Arvostele mun messu: Meänkielinen messu veti kirkkosalin täytheen

24.4.13

Arvostele mun messu

Meänkielinen messu veti kirkkosalin täytheen

Meänkielinen messu Pyhän Andreaan kirkossa sunnuntaina 21.4. kello 12.
Toimitti Satu Kreivi-Palosaari, avusti Markku Palosaari, kanttorina Sirpa Ilvesluoto.

Pyhän Andreaan kirkossa pidetyssä messussa oli käytössä suomenpuolinen meänkieli, jota väylänvarrella käytetään arkipuheessa. Suomessa kyse on murteesta, vaikka Ruotsissa meänkieli on suomen kielen kanssa tasa-arvoinen kieli.
   Minulla on Torniojokilaaksosta kotoisin olevia kavereita, jotka puhuvat tätä murretta välillä hyvinkin vahvasti. Minusta on ihanaa kuunnella heidän puhettaan. Senpä vuoksi olinkin aivan innoissani, kun huomasin, että täällä Oulussa järjestettiin meänkielinen messu.
   Vielä mukavampaa oli, että sain mukaani ystäviä, jotka myös odottivat kiinnostuneina uudenlaista messua.
   Kun lähestyimme Pyhän Andreaan kirkkoa, huomasimme, että uusi ja erilainen messu kiinnosti montaa muutakin: parkkipaikka oli tupaten täynnä.
   Saman totesimme sisällä kirkossa, jossa meidät toivotettiin ystävällisesti tervetulleiksi, ja pahoiteltiin virsikirjojen loppumista. Messuohjelmia sentään riitti, ja löysimme jopa istumapaikat – tosin aivan takaa. Olisi pitänyt ennakoida ja tulla paikalle aiemmin.
   Jo ennen kuin messu pääsi alkamaan, alkoi suuren väkimäärän vuoksi ”happi loppua”. Tuli huimaus, ja pelkäsin jo kupsahtavani lattialle. Ystäväni kävi jopa haukkaamassa välillä happea ulkona. Ei taidettu Pyhällä Andreaalla arvata, että tupa tulisi näin täyteen. Kai ilmastointi olisi muuten säädetty väkimäärän mukaan?
   Satu Kreivi-Palosaari toivotti messuvieraat tervetulleiksi sujuvasti meänkielellä. Hän kertoi, että kaikki muu paitsi liturgiset laulut ja virret on käännetty meänkielelle. Hienoa työtä oli Kreivi-Palosaari tekstejä kääntäessään tehnyt, kuulosti todella hyvältä.
   Tuntui, että tekstit avautuivat eri tavalla nyt, kun ne luettiin tavallisten ihmisten arkisella kielellä. Sanoma tuli lähemmäs.
   Oman vivahteensa messuun toi myös sahan soittaminen. Aluksi tosin ihmettelin, mikä kumma ääni sieltä urkujen seasta erottuu. Takaa kun ei nähnyt, mitä tapahtuu.
   Kirkkoväelle jaetuista messuohjelmista kukin pystyi itse kokeilemaan, kuinka esimerkiksi Isä meidän sujui meänkielellä. Itseltäni se ei sujunut, sillä tuntui teennäiseltä vääntää murretta, jota en luonnostaan puhu.
   Messussa saimme siis maistella meänkieltä ja kirkkokahveilla perinteisiä kahvileipiä, mettäkakkoja. Ja kyllä ne maistuivatkin – molemmat.
   Kiinnostavaa olisi kuulla myös esimerkiksi Oulun murteelle käännetty messu. Tai Kainuun murteelle, joka itseltäni taittuisi parhaiten.
   Uskon, että tällaisilla murremessuilla kirkkoon saisi houkuteltua myös sellaisia seurakuntalaisia, jotka harvemmin messuissa käyvät. Minä ainakin menen uudestaan, jos tällaisia järjestetään. Mutta seuraavalla kerralla aion olla paikalla hyvissä ajoin.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 16/2013