Piispa kaipaa uusia muotoja diakoniatyöhön

9.4.13

Piispa kaipaa uusia muotoja diakoniatyöhön

Mitä kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset voivat tehdä yhdessä lasten ja perheiden tukemiseksi? Viime viikolla Oulussa järjestetyn seminaarin perusteella jäi käsitys, että paljonkin.

Yksi tilaisuudessa puheenvuoron käyttäneistä oli Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi, joka peräänkuulutti uusia diakonisia innovaatioita.
    – Olisi aika miettiä yhdessä auttamisen kanavia, joilla vastataan tämän päivän tarpeisiin.
   Kirkon perinteinen diakoniatyö on saanut paljon aikaan, mutta piispan mielestä sen rinnalle tarvitaan muutakin – jo siksikin, että diakoniatyöntekijät toimivat jaksamisensa äärirajoilla.

Haasteina syrjäytyminen
ja maahanmuutto

– Minua huolettavat Oulunkin seudulla kytevät ruutitynnyrit, esimerkiksi yksinäisyys ja syrjäytyminen.
   – Lapset, nuoret, vanhemmat ja vanhuksetkaan eivät voi hyvin. Yhtälö purkautuu sitten aika pysäyttävinä tilastoina, kun emme löydä keinoja lähestyä syrjäytymisvaarassa olevia.
   Yksi haasteista on monikulttuurisuus. Piispa pelkää, että maahanmuuttajat ikään kuin kapseloituvat muusta yhteiskunnasta erilleen, ellei kontakteja kantasuomalaisten kanssa synny.
   Piispan mielestä juuri seurakunnat voisivat toimia ”yhteisenä olohuoneena” maahanmuuttajien kotouttamisessa.

Kuka ottaa
kopin?

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko ehti seminaarin päätteeksi kysellä, kuka ottaa kopin ja järjestää jotakin konkreettista lasten ja perheiden tukemiseksi.
   – Esimerkiksi yhteiset ateriahetket voisivat lähentää meitä, piispa miettii.
   Jos vastuujärjestäjä löytyy, jo vaikka seuraavilla Oulun päivillä kesä-heinäkuussa voisi olla mahdollista istua tällaiselle yhteiselle aterialle.
   Salmesta olisi hienoa, jos Pohjois-Suomen aluehallintovirasto voisi kutsua koolle eri toimijoita kehittämään seminaarissa sivuttuja toiveita ja ideoita konkreettisiksi teoiksi.
   Aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen oli varma, että seminaarin pohjalta syntyy jotakin. Samoilla linjoilla on piispa Salmi:
   – Jos aluehallintovirasto kutsuu seminaarissa olleita jatkoneuvonpitoon, Oulun hiippakunta on ilman muuta mukana.
   Yhteiseen neuvottelupöytään olisi piispan mielestä hyvä saada lisäksi ainakin Oulun kaupunki, Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä, Pohjois-Pohjanmaan liitto sekä vapaaehtoisjärjestöjä.
   – Kun uudet toimintatavat etsitään yhdessä, niihin sitoudutaankin paremmin, piispa uskoo.
   Uusien diakonisten aloitteiden tarpeeseen piispa kertoo heränneensä konkreettisen esimerkin kautta.
   –Kuusi kertaa järjestetyssä Piispansauvakävelyssä on oivallettu, että yhdessä voimme tehdä jotain, joka palvelee syvempiä tarkoitusperiä.
   – Seminaarissa saatiin pieniä alkuja. Nähtäväksi jää, millaisiin diakonisiin ulottuvuuksiin ne johtavat. Jokainen ymmärtää, että yhteiskunta ei voi kovin pitkään ummistaa silmiä lasten ja nuorten pahoinvoinnilta.

Seurakunnat tarjoavat matalan kynnyksen apua

Perheet tarvitsevat matalan kynnyksen apua. Tämä oli sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon viesti Oulun viimeviikkoisessa keskustelutilaisuudessa. Siinä mietittiin, mitä kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset voivat yhteistyössä tehdä lasten ja perheiden tukemiseksi.
   – Viranomaiset eivät välttämättä pääse kiinni perheiden avuntarpeeseen yhtä varhaisessa vaiheessa kuin seurakunnat ja uskonnolliset yhteisöt, jotka toimivat lähellä perheitä, sanoi ministeri.
   Seurakuntien lapsi-, nuoriso- ja perhetyön Risikko näkee jopa ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä.
   Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön apulaisjohtaja Pekka Asikainen esitteli seminaariväelle tilastoja: esimerkiksi seurakuntien perhekerhot tavoittivat viime vuonna noin 1,2 miljoonaa kävijää.
   Lisäksi esimerkiksi päiväkerholaisia oli 46 000 ja varhaisnuorten kerhoissa kävijöitä 52 000.
Yli 30 prosenttia kokonaiskirkon budjetista – 335 miljoonaa euroa – laitetaan kasvatuksen alaan.
   – Syrjäytyminen ja perheiden jaksaminen ovat kovasti esillä. Olisiko nyt aika ryhtyä miettimään diakonista työotetta kasvatuspuolelle? Asikainen kysyy.
   Perheet voitaisiin huomioida kokonaisvaltaisemmin, kun diakonia- ja kasvatustyön alojen yhteistyö tiivistyisi ja työalojen rajapinnat häivytettäisiin.
   Asikainen haastaa kaikkia kirkon työntekijöitä ja vapaaehtoistoimijoita keksimään toimintatapoja, jotka auttavat perheitä.
   Karua kieltä perheiden jaksamisesta kertoo esimerkiksi se, että joka vuosi jo 17 500 lasta otetaan huostaan ja määrä lisääntyy koko ajan.
   – Taustalla ovat usein vanhempien mielenterveys- ja alkoholiongelmat. On todella suuri yhteiskunnallinen kysymys, miten näitä perheitä tuetaan.
   Maan 42 perheasiain neuvottelukeskusta ovat Asikaisen mukaan juuri sitä matalan kynnyksen toimintaa, johon ministerikin viittasi. Viime vuonna keskukset hoitivat 17 000 asiakaskohtaamista.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 14/2013