kymmenet penkkirivit täynnä eri puolilta paikalle vaeltaneita perheitä. Tunsi selvästi malttamattomuuden, jolla messun alkua odotettiin.
   Istuuduimme takariville. Pian kolme värikkäisiin kankaisiin kietoutunutta nauravaa naista innokkaasti viittoillen lähestyi meitä. Ei tullut kuuloonkaan, että istuisimme takana, piti ehdottomasti siirtyä etupenkkiin. Come, come, come!
   En tiedä, johtuiko tuo heidän luontaisesta vieraanvaraisuudestaan vaiko siitä, että olimme ainoat valkoihoiset. Valkoisillahan oli ollut Afrikassa tapana istua tiukasti kaikkialla etupenkissä. Häkeltyneinä, mutta uteliaina seurasimme palvelusta. Uskontunnustukseen ja Isä meidän -rukoukseen saatoimme mekin osallistua, koska ne luettiin swahilin ja kikuyun lisäksi myös englanniksi.
   Kaikkea muuta kuin välitön oli tunnelma kirkkopahasessa, jonka löysimme Shanghaissa parikymmentä vuotta sitten.
   Rähjäisten rakennusten ympäröimällä sisäpihalla yksi ovista aukeni luokkahuoneen näköiseen tilaan. Takaseinän edessä oli pöytä, sen yläpuolella krusifiksi ja metrin korkuinen painokuva Jeesuksesta.
   Paikalla oli pappi jakamassa lehtisiä tuoleille. Opas jutteli hetken papin kanssa ja palasi luoksemme: so sorry, so sorry, tänään ei olekaan jumalanpalvelusta.
   Tuorein matkamuistoni messusta on Kanarialta. Väsynyt vanha mies luki konemaisesti messutekstejään, pari vapaaehtoista laahusti hänen apunaan, ja meitä oli suuressa hämärässä tilassa kaikkiaan kahdeksan ihmistä. Kaikki oli nukkavierua, kulunutta, köyhää. Aika lailla allapäin palasin hotelliini.

MAIKKI KIVIHARJU-WIEBENGA
Kirjoittaja on kolmisenkymmentä vuotta
maailmalla asunut oululaistoimittaja

Artikkeli on osa lehteä 17/2013