Hailuodon jumalanpalveluksen näkee päätteeltä

3.4.13

Hailuodon jumalanpalveluksen näkee päätteeltä

Hailuodon seurakunnan jumalanpalveluksia voi seurata tietokonepäätteen avulla virtuaalikirkosta.
   Virtuaalikirkkoa on Hailuodossa kokeiltu jo viime joulusta lähtien. Virtuaalikirkon idea on, että kirkkosaliin on sijoitettu kamera tai kameroita, jotka välittävät kuvan ja äänen kotipäätteelle.
   Hailuodon jumalanpalveluksia on katsottu koelähetyksissä keskimäärin noin 400–450 päätteeltä. Kokemukset olivat niin hyvät, että seurakunta sopi virtuaalikirkon kanssa 15 lähetyksestä, jotka näytetään tänä vuonna.
   Sopimus maksaa seurakunnalle noin 2 500–3 000 euroa. Hailuodon kunta on hankkeessa mukana ja maksaa virtuaalikirkosta samansuuruisen summan.
   Kirkkoherra Timo Juntunen kiittääkin kuntaa osallistumisesta.
   – Virtuaalikirkko on koko kylän yhteinen juttu. Se täydentää kunnan palveluja, Juntunen toteaa.
   Jumalanpalvelukset lähetetään pääsääntöisesti joka kuukauden viimeinen sunnuntai. Pääsiäis- ja joulunaikaan on useampia lähetyksiä. Vuoden lopussa päätetään lähetysten mahdollisesta jatkosta.

Palvelukodissa
ilahduttu

Aloite virtuaalikirkkoon liittymisestä tuli Saarenkartanon palvelukodista. Koska vanhukset eivät pääse kirkkoon, kirkon on tultava vanhuksien luokse. Nyt he voivat seurata jumalanpalveluksia valkokankaalta, mikä on ilahduttanut monia.
   Juntunen tietää, että monet hailuotolaiset lapsiperheet ovat seuranneet jumalanpalveluksia kotoaan. Myös sellaiset yksinäiset ikääntyneet, jotka asuvat kaukana kirkosta huonojen liikenneyhteyksien päässä, ovat hyödyntäneet uutta palvelua.
   Yleisöön on kuulunut myös hailuotolaislähtöisiä katsojia mantereelta ja kenties muualtakin maailmasta.

Floridassakin
kiinnostuneita

Hailuotolainen Anna-Liisa Piekkola on seurannut Hailuodon virtuaalikirkkoa. Myös hänen tuttavansa Floridan Orlandossa ovat kiinnostuneita näkemään jumalanpalveluksen verkon välityksellä.
   Piekkola arvelee katselevansa virtuaalikirkkoa silloin, kun on sairas tai ei muuten pääse kirkkoon. Hän tietää monia ihmisiä, jotka ovat Hailuodossa ja mantereella osallistuneet kotikirkkonsa palvelukseen virtuaalikirkon avulla.
   Piekkola innostui heti, kun kuuli uudesta mahdollisuudesta. Hän aikookin mainostaa lähetyksiä esimerkiksi sukulaisilleen.

Eläväksi
yksinkertaisin keinoin

Hailuodon kirkossa on vain yksi kamera, joten kuva saattaa olla staattinen. Kirkkoherra Juntusen mukaan jumalanpalveluksen saa kuitenkin eläväksi selvin ja yksinkertaisin keinoin. Ilonsanoman voi välittää virtuaalikirkossakin.
   Juntunen kertoo, että Hailuodon jumalanpalveluksissa pyritään vapaaseen ilmaisuun.
   – Timon myötä seurakuntaan on tullut uusi ote. Saarnan tilalla on ollut jopa laulu, Anna-Liisa Piekkola ihastelee.
   Juntunen komppaa Piekkolaa. Jumalanpalveluksia voi elävöittää.
   – Liikun kirkkotilassa milloin missäkin. Seurakuntalaisiakin käytetään muuhunkin kuin vain tekstien lukemiseen. Kannattaa tehdä yhdessä ja vaihdella tekemisen tapaa. Näillä keinoin jumalanpalveluksesta tulee läheinen ja tuttu, kirkkoherra selvittää.
   Piekkola kertoo, että kirkkoherra soittaa jumalanpalveluksessa joskus kitaraa. Lehteriltä taas kuuluu usein huilu, sello tai viulu. Seurakunnan kuoroon kuuluva Piekkola toteaa, että musiikki merkitsee hänelle paljon ja kehaisee samalla seurakunnan ihanaäänistä kanttoria Kaisamarja Stöckelliä.
   Musiikkia on luvassa virtuaalikirkkoonkin. Seurakunnan kuoron lisäksi kuullaan todennäköisesti äijäkuoro Sirkeitä Sirkuttajia ja kirkkoherran omaa kokoonpanoa Rovasti & Hulttiot.
   – Kokoonpano on heittänyt yhden keikan ja seuraava osutetaan virtuaalikirkkoon, Juntunen lupaa.
   Koelähetyksissä säädettiin äänenlaatua, ja se on nyt ainakin yhtä hyvä kuin muilla vastaavilla nettisivuilla.
   Hailuoto on pieni seurakunta muiden virtuaalikirkkoseurakuntien Turun ja Oulun rinnalla. Juntunen huomauttaa, että Turun tuomiokirkon ja Hailuodon kirkon jumalanpalveluksia on seurattu lähes yhtä monelta koneelta. Oulun tuomiokirkko on vetänyt seuraajia kaikkein eniten.

PEKKA HELIN

Hailuodon jumalanpalveluksia
voi seurata osoitteessa
www.virtuaalikirkko.fi.

2 000 kävijää joka sunnuntai

• Virtuaalikirkko.fi lähettää kirkossa tapahtuvaa toimintaa internetissä.
• Sisältö on reaaliaikaista. Virtuaalikirkko on käytössä Oulun ja Turun tuomiokirkkoseurakunnissa sekä Hailuodon seurakunnassa, joiden lähetyksiä seuraa yhteensä noin 2 000 henkilöä joka sunnuntai.
• Puoli miljoonaa käyttäjää vuoden 2008 adventista lähtien.
• Lähetystoiminta tapahtuu etäkäytettävällä kuvausjärjestelmällä.
• Palvelu on suunnattu ulkosuomalaisille ja erityisryhmille, kuten vanhuksille ja liikuntarajoitteisille, sekä nuorille, jotka ovat tottuneita käyttämään internetiä.
• Facebook-linkitys ja chat. Virtuaalikirkossa voi keskustella omalla nimellään. Oulun tuomiokirkon chatissa viestitään myös anonyymisti. Oulun tuomiokirkon sielunhoitohuoneessa voi keskustella papin kanssa kahden kesken luottamuksellisesti.
• Toukokuussa virtuaalikirkosta on tarkoitus seurata Tuiran seurakunnan kirkkoherravaalin paneelia.

Artikkeli on osa lehteä 13/2013