Katja Kiiskinen: Rauha hänenkin sielulleen

17.4.13

Rauha hänenkin sielulleen

Pääsiäinen oli ja meni, mutta Jeesus pysyy. Kaikki muistavat totta kai Jeesuksen, mutta mitä tapahtui toiselle hyvin merkittävälle henkilölle, Juudakselle?
   Tai oikeastaan, mitä tapahtui hänen sielulleen?
   Raamatussahan (Matt. 27:5) kerrotaan, että Juudas hirtti itsensä. Mutta päätyikö hän kuoltuaan Luojansa luo taivaaseen vai sinne toiseen, tukalampaan paikkaan?
   Juudaksen kohtalo on jäänyt vaivaamaan mieltäni. Olen keskustellut tästä useiden ihmisten kanssa ja kohdannut monenlaisia näkemyksiä. Olen todennut, ettei lopullinen vastaus ole meidän ulottuvillamme. Anteeksiannosta päättää Jumala, emmekä voi tietää Hänen ratkaisuaan.
   Haluan kuitenkin ajatella, että myös Juudas sai anteeksi.
   Juudas kavalsi Jeesuksen, jotta tämä ristiinnaulittaisiin, kuolisi, haudattaisiin ja nousisi kolmantena päivänä kuolleista. Niin oli määrä tapahtua, jotta me kaikki syntiset pelastuisimme. Ja niin myös tapahtui.
   Ei Juudas valinnut tuota tehtävää, vaan se oli hänelle ennalta määrätty. Jeesuksen osa tässä tapahtumassa oli uskomattoman rankka, mutta rankkaa oli Juudaksellakin. Sen lisäksi, että hän tunsi syyllisyyttä Jeesuksen kuolemasta, hän joutui kaikkien – myös tulevien sukupolvien – vihan ja inhon kohteeksi. Juudas Iskariot muistetaan ikuisesti surkeana petturina, Jeesuksen kavaltajana.
   Mutta ellei Juudas olisi kavaltanut Jeesusta, ei profetia olisi toteutunut. Me rypisimme kuoltuamme syntisinä ikuisessa kadotuksessa. Ei olisi pelastusta, eikä ehkä koko kristinuskoakaan. Ei ainakaan nykyisessä muodossaan.
   Miksi sitten Juudasta pidetään pettureiden esikuvana, vaikka hän vain toteutti oman – hyvin tärkeän – osansa Jumalan suunnitelmassa?
   Raamatun (Matt. 27:3–4) mukaan Juudas katui tekoaan, kun hän näki, että Jeesus tuomittiin kuolemaan. Vaikka hän palautti kavaltamisesta saamansa hopearahat, hän ei voinut enää perua tekoaan.
   Me saamme pahat tekomme anteeksi, kun todella kadumme niitä. Miksei Juudaskin saisi? Hän sentään katui niin paljon, että riisti oman henkensä.
   Jos Juudas ei saanut syntejään anteeksi, viekö se pohjan koko armokäsitykseltämme?

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 15/2013