Entinen runopoika tekee pikkuisen nyrjähtänyttä proosaa

24.4.13

Entinen runopoika tekee pikkuisen nyrjähtänyttä proosaa

Paperiarkkeja täynnä hyvin pienellä käsialalla kirjoitettua, hyvin tiheään ahdettua tekstiä.
   Tämä paksu nippu muovitaskussa oululaisen kahvilan pöydällä on Miki Liukkosen ensimmäisen romaanin käsikirjoitus.
   Tai no, oikeastaan romaani on jo paljon pidemmällä: Liukkosen viiteen kertaan uudelleen koneella kirjoittama teksti on kustantajalla. Syyskuussa julkaistavasta romaanista ovat jo kannetkin valmiina.
   Kahvila on Liukkoselle työhuone, jossa hän viettää useita tunteja päivässä.
   – Kotona kirjoittaminen tuntuisi liiaksi työltä. Sitä paitsi tykkään, kun ympärillä on hälinää.

Ihanan sairasta,
hiukan vinksahtanutta

Nuoren kirjailijan tyyliä on kuvattu muun muassa surrealistiseksi, absurdiksi, liian oudoksi, vinoilevan hauskaksi havainnoinniksi ja ihanan sairaaksi.
   – Tuo ihanan sairas on aika hyvin kuvattu, sellaista olen teksteihini hakenutkin, Liukkonen innostuu.
   – Mua kiinnostaa kaikki nyrjähtänyt, ei-niin-tavallinen.
   – Yritän, että mulla ei olisi tunnistettavaa tavaramerkkiä kirjoittamisessani, mutta sellainen vaan tulee. Yhdistän usein täysin loogiseen maailmaan jotakin pikkuisen vinksahtanutta.
   Esimerkiksi syksyllä julkaistavassa romaanissa tärkeässä roolissa on keltainen väri. Miksikö? Koska Liukkonen kirjoittaa usein asioista, joista ei pidä.
   Esikoisromaaniinsa Liukkonen tavoittelee totutusta poikkeavaa draaman kaarta.
   – Haluan luoda uudenlaista kirjallisuutta, joka ei kuitenkaan ole liian taiteellista niin kutsutulle suurelle yleisölle.
   – Kuulostakoot epätaiteilijamaiselta, mutta olisi typerää väittää, etteivät suuret myyntiluvut kiinnostaisi. En halua, että kirjasta tulee avantgardea marginaalipiireille.
   Varsinaisia kirjallisia esikuvia Liukkosella ei ole, ainakaan kotimaassa.
    – En juuri lue suomalaista kirjallisuutta. Riikka Pulkkisesta tykkään, sen kaksi ensimmäistä kirjaa tekivät vaikutuksen. Ulkomaisista tämänhetkinen lempikirjailija on ranskalainen Michel Houellebecq.

Runopoika-tittelistä
ei pääse eroon

Oululainen Liukkonen nousi julkisuuteen voittaessaan J.H. Erkko -palkinnon ollessaan vasta 19-vuotias.
   Runokilpailun voittajaan liimattiin silloin pitkäksi aikaa titteli runopoika.
   Kaksi runokokoelmaa kirjoittanut Liukkonen ei ole kirjoittanut runoja oikeastaan enää aikoihin. Paitsi pääsiäisen alla, kun Oulun seurakuntayhtymän tilaama runo julkaistiin pätkissä Facebookissa ja netissä.
   – Runon piti liittyä Ouluun ja sieluun. Ihan mukava tehtävä, kirjoittaa runoa pitkästä aikaa.
   Parhaillaan Liukkonen tekee viimeisiä viilauksia kesäkuussa painoon menevään romaaniinsa.
   – Kyllä mulla on koko ajan ollut haaveena kirjoittaa romaani. En vain ole ollut tarpeeksi kärsivällinen. Aloitin usein, mutta lopetin jossakin sivun 20 vaiheilla. Mun piti varmaan vähän kasvaa, Liukkonen sanoo.

Näytelmä koripalloilijasta
ja hermoromahduksista

Ideoista 23-vuotiaalla kirjoittajalla ei ole pulaa. Esimerkiksi suunnitteilla oleva sarjakuvaromaani saa odottaa vielä vuoroaan, seuraavaksi on lähdettävä kirjamessuille promoamaan romaania.
   Lähitulevaisuudessa on löydettävä aikaa kirjoittaa Tampereen ylioppilasteatterin tilaama monologinäytelmä.
   Harjoitukset alkavat kesäkuussa, mutta tekstiä ei ole riviäkään valmiina. Hahmoteltuna on pieniä kohtauksia sieltä täältä.
   – Teksti on taas tosi erikoinen. Monologi kertoo koripalloilija Michael Jordanista ja hermoromahduksista, Liukkonen paljastaa.
   Haastatteluissa Liukkosta on kuvailtu paitsi lahjakkaaksi – kuin 2000-luvun Saarikoskeksi – myös ainakin ylimieliseksi ja omasta erinomaisuudestaan tietoiseksi.
   Liukkonen yrittää ohittaa itsestään kirjoitetut jutut, koska kokee, ettei tunnista niistä itseään.
   – Aina tulee fiilis, että en ole tuollainen. Sanomisistani voi tulla väärinkäsityksiä, kun äänensävyä ei näe lehdessä.
   Joskus lausunnot ovat provosoivampia kuin Liukkonen on alkujaan tarkoittanut.
   – Mutta ei julkisuuskuvaansa voi täydellisesti hallita. Pahinta on selitellä omia haastatteluja: en tarkoittanut noin.
   Julkisuudessa Liukkonen on kertonut muun muassa, ettei osaa laittaa ruokaa, ja että sisko pesee hänen vaatteensa. Mihinkään boheemin rentturunoilijan lokeroon hän ei silti suostu solahtamaan.
   – Kaveripiirissä on uusavuttomia muitakin.

Postipaketista
seuraa tyhjä olo

Liukkonen myöntää, että palkituksi tuleminen varsin nuorena aiheuttaa tiettyjä paineita tulevien teosten suhteen. Lähipiirissä on onneksi kokeneita kirjoittajia.
   – Esimerkiksi Anna-Leena Härkösen ja Riku Korhosen kanssa olen puhunut paljon kirjoittamisesta.
   – He ovat neuvoneet, että tähän työhön liittyvä yksinäisyys on asia, joka pitää vain oppia kestämään. Pitää kirjoittaa pitkää päivää, tarvittaessa vaikka aamuyöhön, eikä suostua kaverien houkutteluihin.
   Liukkonen ei loistanut koulussa. Hyviä numeroita tuli lähinnä ainekirjoituksista.
   – Kukaan ei tosiaankaan uskonut, että musta tulisi kirjailija. En kyllä tajua sitä oikein itsekään, sanoo Liukkonen, melkein ujosti.
   Romaania Liukkonen sanoo kirjoittaneensa vuoden putkeen.
   – Toinen vuosi kului paranteluun, sivu ja lause kerrallaan. En tiennyt, että romaanin tekeminen on niin älyttömän kovaa työtä.
   Hetkeä ennen kirjan virallista julkistamista Liukkonen saa kustantajalta postipaketillisen painotuoreita romaaneja.
   – Siinä kohtaa on ennen kaikkea tyhjä olo: tässäkö tämä oli. Vasta myöhemmin tajuaa, kuinka siisti juttu on saada kirja julkaistuksi.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 16/2013