Lasten hengellisissä lauluissa kuuluu ilo

17.4.13

Lasten hengellisissä lauluissa kuuluu ilo

Haukiputaalla lauletaan jälleen koko perheen voimin hengellisiä lastenlauluja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Mukana ovat Haukiputaan lapsikuoro sekä seurakunnan lapsityöntekijät.
   – Laulamme tuttuja lastenvirsiä sekä muita hengellisiä lastenlauluja; enkelilauluja, luontoaiheisia lauluja sekä Taivaan Isästä ja Jeesuksesta kertovia. Lapsityöntekijät pitävät hartauden Raamatun kertomuksesta, jossa Sakkeus kohtaa Jeesuksen, kertoo Haukiputaan seurakunnan lapsityönohjaaja Outi Palokangas.
   – Lauluilta on suunniteltu ja toteutettu yhdessä kanttori Kaisa Säkkisen kanssa. Olemme järjestäneet tällaisia iltoja useana vuonna.

Lyhyet säkeistöt
helppoja muistaa

Ystävä sä lapsien ja Jumalan kämmenellä ovat monelle tuttuja lauluja seurakunnan kerhosta tai pyhäkoulusta. Myös vanhemmat opettavat lapsilleen hengellisiä lauluja.
   – Se riippuu paljon perheestä, mutta myös vähemmän kristillisissä perheissä saatetaan opettaa lapsille iltarukouksen lisäksi hengellinen iltalaulu, Palokangas kertoo.
   – Mitä pienempi lapsi on, sitä yksinkertaisempia täytyy sävellysten ja sanoitusten olla. Lyhyitä säkeistöjä ja helposti ymmärrettävää kieltä. Kerhoissa opetamme pienimmille kertosäkeistön, jotta lapset voivat laulaa mukana, vaikka eivät vielä osaisi lukea, Palokangas kertoo.
   Lasten virret ja hengelliset laulut ovat paitsi helpompia myös säveleltään iloisempia kuin tavalliset virret.
   – Lauluilta on koko perheen tapahtuma, johon monet vanhemmatkin ihmiset tulevan laulamaan ja muistelemaan lapsuutensa lauluja.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 15/2013