Aikuisten pyhäkoulu: Millaisia olemme taivaassa?

9.4.13

Aikuisten pyhäkoulu

Millaisia olemme taivaassa?

Millaisia olemme iankaikkisuudessa? Ovatko esimerkiksi avioparit taivaassakin naimisissa? Olisihan monesta ihanaa, jos rakkaustarinat jatkuisivat ikuisesti. Matteuksen ja Markuksen evankeliumeista käy kuitenkin ilmi, että taivaassa ei oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Myös taivaallinen olemuksemme poikkeaa maanpäällisestä, sillä olemme kuin enkeleitä.
   Matteuksen evankeliumin 22. luku kertoo näin.
   Samana päivänä Jeesuksen luo tuli saddukeuksia, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: ”Opettaja, Mooses on sanonut: ’Jos mies kuolee lapsettomana, hänen veljensä tulee naida leski ja hankkia jälkeläinen veljelleen’. Keskuudessamme oli seitsemän veljestä. Vanhin heistä meni naimisiin, mutta kuoli, ja koska hänellä ei ollut lapsia, leski jäi hänen veljelleen. Samoin kävi toiselle veljelle, niin myös kolmannelle ja lopulta kaikille seitsemälle. Viimeisenä kaikista kuoli nainen. Kenen vaimo hän on oleva ylösnousemuksessa? Hänhän on ollut naimisissa heidän jokaisen kanssa.”
   Jeesus vastasi heille: ”Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. Mutta ylösnousemuksesta puheen ollen — ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on teille sanonut: ’Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala’? Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien.” Kun väkijoukko kuuli tämän, se oli ihmeissään hänen opetuksestaan.

Emme lisäänny
taivaassa

Teologian tohtorin, Puijon seurakunnan kappalaisen Kari Kuulan mukaan Jeesus ei suoraan vastaa saddukeusten kysymykseen onko taivaassa avioliittoja, vaan kiertää sen.
   Jeesuksen vastauksesta käy kuitenkin ilmi, että olemme taivaassa kuin enkelit.
   Enkelit eivät Kuulan mukaan lisäänny, vaan Jumala loi ne kaikki yhdessä hetkessä. Enkeleitä on nytkin alkuperäinen määrä, joskaan langenneita enkeleitä ei enää tavata taivaassa.
   Jotkut väittävät, että emme edes tunnista toisiamme taivaassa. Kuula on toista mieltä.
   – Ihmisen maallisella vaelluksella on merkitys taivaassakin. Siksi me muistamme elämämme ja tunnemme toisemme.
   Taivassielujen kuuluu Kuulan mukaan saada alkunsa tästä maailmasta. Ihminen on maanpäällisessä tilassaan kuin lapsi taivaan olemukseensa verrattuna. Taivaassa ihminen kasvaa aikuiseksi Jumalan yhteydessä.
   – Meistä pyhinkin on kuollessaan hyvin keskeneräinen, joten ihmisen kasvu jatkuu kuoleman jälkeen. Tulemme tosi ihmisiksi vasta silloin, kun meissä olevan Jumalan kuva kasvaa Jumalan kaltaisuudeksi.
   – Taivaassa eheydymme ja parannumme rikkonaisuudestamme. Ilmestyskirjassa sanotaan, että Jumala pyyhkii jokaisen kyyneleet. Kyseessä on eräänlainen terapiaprosessi, jota ilman taivas olisi helvetti.
   Kuulan mukaan keskiajalla ajateltiin, että taivaassa olemme täydellisessä iässä, noin 30-vuotiaita, kuten Jeesus oli kuollessaan ja ylösnoussessaan.
   – Emme voi tietää millainen on olemuksemme taivaassa. Sitä ei voi verrata maalliseen olemukseemme.
   – Ylösnousemusruumiimme eivät ole lihasta eivätkä verestä. Siksi on lopulta mahdoton sanoa, miltä näytämme.
   Kuulan mukaan säilytämme persoonamme. Se ei katoa nirvanan kaltaiseen unohdukseen. Tämän elämän historia ei unohdu merkityksettömyyteen.

Taivas saattaa
pelottaa

Taivaan autuus tulee Kuulan mukaan kolmesta asiasta: eheytymisestä, hyvästä seurasta enkelten ja ihmisten kanssa ja Jumalan näkemisestä. Syntyy aivan uudenlainen Jumalan läsnäolon kokemus.
   – Taivas on toisaalta pelottava asia. Kukaan ei ole nähnyt taivasta ja palannut tuoden todisteita ja selkeää kuvausta millaista siellä on.
   Siksi meitä hieman pelottaa ja kavahdamme tuntematonta. Emmehän mene pimeään metsäänkään, koska emme tarkkaan ottaen tiedä, mitä siellä on.
   Hengellisessä historiassa ihmistä on neuvottu Kuulan mukaan aloittamaan taivaan pohdiskelu Jumalasta, Taivaan Isästä, jonka tunnemme.
   Jumalan hyvyyden pohtiminen lisää levollisuutta suhtautumisessa kuolemanjälkeiseen todellisuuteen.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 14/2013